Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koira. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Sadetta yli 10 kuukautta

Perro neitimme kävi viimeisen kerran pentukoulussa viime viikon perjantaina. Loppukokeen tuloksena oli rivi täysiä kymppejä. Olen itsekin yllättynyt kuinka mahtava oppija perromme on. Muuton jälkeen ulkoilu oli minulle täyttä tuskaa. Koira veti joka suuntaan, pelkäsi kaikkea ja hyökkäili pyöräilijöiden perään. Siitä on nyt pari kuukautta ja muutos on hämmästyttävä. Ulkona meidän vierellä kävelee tottelevainen koira, joka hakee säännöllisesti kontaktia, mutta pennun tavoin kiinnostuu ympäristöstä. Nyt, ns. mörköiän eli koiran ”murrosiän” aikaan, on alkanut tutut asiat pelottamaan ulkona, kuten roskapussi. Muita koiria ohittaessa tien toinen puoli vetää puoleensa, mutta se nyt on vain pieni juttu. Mikä ajan myötä kehittyy parempaan suuntaan.

Ensimmäinen kiima-aika alkoi viime kuun alkupuolella. Kiiman alkupäivinä meillä asusti nuutunut ja hämmentynyt koira. Vuotoa kesti reilun kaksi viikkoa. Sen jälkeen se oli menoa ulkona. Kaikki koirat kiinnostivat aivan valtavasti. Perustottelevaisuus onneksi säilyi.

Kotona tottelevaisuus on huippuluokkaa. Perrostamme on mihin vain. Nopea oppiminen hämmästyttää minua joka kerta, ja jos jokin ei luonnistu, on vika yleensä minun ohjaus tavassani. Päivärytmi löytyi työhön paluun jälkeen nopeasti, vaikka muutama lattialista tuhoutuikin yksinolon seurauksesta. Tämäkin siitä syystä, että erehdyin jättämään jotain syötävää koiralle, joka sitten innosti syömään muutakin. Nykyään päivät menevät nukkuen. Iltapäivästä sitten treenataan ja leikitään. Mikäli kuitenkin iltapäivästä käymme pois kotoa, saa se koirassa aikaan levottomuutta. Tuolloin kotiin tullessa vastassa on läähättävä koira. Onhan se ymmärrettävän pitkä aika olla koiralle yksinään, vaikka välillä kotona kävisimme ja ulkoilisimme.

Vieraita meillä on käynyt jonkin verran. Tuttuja sitäkin enemmän. Vieraisiin varautuneisuus katoaa melko nopeasti koiran tutustuessa ihmisiin. Tämä on varmasti meidän jatkuvan kulkemisen paikkakuntien välillä ja kyläpaikoissa ansiota. Perro onkin älyttömän sopeutuvainen! Olemme usein saaneet kuulla ihmettelyjä sen tottelevaisuudesta ikäisekseen pennuksi. Rotuvalinta on ollut nappivalinta ja koiramme täydellinen sekä rakkain yksilö meille.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Aika on vain käsite

Ei, en ole kadonnut blogimaailmasta. Minulla ei vaan kerta kaikkiaan ole ollut tarpeeksi aikaa rauhoittua ja alkaa kirjoittamaan. Luovuus on ollut piilotettuna kaiken stressin ja tekemisen takana. Reseptejä en ole jostain syystä saanut blogiin asti, vaikka uusia kokeiluja on taas kesän aikana tullut eteen. Minusta tuntuu, ettei vähään aikaan ole tapahtunut mitään, mutta silti kaikenlaista. Kesä oli kiireinen kolmen harjoittelun putki, joka jatkui syksyllä viimeisellä harjoittelulla työterveyshuollossa. Terveydenhoitajan opinnot lähenevät aivan loppua. Käytännössä katsoen olen jo valmis sairaanhoitaja-terveydenhoitaja. Valmistumisen tunne ei kuitenkaan ole vielä minua saavuttanut.

Viimeisen harjoittelun ohessa oli yksi elämänmullistava asia samalla mielenpäällä. Heti harjoittelun jälkeen muuttikin meille suloinen espanjanvesikoirapentu. Kahdeksan vuoden harkinnan jälkeen, päädyin vihdoin tarjoamaan kodin tälle ihanuudelle. Nyt onkin arki pyörinyt pennun mukaan ja siinä sivussa olen yrittänyt rutistaa viimeisiä opintoja kokoon. Tänään onkin se päivä, että olen muutamaa pistettä vaille valmis. 

Stressinhallinta on ollut aivan liian pitkään kadoksissa. Nyt ensimmäistä kertaa tunnen kuinka se pikkuhiljaa alkaa laskemaan alas. Ystäväni laittoi Espanjasta kuvia ja olin pakahtua ikävästä. Siellä hän nauttii upeista maisemista, ihmisistä ja kaikesta. Sillä hetkellä olisin vaihtanut mitä vain lentolipun eteen ja pääsyyn etelän lämpimään syleilyyn (Paitsi suloisen pennun.)

Alan kuitenkin hyväksyä tämän hetken. Nyt on näin ja huomenna ollaan jo paremmalla puolella tulevaa. (Olen hienovaraisesti vihjaillut vanhemmilleni tarvitsevani pentulomaa.) Sillä aikaa saan nauttia arjen värittäjän (riiviön) mielenkiintoisista touhotuksista. Ehkä nyt alan jatkuvaa puremistakin katsomaan vähän lempeimmin (mutta tietysti kouluttavin) silmin. Kyllä kaikki järjestyy. Pian.

Kiitos kärsivällisyydestä, rakkaudella Mima!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Helpotus

Keskiviikkona suuntasimme rautateitä pitkin kohti pohjoista. Matkaseuraamme siivitti kaksi juoppoa, eriaikoina kylläkin, sekä taas sama hevosen kokoinen koira ja vähemmän älykäs omistaja, joka ei ymmärtänyt kieltoani päästä koiransa meidän "reviirillemme". Kärsin sitten loppumatkan silmien kirvelystä ja aivastelusta. Tällä matkalla sain vuorostaan pelätä itseni puolesta, kun ennen on saanut pelätä koiran puolesta. Oli sen verran sekavaa sakkia siellä vaunussa. Yksi kerrallaan, onneksi, häipyi matkanvarrella.

Eilinen päivä oli hermoja raastavaa kidutusta. Saimme kirurgian numerot, mutta olin saanut hylätyn. En voinut sitä mitenkään käsittää, ja vaivuin itseni syyttelemänä maanrakoon. Olin lukenut tenttiin todella paljon ja maanantaina saamiemme vastausten perusteella uskoin, päässeeni tentistä läpi. Niinpä lähetin ystäväni ja äidin kehottamana opettajalle sähköpostin. Ilta oli kuitenkin jo pilalla, joten lukemisesta eikä mistään muustakaan tullut mitään. Tänään sain tietää, että hän oli laskenut pisteeni väärin ja en todellakaan ollut saanut hylättyä. Inhimillisiä virheitä sattuu kaikille, mutta kärsimys tästä oli henkisesti raskas, varsinkin kaiken muun stressin keskellä.

Eiliseen päivään sisältyi myös rutkasti positiivisuutta, nimittäin koiran epäilty kasvain oli hävinnyt ja niinpä tassuttelija saa jatkaa vauhdikasta taivaltaan toivon mukaan terveenä vielä pitkään!

Viikonlopun suunnitelmissa on lukemista ja lukemista. Yritän kyllä nähdä perhettä ja ystäviä, jos johonkin väliin saan aikaa. Ainakin käyn näytelmän äidin kanssa katsomassa. Potilaan tutkimisen siivissä aion nakittaa jonkun koekaniinikseni. Varokaa naapurit ja tuttavat, ovienne takana saattaa koputella tuleva terkkari!

P.S. Lisään kuvat tähän myöhemmin, koska äidin kone ei niitä suostu lataamaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Echo de menos ya

Takana on paras viikko pitkään aikaan. Se ei olisi ollut mitään ilman aivan mahtavia ystäviäni. Kiitos että viivyitte luonani! Ehdittiin tehdä kaikenlaista. Kävelty on ainakin monta kymmentä kilometriä viiden päivän aikana. Kävimme siis keskiviikkona vappuiluja katsomassa, kaupunkisuunnistamassa torstaina, perjantaina shoppailemassa, kävelemässä ja otettiin aurinkoa, lauantaina lisää kävelyä ja kauppoja, sunnuntaina on yksi kerrallaan käyty asemalle koiran kanssa saattelemassa ja nyt olemme taas kaksin. Takana on useita satoja kuvia, pelailua, elokuvia, hyvää ruokaa ja kuulemma palvelua; ruoka ja palvelu ovat olleet kuin viiden tähden hotellissa. Kyllä lämmittää sydäntä ihanat vieraat. Minä tykkään että vieraani viihtyvät, virkistyvät ja rentoutuvat.



Oli kyllä itsellenikin todella rentouttava viikonloppu. Sai vain nauttia, murehtimatta (suurimman osan ajasta en ajatellut) koulua. Pilaan tämänkin sanomalla että olen lukuaikataulusta tosi paljon jäljessä. Tentit vaan lähestyy koko ajan. Kaiken lisäksi päänvaivaa aiheutti koira, koska se oli täällä ulvonut pariin kertaan ja talon puheenjohtaja kävi siitä sanomassa. Itse kyllä tiedostan milloin se jää levottomasti tänne ja yritän välttää niitä tilanteita. Minua vain harmittaa se, että se on haitannut muita, vaikka kaikin tavoin yritin/yritän olla häiritsemättä naapureita. Haluan vaan että kaikilla naapureilla on hyvä olla. Tiedän kuinka ärsyttävää on metelöinti kun itse olen asunut lapsuuden kerrostalossa.


Kuinka sitten viiden tähden hotellissa syödään? Tein/teimme ruokaa itse. Kävimme vain kerran ulkona syömässä tai itse asiassa haettiin rossosta pitsat kotiin, jotka olivat palaneita ja liian vähällä täytteellä! No ihan sama saatiin ne alennuskupongilla. Jälkiruokina oli päärynäpiirakkaa, suklaakakkua, mutakakkua ja jäätelöä.

 
Pidin vieraista huolta myös poistamalla heidän huolensa ja parantamalla terveyttä mm. hieromalla jalkapohjat, pään, hartiat. Siivous kuuluu tietysti minulle ja keittiöstä saa äkkiä äkkilähdön jos sinne yrittää tulla. No ei kyllä minä otin apua vastaan kun itse en enää jaksanut.


Rahaakin meni, mutta sitä myös tuli. Voitin nimittäin lotossa! Ensimmäistä kertaa lottosin ns. itse omilla rahoilla ja voitin. Sen lisäksi sain mukavia terveisiä Espanjasta. Olen kyllä nyt tyytyväinen, levännyt ja rentoutunut tämän pidennetyn viikonlopun jälkeen. Ihana palata kouluun ja eihän sitä ole enää kuin kaksi ja puoli viikkoa. Mihin tämä aika meni?

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Synttärisankari


Synttärisankari eilen.
Tänään ollaankin sitten käyttäydytty erittäin huonosti eikä ole toteltu mitään. Eilinen enkeli on kadoksissa. Söpökö? Pyh, riiviö sanon minä!

Sain taas kevätsiivousinnon ja pesukone on pyörinyt pitkin päivää ja tavarat lennelleet paikasta toiseen. Kaappien sisältökin on käännetty ylös alasin. Vasara on heilunut jo ennen yhdeksää (anteeksi naapurit). Vaihdoin mm. taulukehyksiin kuvia. Oli vaan hirmuhankala valita kun on niin paljon ihania kuvia.


Eilen vietin vapaapäivä omasta tahdosta. Suuntasin myös hammaslääkäriin uudestaan, ei onneksi ollut kuin röntgen niin ei tarvinnut odottaa sitä kolmea tuntia minkä torstaina odotin siellä. Sain antibiootit viisaudenhampaaseen. En kyllä ollut samaa mieltä kyseisen hammaslääkärin kanssa mistään. Toivotaan että nyt saisin sen hampaanpoisto ajan mahdollisimman pian. Sain eilen postista mieluisia kirjeitä kaksi kappaletta eli laskuja. Nämä on mukavia nämä odottamattomat yllätykset hammaslääkärikulujen lisäksi. Lappiin matkakin tulee ikävän asian vuoksi ja sinne menee pakosta rahaa. Kesään asti taidetaan syödä kasvissosekeittoa ja juoda vettä. Toivottavasti saataisiin edes matkan jälkeen hyviä uutisia. 


Parikymmentä puhelua tuli myös eilen soitettua ja siten kaikenlaisia asioita eteenpäin hoidettua. Olen ihme kyllä ehtinyt ja saanutkin jopa luettua lääkehoitoa kaiken tämän tohinan keskellä. Edelleen vaan menee ihmeen kauan siinä, että saa sen kirjan käteen ja kaiken muun ihmettelyyn enne kuin saan silmäni kiinni sanoihin ja keskityn itse asiaan. Ehkä se on vaan asia mikä ei ikinä muutu.



Hetken huokaus taas asunnon ilmeen uusinnalle. Vielä ainakin tykkään. Lähinnä vaan karsin turhia tavaroita pois. <- Minun tapani rentoutua (haha). Enää pari päivää niin saan vappuvieraita!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ihana

viehättävä, valloittava, sulokas, suloinen, lumoava, kiehtova, kaunis, ihastuttava, ihailtava, hurmaava, viehkeä, jumalainen, onnellinen, kultainen, rakas, armas, hempeä, herttainen, miellyttävä, vieno, söpö, sievä, siro, soma, sulava, lempeä, söötti, lutunen, iloinen, onnekas, tyytyväinen, hyvillään, autuas, auvoisa, huoleton, murheeton, lieto, hyvä, suostuvainen, erittäin kaunis ja komea.

Tempperamenttinen ja itsepäinen sekä hyvin määrätietoinen kuten emäntänsä. Nyt jo yhdeksän vuotta olet kasvanut rinnallani ja minä sinun rinnallasi. Lohdutat kun elämä heittää vettä niskaan ja iloitset kun minä iloitsen. Olet aina täynnä rakkautta kun näemme, etkä koskaan suutu. Kuuntelet lakkaamatta. Saat päät kääntymään suloisuudellasi. Aina olet valmis lähtemään minne ikinä tie viekään. Eikä sinulta puutu vauhtia tai älykkyyttä. Olet viisas ja olemme usein saaneet hämmästellä tempauksiasi. Vahtikoira. Paras ystävä. Perheenjäsen.

-Rakas koirani yhdeksän vuotta. 25.4.2014. Paljon onnea pikkuinen!


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen


Takaisin matka oli sentään hippusen helpompi kuin meno. En silti keksi mistä nauttisin enemmän kuin tunkkaisesta, vetävästä ja likaisesta lemmikkivaunusta haisevien kanssamatkustajien kanssa, joista yksi on jääkarhun sukulainen ja makaa keskellä käytävää. Mene siinä sitten vessaan. Ihmiset ovat ajattelemattomia. Mielestäni koko suomi joutaisi käytöskouluun. Puketumisneuvo junaan: samat vaatteet mitä pitäisit ulkona. Toisin sanoen talvella pue kaikki mitä vaatekaapistasi löydät ja kesällä älä pue mitään. 7 ja puoleen tuntiin mahtui myös matkapahoinvointia sekä viisaudenhammaskipuja.

Pääsiäinen meni viime vuoteen verrattuna rauhallisesti. Torstaina ja sunnuntaina näin ystäviä pitkästä aikaa. Nautittiin hyvästä ruoasta muun muassa omenapiirakasta vaniljajäätelön kera. Minua vaan vaivasi viisaudenhammas koko loman ajan ja rajoitti menoa.

 
Käytimme äidin kanssa koiraa eläinlääkärissä sen samaisen tassun takia, joka aikaisemmin helmikuun alussa oli tulehtunut. Ei mitenkään hyviä uutisia. Perjantaina lähdettiin mökille. Testailtiin projektimme peliä monta kertaa onnistuneesti veljenlasteni kanssa. Kävin pariin kertaan juoksemassa ja R pyöräili mukana. Kävelimme koko porukka jäätä pitkin sillalle, jossa vesi virtasi kiviä pitkin jäälle. Oli hauskaa kunnes R pyörähti mutakasaan. Litimärkinä käveltiin mökille ja kaikki vaatteet meni pesukoneeseen. Pääsiäinen oli yhtä nopeaa ohi kuin tulikin. Oli mukava viettää aikaa läheisten kanssa, nauttia ulkoilmasta ja makoisasta äidin tekemästä ruoasta. Nyt paluu arkeen ja mahdollisesti hammaslääkäriin.


Uuteen nousuun

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lemmikkivaunu

Viime aikoina olen liian usein sanonut etten ehdi kun luen, nyt on 800 sivua luettu ja yksi tentti tehtynä. Ei mitään hajua miten meni. Ainakin lyijyä kului ja niska on jumissa. Eilen luin valehtelematta yli kuusi tuntia. Nyt voin nauttia ansaituista vapaa päivistä ja pääsiäisestä Lapin hellässä huomassa.

Matka menee ei niin miellyttävässä seurassa, kiitos idioottien koiranomistajien. Tiedätte varmaan miltä tuntuu kun isokoira hyppää niskaan? Niin minäkin. Eväiden syönti vasta ahistavaa on kun joku tuijottaa ja kuolaa vieressä, valmiina hyökkäämään kimppuun. Ei siis oma koirani. Kaiken lisäksi ihminen itse nukkuu tai kuuntelee musiikkia täysillä välittämättä muista, vaikka huomaa tuskani.

Asenteesta kiinni aloitanko vastahyökkäyksen vai annanko olla ja ajattelen mikä on järkevintä. Teen jälkimmäisen. Tai no oikeastaan matkaa on vielä sen verran, että vältän konflikteja. Onhan hänellä myös isompi koira...

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vain hetki


Alan pikkuhiljaa muistamaan miksen pidä keväästä, vaikka se toisaalta on niin ihana. Tällä hetkellä mieleen vaan hiipii enemmän niitä miinuksia kuin plussia. Aloitan miinuksista; Migreeni on muistutellut olemassa olollaan nyt vähintään sen kerran viikossa. Kohtaukset ovat vaihdelleet ensinnäkin aurattomista aurallisiin. Yhtenä aamuna haistoin kaiken ympärilläni hirmu voimakkaasti ja sen jälkeen kuin isku taivaalta tuli päänsärky. Toisena iltapäivänä pääsin juuri ja juuri kotiin kun olin jo oksentamassa.

Aurallinen migreeni on siinä mielessä parempi, että ehdin ottaa lääkkeen (jos ehdin). Yleensä päädyn kuitenkin vaan makaaman illaksi sohvalla tekemättä mitään. Puhumattakaan koiran ulkona käyttämisestä; Jos olette havainneet oudosti kävelevän, hukassa olevan ja päätään pitävän henkilön valkoisen koiran kanssa, se olen varmasti ollut minä.

Toinen vitsaus on astma ja allergiat. Nenää kutittaa koko ajan. Avaavaa lääkettä menee luvattoman paljon. Maantiepöly, joka ikinen kevät vihaan pyöräilyä ja lenkkeilyä. Ilman on niin kuivaa. Kaikki pöllyää ulkona. Sisälläkin ahdistaa henkeä ja tuntuu, etten haistakaan muuta kuin maantiepölyn. (Paitsi kun on migreeni, haha.) Tiedän että tämäkin on vain ohimenevää. Kohta taas helpottaa, mutta silti eikö tässä ole muutenkin ihan tarpeeksi kestämistä koko keväässä?

Stressi. Kevät ja kiire. Kohta on kesäloma, mutta sitä ennen sata asiaa mitkä pitäisi muistaa. Päällimmäisenä tietysti koulu, mutta myös muut asiat. Tänäänkin olen soitellut moneen numeroon, että sain astmalääke reseptini uusittua. Toisaalta koen, etten stressaan yhtään niin paljoin kuin loppuvuodesta. Mietin että mihin tässä on kiire? Lukeminen on tietysti tärkeää. Erityisesti kun on kyse ihmishengistä ja heidän hoitamisestaan sekä mahdollisesti pelastamisesta, mutta en minä niitä asioita opi kiireen kanssa. Maltti on valttia. Tuppaan vaan unohtamaan sen liian usein. Aika moni myös ajattelee, että kun on menossa harjoitteluun niin pitää osata kaikki. Ei se mene niin. Siellähän sitä opetellaan. Kunhan perusasiat on kunnossa ja oppimisen into! Kaikkea ei tarvitse heti tietää. Joten no stress!

Pitikö niitä positiivisia asioita olla? Okei, onhan tuo kevät kaunista aikaa, linnut laulaa ja niin edelleen. Kaikista parasta kuitenkin on, että pääsen käymään kotona! Kävimme tänään koiran kanssa ostamassa junalipun. (Viime kertaan verrattuna aivan mahtava asiakaspalvelu oli nyt, olikin kyllä eri virkailija.) Raukka ihan innoissaan käveli asemalle. Luuli, että me haetaan joku sieltä tai lähdetään itse jonnekin. Sitten takaisin kävellessä vetaisi minulta hanskan kädestä ja käveli koko matkan kotiin sitä suussa kantaen. 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jätetyksi tulemisen pelko


En saa jutella naapurin papalle, kun jo vedetään toiseen suuntaan. Kadulla kävellään vierivieressä. Kauppaan lähtiessä, viimeiseen asti tuijotetaan silmiin. Ei älä jätä, näkyy silmistä. ”Ai tulit jo takaisin, no minä tässä kyllä keksin jo muuta tekemistä. Ei kun olen minä tosi iloinen, että tulit jo.” Istun sohvalle. Ei mene kauaa etten ole yksin, siinä sitä taas toljotetaan. Mitä sinä nyt haluat? Siirryn keittiöön juomaan vettä. Hetken olen rauhassa, kunnes kuulen askeleita perässäni. Siinä sitä taas ollaan. Jään tiskaamaan. Joku istuu vieressä ja katsoo. Huokaisee ja panee maaten. Menen vessaan. No nyt tuli raja vastaan! Tänne et änkeä.

Näitä aaltoja tulee ja menee. Nyt on viikko kun olen ollut paljon pois ja se näkyy näin viikonloppuisin. Ei hetken rauhaa. Joka paikkaan kiirii askelten ääni kun pieni tepsuttelija kulkee perässäni ja seuraa jokaista liikettäni. Ei, en minä jätä sinua, mutta kun ethän sinä sitä voi tietää.

Tästä tuli mieleen perjantain luento. Meillä on muuten aivan mahtava sosiaalipuolen opettaja! Hän pitää meitä kuin kavereina eikä katso nokka pystyssä ja puhu olettaen, että meidän pitäisi jo kaikki tietää. Hän kertoo omasta elämästään ja antaa hyviä esimerkkejä. Kenelläkään tuntemallani ihmisellä ei ole ollut yhtä mahtava elämänasenne kuin hänellä. (Kaiken lisäksi hän aloitti tunnit kertomalla omat perjantain suunnitelmansa ja sanomalla, ettemme edes yritä päästä kaikkia dioja läpi, vaan lopetamme kahdelta(olisi ollut neljään).)

Niin siihen aiheeseen; hän siis muistutti, että ICE merkintä olisi hyvä löytyä puhelimesta niiden läheisten kohdalta, joille mm. onnettomuus tilanteessa ilmoitetaan jos ei itse kykene. Sitten tuli toinen asia esille. Mitä jos itse joutuu äkillisesti sairaalaan ja kotona on esimerkiksi lemmikkieläin. Kuka siitä huolehtii. Esimerkiksi minä, joka olen 400 kilometrin päässä perheestä. 

Jos ei ole ketään kuka huolehtisi, niin asiasta ilmoitetaan poliisille, jolla on siten lupa mennä asuntoon ja toimittaa eläin hoitoon. Parempi ratkaisu olisi tietysti aina joku tuttu, joka huolehtisi. (Varsinkin meidän kohdalla kun kyseessä on hirmupeto, joka ei varmasti päästä ketään tuntematonta sisälle.) Niinpä kysyin ystävältäni, josko hän hoitaisi koiraani sen aikaa, että perhe ottaisi sen huoltaakseen (siis jos minulle nyt jotain supervakavaa tapahtuisi). Ihana ystäväni suostui siihen. Nyt on yksi kivi harteilta pois. Niinpä kehotan teitä kaikkia, joilla joku huollettava on niin miettimään mitä jos jotain sattuisi!

P.S. Nyt on harjoittelupaikat sekä kesälle: sisätaudit, että loppukesälle/syksylle: kirurgia!
P.P.S. Melkein itkin kun aamulla katsoin ulos.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Primavera

Perjantaina kävimme katsomassa upean musikaali näytelmän, mikä kyllä yllätti odotukset positiivisesti. Se sai oman luovuuteni taas valloilleen ja olenkin uhrannut lukuaikaa runojen kirjoittamiseen. Ollaan myös nautittu kauniista kevät ilmasta. Ihana aurinko!



Keskittymiskykyni on hävinnyt, joskaan ei sitä koskaan kummemmin ole ollutkaan. Olen aina joutunut pakottamaan itseni lukemaan. Se on aina yhtä taistelua. En silti ole ollut tekemättä mitään koulujuttuja vaan luin sisätauteja kiitettävästi sekä tein muistiinpanoja. Ja onhan tässä vielä vähän aikaa tentteihin!


Voisin jopa sanoa että rento, mutta silti tarpeeksi opiskelua sisältänyt viikonloppu on kohta takana. Ainoa mikä tässä keväässä ketuttaa on tuo koiran jatkuva peseminen. Vaikka maa onkin jo ihan kuiva, on turkki silti aina täynnä hiekkaa kun tulemme sisälle. Taidan alkaa imuroimaan hiekkalaatikkoamme vähemmäksi, vaikka se on yhtä tyhjän kanssa. Näinä hetkinä sitä kaipaa talvipakkasia. 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Jää

Näiden päivien aikana on sää vaihdellut toisesta ääripäästä toiseen. Sankasta lumisateesta, auringon paisteeseen ja jääsateeseen. Tänään oli taas uusi yllätys ulkona kuten joka aamu tällä viikolla. Toivotaan, ettei kenellekään käy pahasti ulkona liikkuessa. Itse lensin jo kaksi kertaa pyllylleni. Aikaisemmin murtunut häntäluu ei kovin kiitellyt, mutta sainpahan hyvät naurut tälle aamulle. Onneksi ehdin siivota koko asunnon ennen ulos lähtöä, joten nyt voin vapaasti viettää vapaapäivää. Huomisen pyhitän taas opiskelulle.

Valitin tiellä olevasta sorasta viime viikolla, mutta miten olisi jos nyt tekisit kaupunki jotain noille kävelyteille? Sora on nimittäin kadonnut 5cm jääkerroksen alle. Taidan soittaa isälle, että lähettää minun luistimet tänne, niillä olisi tänä vuonna ollut monta kertaa käyttöä pyörän tai kävelemisen sijasta. Onneksi aurinko paistaa ja ulkona on ihanan keväinen tuoksu.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hiekkakasa


Se on ulkona, sisällä ja omilla harteilla. Pyöräilen teillä, jotka ovat kuin sorakasa, käytän koiran ulkona kissanhiekkalaatikossa ja olen huolehtinut ihan liian paljon tämän viikon aikana ihan typeristäkin asioista. Ei vaan ole ollut mikään paras viikko. Tänään on tuullut 20ms ja vastatuuleen pyöräillessä jyrkässä alamäessä ei polkematta liikahtanut mihinkään korkeintaan taaksepäin. Takaisin tullessa oli jyrkkä ylämäki mikä melkein meni polkematta! Puut heiluvat niin että ne varmasti kohta kaatuvat. Roskia olen saanut silmistä ottaa pois useamman. Talon ovessa lukee: varokaa putoavia tiiliä. Pitäisiköhän olla huolissaan. Onneksi huomenna vaihdan hetkeksi maisemaa.

Alan tympääntymään noihin opettajiin, joilla ei kiinnosta meidän oppiminen vaan taatusti haaveilevat vain kesälomasta mökillään. JA miksi nämä ihmiset ei osaa hymyillä? Onko se liikaa vaadittu että kaupankassa tervehtisi tai naapuri toivottaisi hyvää huomenta. Ei täällä näytä kuuluvan tapoihin. Toki löytyy poikkeuksia ja huom tämä on taas kärjistettyä, mutta minua vaan ottaa niin päähän ihmisten epäkohteliaisuus ja epäystävällisyys. Jos ette pidä siitä mitä teette niin miksi sitten teette sitä?

Onneksi on niitä poikkeuksia. Ihania opettajia, jotka ovat juuri meitä varten ja aina valmiita auttamaan. Hymyilevät ja nauravat. Luennoillakin jää jotain mieleen kun ei tarvitse miettiä, että mitähän tuo nyt seuraavaksi keksii, josko vaikka yllätystentin. Minun oppimiseen on aina vaikuttanut opettaja. Jos on ollut huono opettaja, on taatusti huonompi numerokin. Se vaan vie innon oppia. 

Kaiken keskellä, kun eilen makasin sohvalla ja mietin näitä asioita vihoissani, niin pyysi koira lupaa hypätä sohvalle. Annoin luvan ja luulin sen menevän jalkopäähän, mutta se tulikin viereeni ja nosti tassun käteni päälle pyytäen päästä syliin nukkumaan. Silloin alkoi aurinko paistaa minullekin. 


 
Olen nyt viikon metsästänyt sitä motivaatiota. Välillä olen nähnyt siitä vilahduksen, mutta äkkiä se on karannut paremmille teille. Jotenkin vaan kaikki muu vetää puoleensa kuin tuo yli 800 sivuinen sisätauti-kirurgian kirja. Sen lukeminenkin on raskasta. Kirjaimellisesti! Se painaa niin paljon. Itse asia on kyllä mielenkiintoista. 


Eilen meillä oli kauan jännitetyt hoitoelvytyksen harjoitukset ja vaikka paniikki oli suuri tunnin alussa, oli se lopussa jo mukavaa sekä aivan mahtava oppimistilaisuus. Hoitoelvytys tarkoittaa sairaalassa tapahtuvaa ammattilaisten antamaa elvytystä. Meidän täytyy osata tulkita EKG:tä joka kertoo sydämen sähköisestä toiminnasta. Hoitoelvytys: 30 painallusta (mielellään kaksi painelijaa, jotka vuorottelevat, jotta painelun laatu säilyy) ja 2 puhallusta (me teimme ventilointimaskilla), suoniyhteyden avaus ja lääkkeen anto, defibrillaattorin käyttö (mikäli potilaalla on rytmihäiriö) ja lisäksi paikalla on ns. johtaja joka seuraa tilannetta ja kirjaa sekä antaa ohjeita.

www.laerdal.com
Meillä oli tosi hyvä ryhmä mikä aina tekee tilanteesta paljon helpomman. Jouduin ensimmäisten joukossa elvyttämään ja melkein käsi täristen sain lääkkeet annettua ja vielä melko oikeina aikoina. Toisessa harjoituksessa olin sitten johtajana, joka oli todella haastavaa ja alussa olin ihan hukassa. Piti seurata lääkkeenantoa ja antaa sinne neuvoja, laskea elvytyssyklejä ja kertoa milloin on aika analysoida rytmi. Loppua kohden olin jo kartalla ja neuvonanto ja kirjaaminen sujuivat. Olen siis tyytyväinen suoriutumiseeni. 

Ei se onneksi ole niin juoksemista kuin luullaan vaan rauhallinen toiminta on tärkeää.
kuva: www.pshp.fi
Jokaisen on hyvä kerrata ”maallikko” elvytyksen kaavio, koska jokainen voi pelastaa ihmishengen osatessaan antaa oikeaa ensiapua. Elvytyksestä lisää seuraavassa postauksessa. Pyydän että jokainen lukisi ohjeet.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Koti-ikäväkö?


Koulu on lähtenyt käyntiin hyvin. Aluksi tuli paljon informaatiota ja pää oli sekaisin. Maanantaina alkoi normaali koulu ja siitä lähtien olenkin lähinnä vain ehtinyt tehdä koulujuttuja. Aikarajat puskevat jo nyt päälle ja tämä viikonloppukin menee tehtäviä tehden. Mutta se ei minua haittaa! Ihana vihdoin opiskella jotain mistä todella tykkää ja on kiinnostunut (muutamaa ainetta lukuun ottamatta esim. nappula-atk! Kai minä nyt kansion osaan tehdä ilman opetusta!). 


Ehkä minä alan vihdoin ”aikuistua” kun suhtaudun työmäärään kypsästi enkä kiukuttele sohvan pohjalla ja toivo että koulu loppuisi jo. Kaikki aikanaan.  Mutta pääasia että koulussa on ihan kivaa ja luennot on mielenkiintoisia. Meillä on mahtava ryhmä ja kaikki on mukavia! Helppo tulla toimeen toisten kanssa, vaikka ikähaarukka onkin kahdeksastatoista kolmeenkymmeneenviiteen. Eräs asia on minkä kanssa tappelen (mielessäni). Nimittäin nämä kaikki erit nettisivut sun muut. On moodlea ja sähköpostia, joissa pitäisi kuulemma käydä vähintään kerran päivässä. Kerran päivässä!? Minulle sopisi kerran viikossa. Anteeksi vaan mutta minä en opi tietokonetta töllöttämällä vaan kynän, paperin ja kirjan avulla. Tehtävät ovat miljoonassa eripaikassa ja siinä sitten etsi niitä ja oikeita kursseja. Miksi pitää olla niin riippuvaisia internetistä? Moni tenttikin on siellä. Mitä sitten kun internet pätkii? 


Joo se siitä. Kaikkeen tottuu. Joku kyseli onko minulla koti-ikävä, kun kuitenkin olen niin kaukana kotoa ja sinne ei joka viikonloppu pääse. Voin suoraan sanoa että ei ole. Viihdyn hyvin täällä omassa kodissani. Ainoa mitä minulla on ikävä on Lappi ja lappilaiset. Nämä ihmiset ja paikat/luonto vaan täällä on kuitenkin vähän erilaisia. Voisinkin sanoa mieluummin olevani lappilainen kuin suomalainen. Lappi vaan on niin ihana paikka!


Loppukevennys: (Tai no miten ite kukanenkin sen ottaa.) koirani uusin tempaus; Purkaa kaikki kengät kenkähyllystä suoraan oven eteen, että kun minä tulen koulusta, ei sisälle pääsyyn ole mitään mahdollisuutta ennen kuin kengät on raivattu pois. Mistä se näitä keksii? No minä siivoan ja nauran kippurassa. Mutta tänään päätin että kenkähylly siirtyy parvekkeelle ja kengät kaappiin, ettei se vaan keksi alkaa syödä niitä. Mutta toisaalta mietin että mitähän se seuraavaksi keksii…