Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

10v kelekkakakku

Tänä vuonna oli vuorossa pyöreät syntymäpäivät, joten kakkukin tuli olla sen arvoinen. Synttärisankari ideoi itse paljon kakkua ja minä sitten kerroin mikä on käytännössä mahdollista toteuttaa. Yhteistuumin päädyttiin keväisen talviseen kelkkakakkuun. Vaatimuksena oli siis kelkka, angry birds possu ja vuorikiipeilijä ja tietysti iso kakku. Kelkka oli kuulemma merkkiin nähden väärän värinen mutta se oli käytännön syistä tarpeellista. Aikataulujen vuoksi äiti teki tavalliset vaaleat kakkupohjat valmiiksi. Kostukkeena käytin puolukkamehua. Täytteeksi tuli pojan toiveesta sekoitus päärynäsosetta, rahkaa, kermaa, vaniljakreemijauhetta ja valkosuklaata. Päällinen oli valkosuklaaganacheia. Valkosuklaa ja päärynä olivat ehdotomat vaatimukset kakkuun. Minun lisäys oli lemon cuard kakun väleihin tuomaan raikkautta. Ilmeisesti kakku oli onnistunut kun se katosi lautasilta ja sai kehujakin. 




tiistai 5. huhtikuuta 2016

Sadepäiviä tulee aina

Tämä on yhtä vuoristorataa. Korkealle mennään ja korkealta tullaan alas. Välillä paistaa aurinko ja välillä sataa vettä kaatamalla niskaan. Toisinaan on myös pilvistä, ei tiedä näkyykö sitä aurinkoa vai ei. 

Yritän hyväksyä kaikki ilmat. Ottaa ne vastaan, tarkkailla ja päästää niistä irti. Joskus siihen kaipaa ihmistä avuksi. Kun ei itse tiedä laittaisiko kumisaappaat vai ottaisiko aurinkolasit. 

Päivän loputtua kuulin kuitenkin sanovani: "Kun paremmmin miettii niin on tämäkin päivä ollut ihan mukava vaikka sitä vettä niskaan satoikin. Sillä sinä olit siinä ja me naurettiin." "Niin oli. Mistähän me vielä naurettaisiin?"

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Voimasydän


Kiitos <3 

Et anna periksi
Et luovuta
Sinä et ole yksin
Sinä olet vahva
Sinä olet voimasydän



Toivo

Kun kaikki tuntuu vaikealta ja seinät kaatuu päälle on fiilis mitä mahtavin. Toisinaan sitä kyllä on hyvinkin kiitollinen siitä, että pääsee itse suihkuun ja sieltä pois. Niinkin yksinkertainen asia, joka jollekin voi olla monen tunnin haaste. Miten yksinkertaisesta elämästä voi tulla niin hankalaa? 

Ihminen syyllistää usein itseään. Siksi minunkin on vaikea hyväksyä että tämä ei olisi minun syytäni, minun kohtaloni. Että näin kuului käydä minulle. Jollekin tämä kaikki voi tuntua käsittämättömältä. Ymmärrys loppuu kesken. Kukaan muu ei voi kokea tätä tuskaa kuin saman kokenut. Siltikin tarinat ovat erit. 

Olen nähnyt mitä se voi pahimmassa tapauksessa olla. Olen omin silmin katsonut vierestä. Ei. Minä en siihen suostu. Ihminen suojelee vaistomaisesti itseään. Oman tilanteen näkeminen on siksi hyvin vaikeaa. En usko että kukaan haluaa myöntää itselleen kuinka lähellä toinen elämä oli. Rukoilen, rukoilen voimia ja helpotusta tähän raastavaan tuskaan, siihen miten fyysisesti ja psyykkisesti tekee kipeää, rukoilen myös myönteisiä ajatuksia itselleni ja muille. 

Uskon kohtaloon ja elämän tarkoituksenmukaisuuteen. Uskon voimalla taas saa ihmeitä aikaan. En anna itseni lannistua. Tiedän että hymyni takana on usein kyyneleet ja sanojen takana piilotettu ajatus, joka huutaa päästä esiin. Täytyy antaa ajan kulua. Otan hetken kerrallaan. Minä sinnittelen. En aio luovuttaa.

Elämä on valoisa. Monesta asiasta olen kiitollinen. Haluaisin ottaa maapallon syliini ja rutistaa sitä lämpimästi. Olen onnellinen ihan vain tästä hetkestä. 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Etsitään

Tavallista ärsyttävän onnellista arkea kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. 

Muistakaa:


Koska elämä on tässä ja nyt. Myös tulevaisuudessa. 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Käänne

Minä olen taistellut. Olen voittanut ja olen hävinnyt. Olen ollut epätoivon partaalla, mutta läheiset eivät ole antaneet minun menettää toivoa.  Kaikella on tarkoituksensa. En ole katkera. Luotan siihen että asiat järjestyy. Kaivan vahvuuteni. Elämä on puolellani. 

Kaipaan eniten elämän yksinkertaisuutta. Sitä tavallista elämää ja normaalia arkea. Sen ylä- ja alamäkiä. Tunnetta vapaudesta. Näitä asioita osaa arvostaa aivan eritavalla kun ne menettää.

Vahvuutta on hyväksyä heikkous. Joskus omat voimavarat vaan eivät riitä, kun elämää koetellaan. Kaikki tuntuu niin kummalliselta ja epätodelliselta. Onnistuakseni otan kaiken avun vastaan. En aio luovuttaa.  

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Välimeren vuoka

2 dl soijarouhetta tai 3 dl papuja tai tofua
1 rkl öljyä 
6-8 perunaa
1 kesäkurpitsa tai punajuuri
2-3 porkkanaa
1/2 paprika
3 valkosipulinkynttä/ 1tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl timjamia
(Halutessa voi joukkoon lisätä kirsikkatomaatteja puolitettuna)

Keitä vesi ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio sekä muut mausteet. Laita soijarouhe kasvisliemeen. Lisää valkosipuli (pilkottu tai puserrettu) joukkoon. Kuori ja pilko perunat sekä kasvikset. Sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuoassa.

Paista 200 asteessa noin tunti - puolitoistatuntia.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Lukeminen

Kuinka usein luet? Ai harvoin? Epäilenpä. Minä ainakin luen koko ajan. Hereillä olo ajasta lukemiseen menee valehtelematta vähintään puolet. Aloitan aamun lukemisella ja päätän päivän lukemiseen. Rakastan sitä kirjainten muodostamaa tasaista rivistöä, josta aivot silmien nopealla vilauksella muodostaa päässä lauseita. 

Mitäkö luen? Aamulla tartun ensimmäisenä puhelimeeni, vaikka paljon mielummin mustaisin sormeni kahisevaan sanomalehteen, mutta kun on nykyaika ja isä joka kyllästyi myöhäiseen postiin (kello kuusi aamulla tarkoittaa myöhäistä), niin tyydyn kärpäsen kakan kokoiseen tekstiin. Joka tapauksessa sokaisen siis silmäni keinovalolla jo ennen kuin ne ovat kunnolla heränneet. Aamuni ei ala oikeilla ajatuksilla ilman sivistystä maailman tapahtumista. Lapin kansa on siitä ihana, ettei se iltapäivälehtien tavoin paisuttele ikäviä asioita vaan kertoo asianmukaisesti tärkeimmät uutiset ja ajankohtaiset asiat. Se on ajatuksia herättelevää tekstiä muttei liian rasittavaa. Aamun jälkeen en yleensä uutisista enää piittaa. Pitäähän seuraavana aamuna olla jotain mitä odottaa. 

Päivän "pakollista" lukemista on opinnot ja kaikki siihen liittyvä. Luen sähköpostit, opinnäytetyötä, oppikirjoja, ammattikirjallisuutta ja lehtiä. Välillä teen oivalluksia ja välillä taas tuskailen lukemaani ymmärtämättä sen tarkoitusta. Opiskelussa parasta ovatkin juuri oivallukset ja se kun saa sulkea kirjan kannet urakan jälkeen. Toisaalta tällöin voi herätä pieni paniikki siitä, mitä aivoihin todellisuudessa ajatuksella, tai ainakin ajatuksena ajatuksella, lukemisesta jäi. (Kimurantti lause -haastaa aivoja.)


Minun päivän lukuviihteisiin kuuluuvat myös mainokset ja paikallislehdet sekä kaikki muu lukeminen ohjekirjasta ruokareseptiin. Mainoksia ei itselleni kylläkään tule, koska ympäristösyistä olen ne kieltänyt. Silti niitä on mukava silloin tällöin lueskella ja pohtia mitä en ainakaan tarvi tai tehdä ekologisia valintoja (ainakin ajatuksen tasolla, jos ei kukkaro anna periksi.) Paikallislehtiä lukemalla pääsee kuulumaan osaksi yhteisöä ja pysymään perillä naapurien koirankakkojen valituksesta, jos ei muusta. 

Iltapäivän viihdykettä ovat digimaailman tuomat lukuisat blogit. Ne olen yrittänyt rajata, mutta nälkä yleensä kasvaa syödessä ja riittämättömyyden tunne on valtava, kun ei kaikkiin mitenkään pääse käsiksi. Näitä arjen timantteja on upea seurata. Lukea erinomaisia tekstejä sekä saada vinkkejä omaan arkeen. Tietysti digimaailmasta tulee silmäiltyä kaikkea muutakin artikkeleista ystävien kuulumis päivityksiin.

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä on rakkaampaa rakkaammat kirjat. Sivut jotka on nidottu kansien väliin. Pehmeät ja kovat. Suuret ja pienet. Vanhat ja uudet. Voiko olla mitään parempaa kuin uppoutua hetkeen jossa maailma ympäriltä katoaa ja on vain sanat, teksti ja tarina. Jokainen kirja on uusi seikkailu. Lukemalla pääsee maailmanympärysmatkalle koti nojatuolissa. Pelkästään ompelukirjaa lukiessa olen aivan haltioissani. Miten upeita asioita onkaan olemassa? Miten ihanaa onkin oppia jokaisesta lauseesta ja kuvasta jotain! Toisaalta myös tehdä oivalluksia, haastaa itseään ja saada innokkuutta. Minulla on yksi kirja matkalle, toinen yhdeltä istumalta luettavaksi, yksi illalle, yksi runoista, yksi sairaudesta, yksi oppimiselle ja seitsemäs odottamaan vuoroaan. Niille kaikille on hetkensä. 


En voi koskaan lukea tarpeeksi, minulla on aina lukemisen nälkä. Mielestäni ei ole huonoja kirjoja on vaan erilaisia lukijoita. Jokainen lukee tavallaan. Se ei aina tarkoita kirjapinoja tai lehtikasoja. Välillä aloittaminen voi olla vaikeaa, mutta itsensä haastaminen saa yleensä kipinän syttymään. Tällä hetkellä täällä roihuaa. Maailma on täynnä upeita sanoja ja tekstejä sekä niiden lukijoita ja tietysti kirjoittajia. 

Rakastakaa lukemista ja itseänne, ne kaikki on kirjoitettu teitä varten! 

P.s. Huomenna aloitan kriittisen luku-urakan opinnäytetyömme parissa.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Tahmean täyteläinen omenapiiras

2 dl vehnäjauhoja
0.5 dl kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2 dl soijajuomaa
0,5 dl pullomargariinia tai rypsiöljyä

1,5 dl omenasosetta
1 tl kanelia

Sekoita ensimmäisen osion ainekset keskenään. Levitä taikinasta 2/3 korkeaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai pellille (ohjeesta tulee puoli pellillistä). Lisää omenasose ja kaneli taikinan päälle. Levitä loput taikinasta omenasoseen päälle. Ripottele vielä halutessasi kanelia taikinan pinnalle. 

Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.