Pidempään olin taas haaveillut matkasta Espanjaan.
Loppuvuodesta pohdittiin matkakohdetta, mutta kolmea viikkoa ennen matkaa
teimme vasta varauksen. Tarkoituksena olikin juuri äkkilähtö. Äiti oli
lupautunut koiravahdiksi jo viime vuoden puolella, joten sekin puoli oli
kunnossa. Ainakin päällisin puolin, sillä minua ikävä kaiversi jo ennen lähtöä.
Hyvinhän tuolla riiviöllä oli mennyt äidin kanssa mökkeillessä puolitoista
viikkoa.
Pohjoisesta ottaa aikansa päästä etelään. Saatika sitten
toiselle puolelle Eurooppaa. Useasti olen pohtinut matkojeni ekologisuutta,
mutta onneksi kotiväki on sen verran tiukkana, että minun kasvissyönnillä voin kuulemma
hyvin matkustaa kerran pari vuodessa muutenkin kuin kävellen. Onhan se
Espanjaan meneminen aina kuin toiseen kotiin tulisi.
Helsinkiin matkasimme puoli vuorokautta, jonka jälkeen
kuljeksimme siellä päivän ja illasta suuntasimme Mallorcalle. Kohde valikoitui
hinta-laatusuhteen perusteella ja ilmastolta toivoimme, ettei ainakaan pakkasta
olisi. Olimme puolen yön jälkeen perillä Mallorcalla, josta hotellille matkaa
meni noin 10 minuuttia. Lähellä Palmaa siis olimme. Mukavaksi valikoituneessa
hotellissa odotti illallinen ja siisti hotellihuone sekä ajantasainen sisustus,
mikä miellytti minun esteettistä silmää.
Mallorca on ihan mahtava paikka retkeilyyn ja kulkemiseen.
Me lomailimme sesongin ulkopuolella välttyäksemme muilta turisteilta. Hotellia
lukuun ottamatta olimme kohtuullisen rauhallisissa oloissa. Hotellin tasokkuus
osittain poisti mielestäni saksalaisturisti massaa, joka majaili siellä. Suurin
osa oli eläkeläisiä, jotka nauttivat hotellin puolihoidosta ja viettivät
aikansa hotellissa tai turistibusseissa. Meillä oli siis paljon vapaata maata
liikkua.
Lähinnä liikuimme jalan useita kymmeniä kilometrejä
päivässä. Pyörän ja auton vuokra houkutteli päivittäin, mutta koska emme olleet
siihen ennalta varustautuneet päädyimme tutkailemaan etelä- ja länsirannikkoa.
Länsirannikolle suuntasimme 1920-luvun vanhalla maisemajunalla sekä satamaan
suuntasimme vanhalla raitiovaunulla. Nauroinkin, että nyt puuttuu enää
pienlentokoneella ja helikopterilla lentäminen, niin olen liikkunut kaikilla
mahdollisilla kulkuvälineillä Espanjassa.
Maisemat olivat taas kerran uskomattoman rauhoittavat.
Olisin voinut vain katsella merta ja vuoria. Lisäksi kaikkiin etelänmatkoihin
kuuluvat jutut tuli kliseisesti tehtyä. Kävimme rannalla, uimassa,
kauppakeskuksessa, katedraalissa, museossa, linnassa, syömässä (erinomaista
kasvisruokaa), markkinoilla, kujilla, kerättiin simpukoita ja käpyjä sekä
otettiin paljon kuvia. Mutta se kaikista tärkein – minä pääsin puhumaan
espanjaa ja olemaan läsnä kulttuurissa, johon sydämeni vetää puoleensa.


Tällä kertaa kuitenkin lähtö Espanjasta oli yllättävän
kivuton. Mallorca oli miellyttävä paikka, mutta katseeni suuntaa jo kohti uusia
seikkailuja. Totta puhuakseni manner Espanja vaan vetää sen verran enempi
puoleensa, että sinne on jo seuraavia matkoja suunnitteilla. Onneksi tuo toinen
puolisko ihastui Espanjaan (sekä syö kasvisruokaa, jotta minun harteiltani
vähän helpottuu tämä lentämisen aiheuttama ilmansaastutus). Tietysti iso
Suomeen vetäjä on rakas pikku riiviö. Kotona ovat uudet haasteet edessä, mutta
onneksi kevät aurinko näyttäytyy jo hyvin pitkään päivällä ja pääsiäinen
lähestyy.