Luenotanaurinkoaluen

Viimeistä viedään. Enää yksi tentti. Sitten olen puolentoista viikon ajan vapaa vaikka valloittamaan maailman. Toisin sanoen valtaan olohuoneen sohvan, ja kasaan viereeni parhaat kirjat sekä palkkaan veljenpojan palvelijaksi. 

Kesästä on saatu nauttia jo useamman päivän ajan. Minä heräsin siihen kuitenkin vasta tänään. (Oikeastaan yöllä heräsin hirmuiseen ukkoseen). On se niin ihanaa hikoilla itsensä kuivaksi ja polttaa päänsä jo ensimmäisellä lenkillä auringon paisteessa. Saada migreeni pelkästä ulos vilkaisusta ja katsoa kateellisena, koulusta kotiin pyöräillessä, kun ihmiset nauttivat kylmästä jäätelöstä ja minä vaan menen sisälle (parvekkeelle polttamaan itseäni) LUKEMAAN.

Kesän huomaa tulleen myös ihmisten käytöksestä. Osaahan nämä tyypit hymyilläkin! Ystävällinen käytös silti kummastuttaa muita edelleen. On se näköjään tehnyt vaikutuksiakin, kun kahvi kutsuja satelee ilmasta.  

Kävimme pitämässä esitelmän hoitokodissa henkilöstölle. Se oli onneksi viimeinen esitelmä tälle keväälle! Onnistuneesti siis ohi. Harjoittelu lähestyy uhkaavaa vauhtia ja tavoitteet ovat… no öö tekemättä. Palaan asiaan kun nousen sieltä sohvan pohjalta (jos nousen).

Ei vaineskaan, vaan ihanaa kesän alkua teille kaikille! Loman alkaessa yritän olla ahkerampi täällä blogin suunnassa.

Pohdintoja

Ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun tunsin polttavaa tarvetta päästä kirjoittamaan ja purkamaan ajatuksiani blogiin.Viimeaika on ollut yhtiä syviä huokauksia, ilman sitä syvyyttä. Olen järjestellyt kesän ja syksyn asioita sekä päntännyt tietysti.Tänään sain helpotuksekseni kuulla ettei sisätaudin tentti tarvitse olla läpi, jotta pääsee harjotteluun. Yksi suuri stressin aihe putosi pois.

Olen yltiö väsynyt. Illalla en nukahda ja aamulla ei jaksa nousta. Kaikenlisäksi olen silti yrittänyt hoitaa kaiken pakollisen. Eilen en päässyt sohvalta ylös, kun kurkkuun ja päähän sattui ja silmät painuivat kiinni. Ei mitään ajatustakaan lukemisesta.

Sain silti lääkelaskuja laskettua, vaikka en koe siitä olevan mitään hyötyä. Ainakaan minun tapauksessani. Se on kiinni tuurista osaanko. Karu totuus vaan on, että vaikka kuinka laskisin ei mahdollisuus virheisiin katoa mihinkään. Onhan kello silloin neljä ja levoton luokka ja liian vähän aikaa. En voi muuta kuin toivoa parasta ja luottaa suurempaan voimaan. Olen silti jo täysin valmistautunut pettymykseen; jäätelö odottaa pakkasessa.

Voimat alkaa hiipua tämän koulun kanssa eikö välimatka tee sitä yhtään helpommaksi. Tiedän että tarvisen tauon, mutta sinnikyyteni ei anna periksi. Vielä hetki, toisaalta en ole kaukana siitä että luovutan. Ihminen minäkin vain loppujen lopuksi olen. Nyt on vaan aika tehdä päätöksiä ja toimia. Tämän illan pelasti hauska keskustelu ystäväni kanssa skypessä pitkästä aikaa.

Synttärisankari

Synttärisankari eilen.

Tänään ollaankin sitten käyttäydytty erittäin huonosti eikä ole toteltu mitään. Eilinen enkeli on kadoksissa. Söpökö? Pyh, riiviö sanon minä!

Sain taas kevätsiivousinnon ja pesukone on pyörinyt pitkin päivää ja tavarat lennelleet paikasta toiseen. Kaappien sisältökin on käännetty ylös alasin. Vasara on heilunut jo ennen yhdeksää (anteeksi naapurit). Vaihdoin mm. taulukehyksiin kuvia. Oli vaan hirmuhankala valita kun on niin paljon ihania kuvia.

Eilen vietin vapaapäivä omasta tahdosta. Suuntasin myös hammaslääkäriin uudestaan, ei onneksi ollut kuin röntgen niin ei tarvinnut odottaa sitä kolmea tuntia minkä torstaina odotin siellä. Sain antibiootit viisaudenhampaaseen. En kyllä ollut samaa mieltä kyseisen hammaslääkärin kanssa mistään. Toivotaan että nyt saisin sen hampaanpoisto ajan mahdollisimman pian. Sain eilen postista mieluisia kirjeitä kaksi kappaletta eli laskuja. Nämä on mukavia nämä odottamattomat yllätykset hammaslääkärikulujen lisäksi. Lappiin matkakin tulee ikävän asian vuoksi ja sinne menee pakosta rahaa. Kesään asti taidetaan syödä kasvissosekeittoa ja juoda vettä. Toivottavasti saataisiin edes matkan jälkeen hyviä uutisia. 

Parikymmentä puhelua tuli myös eilen soitettua ja siten kaikenlaisia asioita eteenpäin hoidettua. Olen ihme kyllä ehtinyt ja saanutkin jopa luettua lääkehoitoa kaiken tämän tohinan keskellä. Edelleen vaan menee ihmeen kauan siinä, että saa sen kirjan käteen ja kaiken muun ihmettelyyn enne kuin saan silmäni kiinni sanoihin ja keskityn itse asiaan. Ehkä se on vaan asia mikä ei ikinä muutu.

Hetken huokaus taas asunnon ilmeen uusinnalle. Vielä ainakin tykkään. Lähinnä vaan karsin turhia tavaroita pois. <- Minun tapani rentoutua (haha). Enää pari päivää niin saan vappuvieraita!

Kirosana

Huomenna loppuu neljältä= pääsen aikasin vihdoin! Pitkiä päiviä ihan liikaa takana. Kirurgia tulee jo korvista ulos. Hoitopuvustakin olen ajatellut tehdä lattialuudun jo monena päivänä. Tänään tutustuimme leikkaussaliin (koulumme), välillä sitä toivoisi itse makaavaan sillä leikkauspöydällä relaksoituna. Päässä pyörii miljoona ja sata asiaa; paritöitä, projekteja, tehtäviä, haastatteluja, laskuja, harjoittelut, lukeminen ja ne lähenevät tentit. To-do-listat ei mahdu enää yhdelle paperille.

Päätin sitten eilen lääkärin luennon jälkeen käväistä kaupasta spagettia. Pääsin kauppaan ja tajusin että minähän olin ajatellut tehdä lohkoperunoita kalapyöryköiden kanssa enkä spagettia. No jonotin silti 20 minuuttia pelkän spagetin kanssa. Sen jälkeen oli kyllä omatkin jalat spagettia, kun olin syöny viimeksi kunnolla ennen yhtätoista. Sitten kauheella kiireellä kotiin ja koiran kanssa ulos. Totta kai ne roskat pitää viedä kaikki kerrallaan, että säästää aikaa. Eli kannan lehtipinoa, biojätepussia ja roskapussia samaan aikaan ja kun siihen lisätään koira sekä nälkänen taluttaja niin ollaan vähintään selällään rappusissa.

Jotain hyvää ettei huonoakin siis jotain huonoa ettei hyvääkin. Sain varattua harjoittelupaikan syksylle ja kesälle yritän huomenna soitella harjoittelupaikkaa. Sisätaudin lääkelaskut ovat siis läpi. Tänään olin uusimassa kirurgian laskuja. Mielestäni sain kaikista oikeat vastaukset, kunnes valvova pöllö ilmoittaa, että pitää näyttää henkilöllisyystodistus. Arvatkaa kuka oli jättänyt sen (vahingossa) kotiin, ei armoa vaan paperi meni suoraan ei arvioitaviin. Hienoa! Ja sitä paitsi sitä typerää ajokorttia ei ole ennenkään tarvinut. Ei ärsytä Ei!!!

Primavera

Perjantaina kävimme katsomassa upean musikaali näytelmän, mikä kyllä yllätti odotukset positiivisesti. Se sai oman luovuuteni taas valloilleen ja olenkin uhrannut lukuaikaa runojen kirjoittamiseen. Ollaan myös nautittu kauniista kevät ilmasta. Ihana aurinko!

Keskittymiskykyni on hävinnyt, joskaan ei sitä koskaan kummemmin ole ollutkaan. Olen aina joutunut pakottamaan itseni lukemaan. Se on aina yhtä taistelua. En silti ole ollut tekemättä mitään koulujuttuja vaan luin sisätauteja kiitettävästi sekä tein muistiinpanoja. Ja onhan tässä vielä vähän aikaa tentteihin!

Voisin jopa sanoa että rento, mutta silti tarpeeksi opiskelua sisältänyt viikonloppu on kohta takana. Ainoa mikä tässä keväässä ketuttaa on tuo koiran jatkuva peseminen. Vaikka maa onkin jo ihan kuiva, on turkki silti aina täynnä hiekkaa kun tulemme sisälle. Taidan alkaa imuroimaan hiekkalaatikkoamme vähemmäksi, vaikka se on yhtä tyhjän kanssa. Näinä hetkinä sitä kaipaa talvipakkasia. 

Mielen piru

Yksi kokonainen päivä, 12 tuntia ja huomenna toinen sekä eilinen, no eilinen. Mielikuvitus lentää. Nyt on aikaa. Voisin vihdoin…

Ei. Kierrän sen kaukaa. Silti se takoo takaraivossa. Kiljuu mielensopukoissa. Siinä se on ja tuijottaa. Seuraa katseellaan, vaikka pakenen keittiöön. Ei! Ei vielä. Ei nyt. Kohta, teen ensin tämän. Käyn vielä kaupassa. Voisin siivota. Mennä lenkille. Syödä. Puhua skypessä. Vien vielä roskat. Luen lehden. Joogaan. Lähden uudestaan lenkille.

Kello on 19.00. Olen poikki. En jaksa enää taistella. Pakko. Ihan pakko. Käteni koskettaa sitä. Sieluni huutaa ei! Se liikkuu. Uuvun henkisesti ja fyysisesti.

Viimeinen katse ulos. Tuuli heiluttaa puun oksia. Rauha ja seesteisyys. Silmät siirtyvät. Kädet kohoavat. Ei. Pakokauhu. En tahdo. Pikkuinen kakara minussa pyrkii ulos. Ei. En halua! Haluan ulos. Minä juoksen. Kauas. Vapaus!

Kuuluu klips. Käsiraudat ovat kiinni. Palasin takaisin. Siinä me taas olemme. Vastatusten. Se tuijottaa. Minä tuijotan sitä. Huokaus. Avaan sen. Numerot vilisevät silmissä. Ne pysähtyvät. Hiljaisuus valtaa olohuoneen. 

Yritän vielä viimeisen hetken kamppailla vastaan. Silmät seilaavat levottomina. Kakara sisälläni kirkuu ja itkee. Vilkaisu ympärilleni. Ei. Olen jo sidottuna. Luovutan. Nyt on se hetki. 

…Lukea ja opiskella.

Apage

Kirja, joka saa pohtimaan mikä elämässä on oleellista ja mikä epäoleellista. Kirja, jota lukemalla saavuttaa koko ajan levollisemman olon. Kuitenkin herättäen ajatuksia lukumatkan ajan. Kirja on tarina, joka on täynnä parhaita viisauksia. Se kertoo Paulo Coelhon pyhiinvaellusmatkasta Santiago de Compostelaan. Tämä oli toinen kerta kun luin kirjan ja pidän siitä koko ajan enemmän. Se on henkinen, hauska, yliluonnollinen, koskettava, ja täynnä oivalluksia. Lisäsin pari lainausta kirjasta, jotka koskettivat minua eniten.

"Aika ei etene aina samaa vauhtia. Me itse määräämme miten nopeasti aika kulkee."

"Ihminen ei voi koskaan lakata uneksimasta. Unelmat ovat sielun ravintoa niin kuin ruoka on ruumiin ravintoa."

"Ensimmäinen merkki siitä, että tapamme unelmiamme, on ajanpuute. Kiireisimmät ihmiset ovat aina ehtineet tehdä kaikkea. Ne jotka eivät tee mitään ovat jatkuvasti väsyneitä eivätkä tee sitä vähääkään, mikä heidän pitäisi tehdä, vaan valittavat yhtenään, että päivä ei riitä. Todellisuudessa he pelkäävät käydä hyvään taisteluun. Toinen merkki unelmiemme kuolemasta on se, että pelaamme varman päälle. Koska emme halua nähdä elämää suurena elämisen arvoisena seikkailuna, alamme pitää itseämme järkevinä, oikeudenmukaisina ja korrekteina pyytäessämme siltä niin vähän. Kolmas ja viimeinen merkki unelmien kuolemisesta on rauha. Elämä muuttuu raukeaksi sunnuntai-iltapäiväksi, joka ei pyydä meiltä liikoja eikä vaadi enempää kuin haluamme antaa."

"Kreikan kielessä on kolme rakkautta merkitsevää sanaa: eros, filos ja apage." Kun lukee kirjan selviää mitä ne tarkoittavat.