Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Hedelmäinen kastike ja perunat

Eettinen, ekologinen, helppo ja halpa ruoka, olkaa hyvät.

2 dl soijarouhetta
6 dl vettä 
1/2 kasvisliemikuutio
2 tl soijakastiketta
1 rkl öljyä
2 dl paseerattua tomaattia
100 g hedelmäistä kasvissekoitusta tai vastaavaa
Valkosipulijauhetta, timjamia, maustepippuria ja chilimausteseosta

Kuori ja keitä perunat. Mittaa paistinpannulle soijarouhe ja vesi. Kuumenna ja lisää joukkoon puolikas kasvisliemikuutio, mausteet ja paseerattu tomaatti. Tarkista maku. Lisää joukkoon pakastevihannekset. Anna vihannesten kypsyä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää tarvittaessa vettä.


Muumimania

Muutto lähestyy ja sitä varten olen käynyt tavaroita läpi. Innostuin myös kuvaamaan mumimuki kokoelmani ja sitä kautta aloin taas miettimään puuttuvia palasia. Olen kuitenkin päättänyt että uusia mukeja en enää missään nimessä kerää kaikkia. Muutenkaan en aio enää ostaa mukeja. Vain Pikku Myy mukit jos niitä vielä tämän uusimman jälkeen tulee. Sen ostin kotiin paluun kunniaksi. Onhan tuo myös aivan ihanan näköinen ja värinen. Vielä haluaisin kuitenkin jossain vaiheessa esi-isän ja sosulin. Niitä hahmoja kun ei kokoelmassa vielä ole.  


Innostuin tietysti selaamaan vanhempia jo tuotannosta poistuneita mukeja. Iltapurhehdus, muumiperhe ja talviyö 2006 ovat jo pitkään olleet haaveena. Jos jollakin siis tälläisia kauneuksia lojuu kaapissa tai on kiinnostusta myydä niin ei muuta kuin yhteyttä tänne päin. 


Samalla mietin sesonkimukeja, joista olisin itse valmis luopumaan. Haluan yksinkertaistaa kokoelmaani ja pitää ne mukit joista aidosti pidän. Haluan säilyttää ne, jotka kuvaavat hyvin muumeja tai jotka tuovat minulle mukavia muistoja. 

Muumit tuo iloa minun elämään. Ne on mukava harrastus. Joka kyllä rajautuu kirjojen lukemiseen, muumimuki kokoelmaan (vaikka löytyy minulta syviä lautasiakin ja muuta arabiaa, mutta niitä en missään nimessä kerää) ja ennen lastenohjelmiin. Rakastan Toven luomaa elämänmyönteistä tarinaa muumeista, joka kuitenkin on (nyt puhun siis kirjoista) niin lähellä tavallisten ihmisten elämää. Muumien elämänasenteista ja arvoista on kaikilla opittavaa. 


Rakkainta mukia on vaikea nimetä, mutta eniten tunnearvoa on rakkaus mukilla. Sen sain rakkaalta ystävältäni, jonka sisälle hän oli kirjoittanut paperilappusille muumien mietteitä. Toinen suosikki on ehdottomasti uusin muumipappa. Ne tuikkivat tähdet ja tummansininen väri! Miten kaunis se onkaan. 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

10v kelekkakakku

Tänä vuonna oli vuorossa pyöreät syntymäpäivät, joten kakkukin tuli olla sen arvoinen. Synttärisankari ideoi itse paljon kakkua ja minä sitten kerroin mikä on käytännössä mahdollista toteuttaa. Yhteistuumin päädyttiin keväisen talviseen kelkkakakkuun. Vaatimuksena oli siis kelkka, angry birds possu ja vuorikiipeilijä ja tietysti iso kakku. Kelkka oli kuulemma merkkiin nähden väärän värinen mutta se oli käytännön syistä tarpeellista. Aikataulujen vuoksi äiti teki tavalliset vaaleat kakkupohjat valmiiksi. Kostukkeena käytin puolukkamehua. Täytteeksi tuli pojan toiveesta sekoitus päärynäsosetta, rahkaa, kermaa, vaniljakreemijauhetta ja valkosuklaata. Päällinen oli valkosuklaaganacheia. Valkosuklaa ja päärynä olivat ehdotomat vaatimukset kakkuun. Minun lisäys oli lemon cuard kakun väleihin tuomaan raikkautta. Ilmeisesti kakku oli onnistunut kun se katosi lautasilta ja sai kehujakin. 




tiistai 5. huhtikuuta 2016

Sadepäiviä tulee aina

Tämä on yhtä vuoristorataa. Korkealle mennään ja korkealta tullaan alas. Välillä paistaa aurinko ja välillä sataa vettä kaatamalla niskaan. Toisinaan on myös pilvistä, ei tiedä näkyykö sitä aurinkoa vai ei. 

Yritän hyväksyä kaikki ilmat. Ottaa ne vastaan, tarkkailla ja päästää niistä irti. Joskus siihen kaipaa ihmistä avuksi. Kun ei itse tiedä laittaisiko kumisaappaat vai ottaisiko aurinkolasit. 

Päivän loputtua kuulin kuitenkin sanovani: "Kun paremmmin miettii niin on tämäkin päivä ollut ihan mukava vaikka sitä vettä niskaan satoikin. Sillä sinä olit siinä ja me naurettiin." "Niin oli. Mistähän me vielä naurettaisiin?"

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Voimasydän


Kiitos <3 

Et anna periksi
Et luovuta
Sinä et ole yksin
Sinä olet vahva
Sinä olet voimasydän



Toivo

Kun kaikki tuntuu vaikealta ja seinät kaatuu päälle on fiilis mitä mahtavin. Toisinaan sitä kyllä on hyvinkin kiitollinen siitä, että pääsee itse suihkuun ja sieltä pois. Niinkin yksinkertainen asia, joka jollekin voi olla monen tunnin haaste. Miten yksinkertaisesta elämästä voi tulla niin hankalaa? 

Ihminen syyllistää usein itseään. Siksi minunkin on vaikea hyväksyä että tämä ei olisi minun syytäni, minun kohtaloni. Että näin kuului käydä minulle. Jollekin tämä kaikki voi tuntua käsittämättömältä. Ymmärrys loppuu kesken. Kukaan muu ei voi kokea tätä tuskaa kuin saman kokenut. Siltikin tarinat ovat erit. 

Olen nähnyt mitä se voi pahimmassa tapauksessa olla. Olen omin silmin katsonut vierestä. Ei. Minä en siihen suostu. Ihminen suojelee vaistomaisesti itseään. Oman tilanteen näkeminen on siksi hyvin vaikeaa. En usko että kukaan haluaa myöntää itselleen kuinka lähellä toinen elämä oli. Rukoilen, rukoilen voimia ja helpotusta tähän raastavaan tuskaan, siihen miten fyysisesti ja psyykkisesti tekee kipeää, rukoilen myös myönteisiä ajatuksia itselleni ja muille. 

Uskon kohtaloon ja elämän tarkoituksenmukaisuuteen. Uskon voimalla taas saa ihmeitä aikaan. En anna itseni lannistua. Tiedän että hymyni takana on usein kyyneleet ja sanojen takana piilotettu ajatus, joka huutaa päästä esiin. Täytyy antaa ajan kulua. Otan hetken kerrallaan. Minä sinnittelen. En aio luovuttaa.

Elämä on valoisa. Monesta asiasta olen kiitollinen. Haluaisin ottaa maapallon syliini ja rutistaa sitä lämpimästi. Olen onnellinen ihan vain tästä hetkestä. 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Etsitään

Tavallista ärsyttävän onnellista arkea kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. 

Muistakaa:


Koska elämä on tässä ja nyt. Myös tulevaisuudessa. 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Käänne

Minä olen taistellut. Olen voittanut ja olen hävinnyt. Olen ollut epätoivon partaalla, mutta läheiset eivät ole antaneet minun menettää toivoa.  Kaikella on tarkoituksensa. En ole katkera. Luotan siihen että asiat järjestyy. Kaivan vahvuuteni. Elämä on puolellani. 

Kaipaan eniten elämän yksinkertaisuutta. Sitä tavallista elämää ja normaalia arkea. Sen ylä- ja alamäkiä. Tunnetta vapaudesta. Näitä asioita osaa arvostaa aivan eritavalla kun ne menettää.

Vahvuutta on hyväksyä heikkous. Joskus omat voimavarat vaan eivät riitä, kun elämää koetellaan. Kaikki tuntuu niin kummalliselta ja epätodelliselta. Onnistuakseni otan kaiken avun vastaan. En aio luovuttaa.  

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Välimeren vuoka

2 dl soijarouhetta tai 3 dl papuja tai tofua
1 rkl öljyä 
6-8 perunaa
1 kesäkurpitsa tai punajuuri
2-3 porkkanaa
1/2 paprika
3 valkosipulinkynttä/ 1tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl timjamia
(Halutessa voi joukkoon lisätä kirsikkatomaatteja puolitettuna)

Keitä vesi ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio sekä muut mausteet. Laita soijarouhe kasvisliemeen. Lisää valkosipuli (pilkottu tai puserrettu) joukkoon. Kuori ja pilko perunat sekä kasvikset. Sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuoassa.

Paista 200 asteessa noin tunti - puolitoistatuntia.