Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Vegaaninen mustaherukka mutakakku

Herkullinen kirpeän ja makean yhteiselämys. Kakusta riittää noin kymmenen palasta. 
Vegaaninen mustaherukka mutakakku

2 dl vehnäjauhoja 
1,75 dl sokeria 
1 dl tummaa kaakaojauhetta 
ripaus suolaa
1 1/2 tl leivinjauhetta 
1 tl vaniljasokeria
1 dl margariinia (pullo) 
2,5 dl soija- tai kaurajuomaa
1 dl mustaherukoita (myös jäiset käy)

-Voitele 20 cm vuoka margariinilla.
-Sekoita kuivat aineet keskenään vuossa. Lisää jäiset mustaherukat ja lopuksi nesteet. 
-Paista 175-asteisessa uunissa NOIN 20 minuuttia (riippuu uunista). Kakku on kypsä kun heilauttamalla se on keskeltä hyllyvää, mutta reunoilta kiinteä. 

torstai 23. kesäkuuta 2022

Vinkit hotellilomaan

Me olemme juhannusreissulla kylpylähotellissa. Jaan meille hyväksi koettuja vinkkejä lapsen kanssa matkailuun sekä taloudelliseen budjettiin matkalla. Pyrimme pakkaamaan mukaan vain kaiken tarpeellisen ja vaatteissa sekä leluissa pyritään minimalistisuuteen. Ruokaa otamme mukaan suunnitellusti. Ennalta käyn läpi kaikki päivän ruokailut ja pohdin mitä tarvitaan. 

Tälle lomalle meillä on mukana sähkökäyttöinen kylmälaukku, vedenkeitin ja tiskiaine. Nämä sen vuoksi ettei hotellihuoneesta niitä löydy. Mikro löytyy täältä aika kaukaa huoneesta katsottuna, mutta käymme siellä lämmittämässä koko porukan ruoan. Ruokailussa säästämme kun emme käy ulkona syömässä. Meillä on kolmen vuorokauden lomalla mukana pikakaurahiutaleita, joista tehdään aamu- ja iltapuuro vedenkeittimellä. Hotellin aamupalan hyödynnämme brunssina. Päivälliseksi olen valmistanut rasioihin valmiiksi ruoat. Nämä sitten käymme lämmittämässä mikrossa. Välipaloiksi tuoreita sekä kuivattuja hedelmiä, leipää ja pähkinöitä. Kerran käymme ravintolassa syömässä jos siltä tuntuu, mutta tällä lomalla käymme sen sijaan sukuloimassa yhtenä päivänä. 

Leluja pakatessa tiesin etteivät ne juuri kiinnosta, uudessa paikassa on niin paljon muutakin ihmeteltävää. Monesti myös lelujen paljous saa lapsen olemaan kiinnostumatta mistään. Muutama hyvä lelu yksitellen anettuna pitää mielenkiintoa pidempään. Lapselle on mukana myös matkasänky, joissain paikoissa tulee siitä maksaa erikseen. Lisäksi rattaat on mukana sekä totta kai potta. Ilman sitä me ei lähdetä enää mihinkään. 

Ekologisuus ei meistä katoa lomallakaan. Säästämme siis täällä myös vettä ja huolehdimme sähkölaitteet pois päältä jos niitä ei käytetä. Aamiaisravintolassa pyritään minimoidaan käyttämiämme astioita sekä tietysti ruokahävikkiä. Täällä tosin ei ole koiria siivoamassa jälkiä, taaperon sormiruokaillessa. 

Automatkalle mukaan otamme naksuja, kirjoja ja kaikki keinot viihdytykseen. Kirjoista keksii vaikka mitä tekemistä, kuten myös lauluja ja loruja voi hyödyntää. Mielikuvitus on rajana sekä tietysti oma kärsivällisyys. Sen vuoksi meillä mies viihdytti ja minä ajoin, heti sen jälkeen kun poika heräsi päiväuniltaan, joille alkumatka oli ajoitettu. Lomalla rutiinit pysyvät vaikka aikataulut joustavat. Näin kaikilla säilyy hyvä mieli. 

Turvallista, leikkisää ja rentoa juhannusta kaikille! 

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Taaperon huone


Viime viikolla vaihdettiin taaperon huone ja vierashuone keskenään. Tänään saatiin kuvista tehtyä kaunis taulu. Pienellä budjetilla totta kai. Kehys vain 3,5e kontista. Tiipiteltta itse tehty. Pilvilamppu saatu. 


Pentikin ihana metsänväki verho sekä kettu pehmolelu kummilta. Ikean hyllykkö 10e torista, automatto kirppikseltä 3e, toinen matto saatu, pöytä saatu ja tuolit torista 2e. Lelut käytettynä saatuja. 

Isomummin kutomat villasukat kehystettynä. Mummin kutoma villapaita ja kummilta lahjaksi saatu nimikkoreppu. 

Edesmennyt koira toimii pojan suojeluskoirana. 


Huone on valmis. Kunnes äiti keksii taas jotain muutosta. Nyt nautimme sadepäivästä sisällä! 

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Asumiskulut

Omakoti lehdessä oli juttu asumiskuluista. Lehdessä kalleimmaksi kunnaksi on mainittu Leppävirta, jossa asumiskuluihin menee 6 964 euroa ja halvimpana Kempele 3 603 euron kuluilla. Tästä innostuneena laskimme omat kulut viime vuodelta. Tuolloin meillä tosin oli osan vuodesta vielä pörssisähkö käytössä. Rovaniemeä pidetään kalliina kaupunkina asua, mutta laskelmien jälkeen täytyy todeta, että meillä omakotitalossa asujilla kustannukset ovat halvemmat kuin lehden vertailussa.

Talomme pinta-ala on suunnilleen 130 m2. Lämmityksenä on vesikiertoinen lattialämmitys sekä ilmalämpöpumppu. Saimme kokonaiskustannukseksi 2368,87 euroa vuodessa. Tämä pitää sisällään sähkön eli käyttö- ja lämmityskulut, vesimaksut, kiinteistöveron sekä jätemaksut. Jos todelliset asumiskustannukset haluaisi niin tulisi lisätä vielä asuntolainanmaksut ja nuohoukset summaan.

Omakotitaloasuminen tulee kerrostalo asumista halvemmaksi. Omakotitalossa ei tarvitse maksaa vastikkeita tai muita yhteisiä kuluja. Toisaalta omakotitalossa täytyy varautua yllättäviin menoihin. Tämän vuoksi on hyvä huolehtia talon huollosta vuosittain ja pitää säästössä varoja yllättäviä menoja varten. Omakotitalo asuminen tarkoittaa jatkuvia lumitöitä talvisin sekä kesäisin ruohonleikkausta. Lisäksi on ilmalämpöpumpun huolto, ilmanvaihdon puhdistus, säätö ja huolto, märkätilojen läpivientien sekä pintojen ja saumojen tarkastus, tontin ylläpito kuten salaojat, aidat ym., talon maalaustyöt tarvittaessa. Mitä vanhempi talo sitä enemmän työtä tulee esiin vähitellen. Toisaalta jos alusta alkaen on pidetty hyvää huolta, saa vuosittaiset huoltotyöt tehtyä jopa päivässä. Osaamista omakotitalo asuminen vaatii tai sitten palkattua talonmiestä. 

Laskimme yläkanttiin tarvitsevamme 13 000 euroa vuodessa pelkkään asumiseen sisältäen kaiken taloon liittyvän myös lainanmaksun. Vertailuna kerrostalokolmion (joka siis pienempi kuin meillä) vuokraaminen kuluineen Rovaniemellä maksaa vuosittain 11 400 euroa vuodessa. Saamme olla onnellisia löydettyämme tämän talon ennen koronaa. Nyt taloja on vain vähän tarjolla ja kilpailu kovaa. 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Vauva vuoden kulut

Pitkään kirjattu teksti ja laskelmat ovat nyt valmiit. Toivottavasti tästä on kyselijöille apua. Vauvaan saa kulumaan rahaa jopa 10000 euron verran mitä olen vertailuja tehnyt, mutta uskon että alle 1000 eurollakin pärjäisi. 

Lajittelin alle mitä olemme uutena hankkineet, mitä on ostettu käytettynä, mitä saatu ilmaisin tai lahjana, mitä raskausajalle ja erikseen viimeisenä vaatteet ilmaiset ja suluissa ostettujen hinta. Raskausajan korkeita kuluja selittää tarkempi erikoislääkäritason seuranta. Emme ottaneet äitiyspakkausta vaan saimme 170e rahana. 

Käytettynä ostettu 295,85
Peitto 3e (torista, mutta uusi)
Sänky +patja + patjansuojus 20e
Keinutassut sänkyyn 10e
Pussilakana x 3, tyynyliina x 3 ja alulakana x 3 yht. 3e 
Hoitopöydäntaso 3,5 e
Itkuhälytin Philips Avent 15e
Kestovaipat 1. koon + 2. koon 5e+35e+5e 
Tiny love sitteri 20e
Kantoreppu Manduca 15 e
Syöttötuoli 5 e + pehmuste 1,75e
Yhdistelmävaunut Emmaljunga 90 e
Matkasänky + erillinen patja 10 e
Sadesuoja vaunuihin käyttämätön 5 e
Ohut puuvilla viltti 2 e
Leikkimatto iso 2e 
Lelut: oball 2e 
Ruokaessut x 2 2,6e
Takaistuimen peili 4e
Lifefactory nokkamuki lasinen 5e
Rintapumppu tupla 30e

Saatu ilmaisin
Makuupussi 2019 kuosilla
Lämpöpussi villainen
Emma fleece lämpöpussi turvakaukaloon
Harsoja 14 kpl
Imetystyyny
Huppupyyhkeet x2
Ruokalaput
Rintapumppu käsikäyttöinen 
Kestoliivinsuojat x 1
Matkarattaat quinny
Kantoliina
Emma sitteri (mummilaan) 
Muovipäällysteinen frotee x6
Kestovaipat pussillinen 3. koko
Kestovaipat 5kpl koko 2 
Kylpytuki
Amme
Lelukaari
Pyörän turvaistuin ja kypärä
Tutit x2 oheistuote 
Tuttinauha neuvolasta
Pullot x2 oheistuote
Näytteenä paljon vaippoja, siteitä, paketillinen liivinsuojia, voiteita ja pesuöljyjä
Supistaja vessanpönttöön
Ruokalautaset ezpz x 2 
Nosefrida
Leluja (soiva nalle, palikkapeli, autoratti, pehmo, helistimiä, roikkuvia leluja, palikankuljetusrata ym.)
Potta
Ruokalaput muoviset x2
Maxi-cosi pebble plus turvakaukalo ja telakka v.5/2017 

Lahjana
Huppupyyhe, aterimet, itse neulotut: villapuku, 2xpipo, villasukatx2 ja lapaset (vauvan tätiltä ja hänen äidiltä)
Adapterit, askartelumassa, nokkamuki, hammasharja, kirja ja aurinkolasit (kummilta)
Kynsisakset ja puulelu (vauvan enon perheeltä)
Matchstick monkey purulelu (vauvan enolta) 
Viltti/vaunuverho (Isotäti ja ystävän äiti)
Pehmolelu ja iso villa viltti (äidin sedältä) 
Isovanhemmalta: Hiusharja puinen (5,99) ja vaatteiden kustannukset. Vauvakirja (18,9). Ristiäislahjana valokuva albumi. 
Isovanhemmilta: vaatteita, potta 5e baby Björn, 2 tuttia, viilentävä purulelu, puulelu 5e, laulava kirja 4e, palikat 5e, autolelu, kirjoja, lusikoita 2e, vaipat 61,79e (3x 2 koko, 4x 4 koko muumi, 2x 5 koko muumi) kävelytuoli 15e
Ystäviltä/kummilta 4 bodya ja housut, kaksi kirjaa, tuttinauha, brio kävelykärry, henkselihousut, laivalelu
Reppu nimellä, pipo, paita, pentik kettupehmo
Kummeilta kummilusikka yhdessä ostettuna
Turvaistuin britax max way 69e (209e) + asennusvyöt mummilaan 
1v lahjaksi Italtrike johon osallistui kummit, isovanhemmat, yatävät ja naapurit

Itsetehty (kankaat oli valmiina)
Kestovanulaput x 12
Kuolalaput x 2
Kestoliivinsuojat x 7
Kastemekko (mummi)
Viltti kudottu (itse (joka varastettiin) +ystävä teki uuden tilalle) 
Vaunuverho (mummi)
Unipesä (mummi)

Raskausaikana ja imetys 46,15e
Kotidoppler 15 e
Äitiysfarkut x 1 saatu
Legginsit x 2 saatu
Imetystoppi x 15 yht. 4,5e
Imetysliivit x 2 yht. 1e
Raskaustesti 1,75e, foolihappo lisä 4,10e, rautalisä 15,40 e

Poliklinikka ja hoitomaksut 428,3e+150 
-fysioterapiakäynti 11,40e
-erikoislääkärin poliklinikkakäynti x5 200,6e
-hoitajakäynti 20,70
-synnytyskulut 195,60
-kielijänne leikkaus vakuutuksen omavastuu 150e

Apteekki
Kipulääkkeet yht. 160ml (lääkettä vielä jäljellä) = 4,91+6,51e =11,42e 
Super d 7,23e

Vakuutus 192,19e 

Ruokakulut 46,5e 
Tätä on hyvin vaikea arvioida, mutta kuittien mukaan meillä ei ole mennyt yhtään enempää ruokaan rahaa nyt kuin ennen vauvaa kuukautta kohden. Toki perunat ovat ilmaisia mummilasta ja niitä on kyllä mennyt enemmän. Kaikki ruokasoseet olemme tehneet itse. Valmiina ei ole ostettu kuin hedelmäsoseita. Laskin hedelmäsoseisiin menneen suunnilleen 46,5e koko vauvavuotena. 

Vesi ja sähkö
Vesilasku on noussut 5e/kk (tämä voi olla myös hintojen noususta) 
Sähkössä ei ole muutosta 

Vauvasirkus 89e 
Muskari 50e 

Vaatteet vauvalle 15,25 
(Suluissa paljonko on maksettu)

50-56
Bodyt x 9
Housut x 10
Sukkahousut x 2
Yöpuvut x 2
Pörröhaalari x 1

62 
Bodyt x 8
Lyhythihaiset bodyt x 2
Juhlabody x 2
Housut x 5 (1e)
Paidat x 4
Sukkahousut x 5

68
Bodyt x 9
Housut x 5
Sukkahousut x 2
Paidat x 4
Yöpuvut x 3
Kevytvanupuku x 1 
Softsellpuku x 1 (2,5e)

74
Bodyt x 8 (0,5e)
Housut x 10 (1,5e)
Sukkahousut x 1
Neule x2
Huppari x 1 (0,25)
Toppahaalari x2 
Merinovillapuku x2
Yöpuku x5 

80-86
Bodyt x 6 (0,5e)
Neule x2 (1,25e)
Paidat x 5
Housut ×7 (2,5e)
Yöpuvut x2 (3e) yöhousut 86-92 x 2
Merinovillapuku (1e)

Asusteet
Isomummin kutomat: neuletakki ja housut, villahaalari x 2, villasukkia
Kuolalappuja x 9 
Gugguu talvipipo m-koko 45-48cm 6kk-2v (lahja)
Gugguu trikoopipo s-koko (1e)
Pieni tumma pipo talvi x 2 vastasyntynyt
Villapipo valkoinen x2
Trikoopipot x 2 0-3kk ja x1 3-6kk (0,25e)
Kypärälakit useammassa koossa
Töppöset ja rukkaset
Sukkia
Villarukkasia ja sukkia
Sukat I <3 mum/dad 

Käytännössä emme ole vaatteista omilla rahoilla maksaneet mitään, koska saimme vauvan mummilta joululahjana rahaa. Käytimme sen osittain vauvalle. Lisäksi minun äitini on halunnut maksaa muutamia vauvan vaatteita yhdessä kirpparilla käydessämme. Minä myös myin itse ostetuista vaatepaketeista kirpputorilla pois ne vaatteet, jotka ei meille käyneet ja ne hinnat olen saanut ostetuista pois. Me olemme saaneet myös vaatteista suurimman osan ystävältän kuten myös korvaamattoman henkisen tuen. Sitä kun ei voi rahassa mitata. 

Kuluihin meni ensimmäisenä vuotena 1331,89 euroa. Äitiysrahaa sain 170e. Hoitokuluihin meni 770,49e eli yli puolet summasta. Jos raskausaika olisi ollut normaali ja emme olisi ottaneet vakuutusta eikä leikattu kielijännettä, olisi vauvavuoden kulut pudonneet n. 830 euroon. 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

1v synttärit

Pieni, suloinen ja valloittava vauvamme on jo yhden vuoden ikäinen. Pitkä ja kivinen, mutta silti niin ihana vauva vuosi on luojan kiitos ohi. Paljon siihen vuoteen mahtui. Innolla kohtaamme seuraavan vuoden ilot, surut ja haasteet.

lauantai 1. tammikuuta 2022

Uuden vuoden onnea

Meidän viisihenkinen perhe
Puoliso, joka on kaikki kaikessa
Oma kaunis koti
Sukulaiset ja ystävät

Hetki yksin: mummin villasukat jalassa ja lämmin glögilasi kädessä. 

tiistai 28. joulukuuta 2021

Mummi

Mummi

Sinun ajatuksillasi koko maailma on ollut parempi paikka. Sinun villasukilla, lapasilla ja nutuilla koko suku on pysynyt lämpimänä. 
Sinun elämälläsi on ollut suuri merkitys läheisille, suvulle, tuttaville, naapureille ja jopa tuntemattomille. 

Tänään meille jäi suuri aukko

Suru

Toivon, että sinulla on hyvä olla siellä jossain
Kaipasin sinua ennen ja kaipaan sinua nyt
Meillä on ollut välimatkaa
Nyt vielä enemmän

Enää emme voi soittaa
Enää emme voi nähdä
Voin sinulle puhua.
Tiedän että kuuntelet
Näen sinun hymysi ja naurahduksesi.
Kuulen sinun äänesi.
Tunnen lämpimän halauksesi.
Tunnistan ajatuksesi

Muistoissani

Ikuisesti sinua rakastan.

Taivaalle on syttynyt yksi tähti lisää. 

perjantai 17. joulukuuta 2021

Erilainen joulukuu

Taas kerran elämä heittelee meille huonoja kortteja. Kaikesta vahvistuu ja selviää. Täytyy vaan uskoa. Joulukuu on ollut vauhdikasta arkea. Pienempi on opetellut uusia taitoja. Isomman kanssa olemme katselleet elokuvia, tehty koulutehtäviä ja käyty harrastuksissa. Koirat pitää vähintään kiireisenä omine tarpeineen. Nyt odottaa uudet haasteet ja kohta on edessä jo uusi vuosi. Joulu tuntuu tulevan joka vuosi nopeammin. Nautitaan joulusta ja pitäkää huolta toisistanne. Toivotamme kaikille rauhaisaa joulunaikaa!

perjantai 19. marraskuuta 2021

Isänpäivä

Isänpäivää vietimme aamulla pulkkaillen. Päivällä kävimme Arktikumissa. Omaa isää muistin jo perjantaina ja kuvalla sunnuntaina. Vauva täytti myös 8kk ja kasvaa jo vauhdilla. Hän nousee tukea vasten. Kävelisi tuettuna mielellään koko ajan. On kiinnostunut kaikesta. Erityisesti piiloleikit ovat mielee. Koirat on myös varma viihdytin, samoin koirien vesikippo, jonne kiidetään vauhdilla jos vain siihen mahdollisuus suodaan. Pesukonetta hän jaksaisi tujottaa vaikka kuinka kauan. Ruoka maistuu ja nukkuminenkin sujuu unikoulun jälkeen (6kk iässä/5kk iässä siirtyi omaan sänkyyn). Toivottavasti loppuvuosi pysyttäisiin terveinä. Joulua odotellessa. 

lauantai 30. lokakuuta 2021

Energiatehokkuus

Vauvan viihdyttäessä isäänsä (vai meniköhän se toisinpäin) käytin minä aikaani energia asioiden tutkimiseen. Ajatus asiaan lähti uutisartikkelista. Aloin pohtimaan meidän sähkölaskun sisältöä. Talo lämpeää sähköllä eli se on suurin kulu. Meillä on vesikiertoinen lattialämmitys sekä ilmalämpöpumppu. Enemmän minua kiinnostikin mikä kaikki muu vie energiaa. Listasin meidän energiankäyttöä Vattenfallin laskelmia apuna käyttäen https://www.vattenfall.fi/energianeuvonta/sahkonkulutus/sahkolaitteiden-energiankulutus/ 

Lämmitys:
Ilmalämpöpumppu, Ilmanvaihtokone, Vedenlämmitys ja
Sähkölämmitys vuodelle 838,47e 

Muut päivittäiset: 105,06e/v
Mikro 15min/pv 13,14e/v
Leivänpaahdin 10min/pv 2,19e/v
Valaistus 10h/pv 25vk/v n. 9e/v
Auton lämmitys+ sisätilanlämmitin 6kk vuodesta 1h/pv 7,2e+14,4e=21,6e/v
Jääkaappi 24/7  21,90e/v 
Pakastin 24/7   37,23e/v 

Viikottaisia: 62,88e/v
Liesi 1,5hvk:ssa 24,96e/v 
Uuni 2,5h joka toinen viikko 8,72e/v
Imurointi 1h kerran viikossa 0,86e/v 
Televisio 2h kerran viikossa 1,87e/v 
Kannettava tietokone 1h kerran kuukaudessa 0,60snt/v 
Vedenkeitin 20min/kk 0,28e/v 
Pyykinpesukone 2xvk 60 astetta 17,47e/v
Astianpesukone 2xvk 8,12e/v

Satunnaisia:1,01e/v
Kahvinkeitin 10min/vk 0,8e/v 
Sauvasekoitin 15min/vk 0,02e/v 
Sähkövatkain 1h/kk 0,02e/v 
Vohvelirauta 1h/kk 0,17e/v 

168,95e muut laitteet+lämmitys 838,47e=1007,42e/v 
Vesi 464,44e/v = 38,7e/kk

Loppupäätelmänä meidän sähkönkulutus on hyvin säästäväistä kuten vedenkulutuskin. Suurimpia hiilijalanjälkiä tällä hetkellä on auton päivittäinen käyttö. Mies kulkee 10 km työmatkan pyörällä, mutta me käydään vauvan kanssa lähes päivittäin jossain, joten kilometrejä kertyy viikossa n. 60. Hintaa tälle tulee n. 6e/vk. Ruoka on vegaanista ja pyrimme suosimaan kotimaisia tuotteita. Vettä säästämme siten, ettemme keittiössä käytä ollenkaan lämmintä vettä ja vältetään turhaa huuhtelua tai veden laskua paineella. Vessoissa on vettä säästävät suuttimet, suihkussa käynnit ovat lyhyitä, vaikka myös vauva käy päivittäin suihkussa. Tästä on hyvä jatkaa. 

Täältä vinkkejä energiansäästöön https://www.vattenfall.fi/energianeuvonta/saasta-energiaa/
https://www.vattenfall.fi/ilmasto/fossiilivapaa-elama-artikkelit/kuluta-vahemman-sahkoa/

(Postausta ei ole tehty yhteistyössä Vattenfallin kanssa) 

tiistai 26. lokakuuta 2021

Samalla uunilla

Makaronilaatikko sipulikermalla

5 dl makaronia
2,5 dl soijarouhetta
vihreitä papuja (pakaste)
vettä
1 prk sipulikaurakermaa
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
mustapippuria
suolaa
chilijauhetta
-Sekoita kaikki keskenään ja lisää vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Lisää lopuksi vielä kaurakerma.
-Paista 200 asteessa n. 40min tai 1h yhtäaikaa savutofukiusauksen kanssa (kiertoilma 175)

Savutofukiusaus
750 g perunasipulisekoitusta
1 pss keittojuureksia
1 pkt savutofua
1 prk kaurakermaa
Valkopippuria
Suolaa
-Sekoita keskenään ja paista 200 asteessa n. 1 tunti. (kiertoilmalla 175 astetta)


maanantai 11. lokakuuta 2021

Linssipata liedellä

3 dl linssejä (kuivia)
n. 14 perunaa
1 paprika
1/2 parsakaali
4 porkkanaa
2 tomaattia
n. 1 dl pakaste maissia
1 tl sipulijauhetta
1 tl inkivääriä
1 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
1 tl chiliä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

-Kuori ja pilko perunat sekä porkkanat. Pilko parsakaali, tomaatti ja paprika. Laita ainekset kattilaan veteen sen verran että ainekset peittyy.
-Lisää kattilaan huuhdellut linssit ja mausteet. Tarkista veden määrä.
-Keitä kunnes perunat kypsiä. Anna kypsyä miedolla lämmöllä vielä jokusen aikaa.  


keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Nopea kvinoa-kikhernewokki

1,25 dl kvinoaa
400-500 g kasviksia
1 prk kikherneitä
1 tl suolaa
1 tl kurkumaa
1 tl cajunmaustetta
loraus valkoviinietikkaa
öljyä

-paista kasvikset ja kikherneet mausteineen
-keitä kvinoa ohjeen mukaan
-sekoita keskenään 

perjantai 24. syyskuuta 2021

Aurinkoista arkea

Tai jotain sinnepäin. Ensimmäiset puoli vuotta vauvan kanssa on ollut vaihtelevan raskasta erinäisistä syistä. Nyt alkaa hiljalleen helpottamaan. Päivissä on rutiini ja pahimmat kivutkin näyttäisi helpottavan. En koskaan olettanut vauvan kanssa olevan helppoa, mutta kaikille ei vaan nallekarkit mene tasan. Toiset herää kymmenen kertaa yössä ja toiset kerran. Toiset viihtyy hyvin joka paikassa, toiset taas ei missään. Syyskuuhun on mahtunut paljon kaikenlaista muun muassa lumisadetta. Tärkeintä kuitenkin, että kaikki ovat hengissä ja jokseenkin järjissään. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin. 

torstai 29. heinäkuuta 2021

Omenakinuski muffinsit

2,5 dl kaurajuomaa
1/2 dl juoksevaa margariinia
1,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1/2 tl vaniljajauhetta
1 tl kanelia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 omena kuorittuna ja pilkottuna pieneksi

Asettele muffinivuoat uunipellille. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Sekoita kaurajuoma, margariini, sokeri, suola ja vaniljajauhe. Lisää loput ainekset nesteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina vuokiin n. 2 rkl per vuoka ja paista keskitasolla n. 15-20 minuuttia tai kunnes ovat kypsyneet. Anna muffinien jäähtyä.

Vegaaninen kinuskikastike

2,5 dl kaurakermaa
2 dl fariinisokeria
5 rkl maissitärkkelystä
2 rkl vettä
Ripaus kanelia

-Suurusta ensin n. 1 dl kaurakermaa lisäämällä siihen vettä sekä maissitärkkelys.
-Keitä sitten kinuskia lopusta kermasta ja fariinisokerista 12 minuuttia sekoitellen.
-Lisää lopuksi suurustekerma joukkoon ja anna kiehua kolme minuuttia koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä.

Tee muffinseihin keskelle reikä joko omenaporalla, pikkulusikalla tai pienellä muotilla. Poista muffinsia mutta jätä päällinen. Täytä kinuskilla kolo ja laita päälyosa takaisin. 

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Kesäpata

1,5dl riisiä
3 dl linssejä
1 munakoiso
Ananasta
Maissia
Tomaattisose
Vettä
1 rklBalsamicoa/sitruunaa
1 dl kaurakermaa 
Mausteet 1tl kaikkia:
Garam masala
Kurkuma
Inkivääri
Chilijauhe
Suolaa
Oreganoa

-Huuhtele linssit, lisää kattilaan linssit ja riisi sekä vettä sen verran että ne peittyvät sekä mausteet ja tomaattisose. -Keitä 15 min
-Pilko munakoiso ja lisää kattilaan muiden ainesten kanssa noin puoli välissä keittoaikaa. 

torstai 10. kesäkuuta 2021

Helppo linssikastike

3 dl linssejä
pakastekasviksia (esim. porkkana, maissi, parsakaali, paprika) 
1 tlk tomaattisosetta
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
3 rkl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa

Huuhtele linssit. Keitä linssit ja kasvikset vedessä n. 10 minuuttia. Kaada vesi pois. Lisää joukkoon loput ainekset. Hauduta hetki.

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Lomailua

Päivät menee äkkiä varsinkin lomalla. Nyt on puolison kolmas lomaviikko lopuillaan. Olemme käyneet nopean neljän päivän reissun etelässä, jonka aikana näimme rakkaita ystäviä ja G tapasi isomumminsa ensimmäistä kertaa. Saimme myös nauttia lämpimistä ilmoista. Kotona olemme vauva-arjen ohella kunnostaneet pihaa ja tehty talon huoltotöitä kuten maalausta.

Mitä se vauva arki meillä sitten on? Se on itkemistä, kanniskelua, vaipanvaihtoa, seurustelua ja syöttämistä. Minä palauduin synnytyksestä todella nopeaa ja olihan koko synnytys nopea. Ainoastaan antibioottikuuri sekä selkäkipu tekivät alusta hampaita kiristelevän haasteellisen, mutta siitäkin selvittiin kiitos puolison. Nykyään G nukkuu yöt vaihtelevasti. Herää n. 1,5-2h välein syömään. Päivisin sama syöntiväli ellei tiheämmin. Vaippaa vaihdetaan kun tarve vaatii. Paljon poika viihtyy jo leikkimatolla yksikseen tai seuran kanssa. Hymyilee ja juttelee myös. Kestovaippailun ansiosta pyykkiä pestään n. 2-3 pv:n välein.

Kaiken keskellä koirat pyörii jaloissa minkä ehtivät. Viikkosiivouksen teen tai tehdään joka perjantai. Ruokaa laitan yleensä aamuisin ja useamman ruoan kerrallaan, jotta se on valmiina päivälle. Varsinaista päivärytmiä meillä ei vielä ole, mutta nukkumaan mennään jo klo 18 ja herätään n. klo 4-5. Minä samassa rytmissä vauvan kanssa. Eli aivan kummallinen aikataulu muuhun maailmaan verrattuna. Aamuisin valmistautumisen jälkeen teen meille aamupuurot. Minä käyn koirien kanssa pitkällä lenkillä, jonka aikana puoliso on pojan kanssa ja vaihtaa hänelle päivävaatteet. Lisäksi hän petaa pedit, pyyhkii pöydät sekä laittaa pyykit kaappiin tms. Yleensä lenkiltä tulon jälkeen syötän pojan. Jossain vaiheessa aamupäivää käymme vaunulenkillä, jonka ansiosta vauva voi hyvällä lykyllä nukkua parikin tuntia tai sitten ei.

Sen jälkeen mennään parin tunnin sykleissä samalla kaavalla. Imetys, seurustelu, vaipanvaihto ja nukkuminen. Järjestys toki vaihtelee pojan mukaan. Iltapäivästä käytän koirat ulkona poika kantorepussa. Puolison tullessa töistä minä vaihdan vapaalle vaipanvaihdosta. Puoli kuuden aikoihin aletaan iltapuuhille. Mukaan mahtuu tippuneita tutteja ja niiden keittelyä, koirien kieltämistä, sitterissä huutoa oman vessatauon aikana ja tuhansia askelia vauvaa kantaen. Koko ajan vatsavaivat onneksi ovat helpottamaan päin ja toivotaan että kielijänteen leikkauksesta olisi myös apua.

To do listalla on vielä varaston rakennus, terassien öljyämiset ja loput maalaukset sekä talon vuosittaiset huoltotyöt ja muuta puuhaa. Kasvien istutusten kannalta viime viikon sateisuus on ollut vain hyvä asia. Nyt onkin sitten lämmintä ollut riittävästi jo. Ötököitä kauhulla odottaen. Onneksi kesä loppuu aikanaan. T. Talvi-ihminen.



maanantai 10. toukokuuta 2021

Äitienpäivä

Ensimmäinen virallinen äitienpäivä vaikutti olevan kaikille muille isompi asia kuin minulle. Tavallaan äitienpäivä tuntuu edelleen tärkeimmältä oman äidin kanssa. Epävirallisesti sitä on meillä juhlittu jo kolme vuotta - koirat ovat perheenjäseniä ja piste. 

Ihanteellisesti nautimme siis rauhallisesta aamuheräyksestä pojan ja miehen kanssa. Minua muistettiin kauniilla kortilla ja poika hymyili herätessään meille. Aamupalan nautittuamme lähdimme yhdessä kävelylle raikkaaseen sunnuntai aamuun. Aamupäivästä suuntasimme pojan mummilaan eli mökille, jossa myös koirat nauttivat viikonloppu vapaasta. Siellä söimme yhdessä äitienpäivälounasta, saunoimme ja kahvittelimme äitienpäiväkakun kera, jonka mies oli edellisenä päivänä tehnyt. Piipahdimme myös tätini luona mökkinaapurissa, jonka jälkeen suuntasimme viettämään sunnuntai iltaa kotiin.

Todellisuudessa kakku tehtiin huutavan vauvan kanssa niin että mies aloitti sitä ja minä jatkoin. Sitä ennen olin tehnyt ruoat seuraavalle viikolle. Sunnuntai aamuna heräsin tuhottoman aikaisin, koska en vaan saanut enää unta toiseksi vikan imetyksen jälkeen. Mies heräsi myös aivan liian aikaisin. Totesin ettenkö edes korttia saa. Hän oli asiaa ajatellut, mutta viikon kiireet olivat vieneet mukanaan. Niinpä hän ryhtyi aamuneljältä tekemään äitienpäiväkorttia. Minä yritin nukahtaa uudelleen muttei siitä mitään tullut. Lopulta poikakin heräsi. Söin sentään itse tekemäni aamupuuron sängyssä pojan hymystä nauttien. Sen jälkeen lähdin yksin lenkille viiltävään toukokuun tuuleen. Kiireellä pakkasimme tavarat ja suuntasimme mökille. Me söimme eri aikaan kuin muut ja menimme saunaan eikä lainkaan rauhassa kuten olin toivonut. Kahviteltiin miten sattuu. Kävimme tädin luona väsyneinä, jonka jälkeen suuntasimme kotiin kuunnellen pojan huutoa koko alkumatkan. Illasta mies pesi käsin kestovaippoja, jotka olivat viikoksi unohtuneet sankoon. Että sellainen äitienpäivä.

Kortti oli kyllä kaunis ja kakku kuulemma muiden mielestä hyvää. Minä iloitsen fiksusta veljenpojasta ja nautin veljentyttären seurasta, vaikka taas vain hetken aikaa. Onneksi kohta kesä ja sitä ennen alkaa miehen loma!