Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vegaanius. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vegaanius. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. toukokuuta 2018

Mitä me syödään?

Ruokaa. Yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen. Tarkennettuna meillä syödään kasvispainotteista ruokaa. Kaupassa pyrimme käymään kerran viikossa ja suosimaan ekologisia vaihtoehtoja. Minä noudatan lähes täysin vegaanista ruokavaliota ekologisten syiden ja osittain kananmuna allergian vuoksi. Mies syö kotona samaa ruokaa ja lisäksi ajoittain itse pyydystettyä kalaa.

Vegaanisuus tarkoittaa minulle puhtaita raaka-aineita ja hyvää ruokaa ekologisella pohjalla. En sano sen olevan kaikille oikea vaihtoehto syödä. Päinvastoin. Jokainen itse tietää mikä omalle elimistölle parhaiten sopii. Sen sijaan sitä, mitkä valinnat ovat itse tehtyjä, on tässä nyky yhteiskunnassa hyvin vaikea arvioida. Elämme useiden mainostajien ja isojen firmojen vaikutusten alaisina. Tiedostamattamme teemme valintoja, joihin on vaikuttanut kaikki muu kuin todellinen elimistön tarve syödä jotain. Esimerkiksi nähdessään mainoksen tietystä jogurtista, jolla voidaan kuvailla olevan jos minkälaisia hyviä vaikutuksia, kehittelee ihminen mielessään tarpeen tuotetta kohtaan.

Kulutusyhteiskuntamme on unohtanut mikä oikeasti on tarpeellista ja mikä ei. Monet vetoavat minulle kasvisruoasta puhuttaessa, että ihminenhän on aina ollut metsästäjä ja keräilijä. Totta osittain. Mikä kuitenkin on muuttunut, on ruoan määrä. Ennen pieni liha määrä on voitu jakaa useiden kymmenien ihmisten kesken, eikä se ole ollut ruoan pääraaka-aine vaan lisuke. On syöty tarpeeseen eikä yli tarpeen. 


Liha vaikuttaa moniin sairauksiin, tosin niin vaikuttaa esimerkiksi sokerikin. Elimistö ei kestä valtavaa lihamäärää, jota päivittäin osa ihmisistä kuluttaa. Siksi lihan syönnin vähentäminen on jo iso asia. Kasvisyöntiin siirtyvät ovat todenneet oman olonsa kevenneen, mielen olevan virkeämpi ja unen parempaa jätettyään lihatuotteet pois ruokavaliosta. Myös laboratorioarvot paranevat. Tosin tähän voi vaikuttaa myös kasvisten lisääntynyt määrä ja mahdolliset muut elintapojen muutokset. Minun on myös edelleen hyvin vaikea hyväksyä maidon tarpeen perustelua kalsiumilla. Suomessa käytetään lähes eniten maailmassa maitotuotteita ja meillä esiintyy eniten osteoporoosia. Miten tämä on mahdollista?

Me pyrimme miehen kanssa perustelemaan ja löytämään aina faktoja valinnoistamme. Esimerkiksi onhan istutettu kala sinänsä parempi vaihtoehto kun norjasta kuljetettu lohi. Tosin taas Norjasta kuljetettu lohi on parempi vaihtoehto kuin Suomessa kasvatettu nauta (esim. jauheliha). Eettisyys tuo taas aivan oman puolensa asioihin, joita välillä pohdinkin, mutta pääasiassa ekologisuus on tärkein arvo minulle. Eettiseltä kannalta en näe mitään järkeä eläimien kasvattamisessa ruoaksi, kun kasvisvaihtoehto ei aiheuta eettistä vääryyttä eläimille tai ihmisille. Tässäkin on toki poikkeuksia. Esimerkiksi avokadon valtava kulutusmäärä on aiheuttanut monille alueille kuivuutta, koska kasvattaminen vie valtavat määrät vettä. Tällöin rikkaat nauttivat tuotannon suurenemisesta, kun taas köyhät eivät saa ruokaa kasteluveden virratessa isoille plantaaseille. 

kuvat: mtv.fi
Me pyrimme syömään luonnonmukaista ja parhaamme mukaan suomalaista ruokaa. Toisin sanoen sitä mitä puhtaana saa upeasta luonnostamme. Ei pitkiä tuoteselosteita sisältäviä tuotteita vaan paljon marjoja sekä itse kasvatettuja salaatteja, kasviksia, perunoita ym. Syömme paljon täysjyväviljaa, papuja, myös kuljetettuja hedelmiä, mutta satokausia suosien. Kaupassa kiinnitän huomiota pakkausmateriaaleihin. Muttei kaikessa pysty suosimaan parempia vaihtoehtoja, joten pyrimme kierrättämään kaikki roskat. Ainakaan ennen kuin kehitellään muovia järkevämpiä pakkausvaihtoehtoja. Tärkeintä on muistaa kohtuus kaikessa. Syödä sitä, mitä oma elimistö oikeasti tarvitsee. Jokaisella on se järki siellä sisimmässään. Kuunnelkaa itseänne. Pienellä vaivalla löytää oman tasapainoisen ruokavalion.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Veganismi arjessa ja lisäaineet

Monet niin ruoka tuotteet kuin kodintarvikkeet ovat eläinperäisiä tai sisältävät jotain eläinperäistä. Minä pyrin siihen, etten osta eläinperäisiä tuotteita, mutta ne mitä minulla ennestään jo on, niin niitä kyllä käytän. Esimerkiksi viltit ja villasukat. Niissä en muutenkaan ole niin tarkka, koska lampaat tarvitsevat keritsemistä. Totta kai tehokerintä on asia erikseen. 

Myös käytetyissä tuotteissa en ole niin tarkka, koska tavallaan ne jo säästävät ympäristöä kierrätyksen kautta. Edelleenkin harkitsen tilanteen ja oman hyvinvoinnin mukaan. Vaihtoehtoja nimittäin kyllä riittää. 

Kosmetiikassa vältän eläinperäisiä ainesosia ja käytän eläinkokeettomia tuotteita parhaani mukaan. Lääkkeissä teen poikkeuksen. Tietysti valitsen mielummin lääkkeen joka ei sisällä eläinperäisiä ainesosia, jos siihen on mahdollisuus. 

Uusissa kaupallisissa tuotteissa, joiden alkuperää en tiedä, vältän silkkiä, untuvaa, turkista, nahkaa, angoraa, mohairia, alpakkaa, kashmiria, kamelia, vikunjaa, jakkia, naudankarvaa, vuohenkarvaa ja sianharjasta. 

Eläinperäisiä lisäaineita tuotteissa:

E120 karmiini (kirvoista kerättävä väri)
E901 mehiläisvaha (tämän kohdalla teen poikkeuksia)
E904 sellakka (kilpikuoriaisten erite)
E966 laktioli
E1105 lysotsyymi (kananmunanvalkuaisen proteiini)
-Albumiini ja munajauhe (kananmuna)
-Pepsiini ja renniini (sikojen/vasikoiden vatsalaukusta)
-Liivate ja gelatin (luista, nahoista ja jänteistä keittämällä) hydrolyzed
-Lanoliini ja kolekalsifreoli (lääkkeet ja kosmetiikka)
-Hera (ruoka)
-Kaseiini, kaseinaatit (ruoka, kosmetiikka)
-Laktoosi
-Tali, laardi ja ihra (rasvoja)
-Steariini (saippua/kynttilät)
-Sappi (saippua) 
-Hunaja, kuningatarhyytelö (royal jelly, emomaito), siitepöly, propolis (kittivaha)
-Collagen ja elastan (kosmetiikka)


Terveyden kannalta olisi myös hyvä välttää
-palmuöljyä ja kookosravaa (epäekologista ja kovaa rasvaa)
-glukoosi-fruktoosisiirappi/ maissisiirappi/ 
isoglukoosi/ fruktoosisiirappi/ fruktoosimaissisiirappi/
high-fructose corn cyrup = HFCS (Keinotekoista makeutusta, joka aiheuttaa riippuvuutta ja tulehdusta elimistössä)

tiistai 9. tammikuuta 2018

Minä ja veganismi

Joulunaika on ollut ja mennyt. Kuten joka vuosi myös tämänkin vuoden tammikuu on uudistuksen aikaa. Joka paikassa pohditaan ruokavalion muutoksia tervempää kohti, joulun ja menneen vuoden jäljiltä. Terveyttä onkin hyvä pohtia, mutta muutokset lähtee pienistä askelista. Siispä päätin pohtia omia valintojani, josko niistä olisi jollekulle hyviä ajatuksia omaan elämään. 

Palataan menneeseen. Ryhdyin vegetaristiksi ystävän innoittamana, vaikka asia oli ollut mielessä jo pidempään, ei minulla kuitenkaan aiemmin ollut tietoa, miten muuttaa elämäntapoja. Pitkän harkinnan, tiedon haun ja alkamisen jälkeen en ole katunut päivääkään! Enkä ole kaivannut mitään entisestä, ehkä siksi etten missään vaiheessa ole ollut itselleni ehdoton. Jos jokin ei olisi tuntunut oikealta, olisin voinut palata entiseen. Toisaalta kun on tarpeeksi tietoa eläinten elinolosuhteista ruoantuotannossa ja ympäristövaikutuksista ei halua palata entisiin tottumuksiin.

Nykyään:

-Kotona pyrin veganismiin lähes kaikessa, elän siis mahdollisimman eläin-, ihmis- ja ympäristöystävällistä elämää. En syö tai osta eläinperäisiä tuotteita enkä tue toimintaa, joka vahingoittaa eläinten tai ihmisten hyvinvointia.

-Myös ruokaillessa kodin ulkopuolella pyrin veganismiin, silloin kun se on vaihtoehto. Poikkeustilanteissa syön kuitenkin ruokia, joissa on maitotuotteita. Kasvisruokaa saa onneksi nykyään mistä vain. Niinpä harkitsen tapauskohtaisesti mikä on ekologisesti ja eettisesti järkevää. Valintojani ohjaa paljolti tuotteen alkuperä. Missään en ole ehdoton vaan menen myös oman hyvinvoinnin ja ruokahalun ehdoilla. Esimerkiksi kotikotona käydessä saatan syödä järvikalaa, jos haluan, koska siellä sen pyydystäminen on ekologista ja eettistä sekä kala on ravinteikasta ruokaa.

-Otan ympäristön huomioon joka päiväisessä elämässä: kierrätän ja lajittelen, suosin lähellä tuotettuja tuotteita, avomaan kasviksia, luomutuotteita, sesonkia, apostolin kyytiä, en haaskaa mitään, valmistan kerralla enemmän ruokaa, käytän energiatehokkaita laitteita ym..

-Toisaalta yritän pitää elämän yksinkertaisena ja helppona. Tiedän mikä on järkevää toimintaa ja mikä ei. Tiedostan myös, ettei aina voi toimia oikein muiden hyväksi vaan välillä täytyy ajatella itseäkin. Missään ei kannata olla ehdoton vaan tervettä järkeä ja harkintaa on sallittua käyttää. Myös mielipiteitä saa muuttaa.

Haluan varmistaa ruoan, elämäntapojeni ja tuotteiden ekologisuuden ja eettisyyden siksi olen päätynyt tähän ratkaisuun. Jokaisella on omat syynsä. Tällainen tyyli sopii minun elämääni ja saan siitä hirmuisesti hyvää oloa ja energiaa. Tunnen tekeväni oikein muiden ihmisten, eläinten sekä itseni ja oman osuuteni maapallon tulevaisuuden hyväksi. Rakastan ruoanlaittoa ja vegaaniudessa on niin paljon erivaihtoehtoja toteuttaa ruokavaliota. Tutkimusten mukaan sillä on ympäristölle, eläimille ja terveydelle positiivisia vaikutuksia ja siten hyvä tapa elää pidempään terveenä. Minulle se on elämäntapa.

Miksi kerron tämän kaiken? Tämä on minulle tärkeä asia elämässä. Koen, että mitä enemmän asioista puhutaan, sitä enemmän tietoisuus kasvaa. Tietoisuuden kasvaessa ovat myös muutokset mahdollisia. Muutokset ovat mahdollisia yhden ihmisen toimesta, laajempiin muutoksiin olisi hyvä saada mukaan kaupat ja keittäjät sekä kokit, tällöin saataisiin suomalainen ruokakulttuuri muuttumaan parempaan suuntaan ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin sekä erityisesti ympäristön vuoksi. Kun ruokakulttuuri muuttuu yleisesti parempaan, on helpompi tehdä muutoksia myös kotona.

En silti tarkoita, että kaikkien tulisi ryhtyä vegaaneiksi tai edes kasvissyöjiksi. Se vaatii paljon tietoa ja halua toteutuakseen. Pyrin kyllä siihen, että kaikki vähentäisivät tehotuotetun lihan ja karjataloustuotteiden syöntiä. Se ei kuitenkaan poissulje mitään vaan antaa entistä enemmän hyvää! Yritän myös tuoda esiin tietoa ympäristöstä, eläimistä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja herättää keskustelua. Jokainen soveltakoon tätä tietoa ja vinkkejä omaan elämäänsä itselle sopivalla tavalla. Kukaan ei voi mielestäni sanoa minkälainen elämäntapa sopii toiselle. Totta kai olisi ihanteellista jos mahdollisimman moni olisi valmis muuttamaan elämäntapojaan kaikkien hyvinvoinnin parantamiseksi. Kuten olen monesti sanonut: Jokainen voi omilla vallinnoillaan vaikuttaa. Pallo on teillä!