Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Vege-makaronilaatikko

Perusohje vegaanisesta makaronilaatikosta, jota voi helposti muunnella mieleiseksi. Aikaa valmistamiseen menee makaronien keittämisen verran eli nopea laittaa, mutta lisäksi jonkun verran saa odotella kun ruoka on uunissa. Hintaa tulee koko makaronilaatikolle alle 2€.

1,5 dl soijarouhetta
5 dl makaronia
1 kasvisliemikuutio
1 prk paseerattua tomaattia (200g)
n. 5 dl soijamaitoa 
4 rkl öljyä
mausteita: suolaa, pippuria, sipuli ja valkosipulijauhetta, chilimausteseosta, smoked paprika jauhetta. Arvioisin että vähintään 0,5 tl kaikkia mausteita.
pinnalle: korppujauhoja (ja 1 rkl seesaminsiemeniä) 

Sekaan voi laittaa myös porkkanoita tai tehdä porkkanaraasteetta lisukkeeksi. Kesäkurpitsa on myös tosi hyvää makaronilaatikon kanssa, joko tuoreena tai kypsennettynä.

-Keitä makaronit kasvisliemessä, mutta jätä vähän koviksi, koska ne kypsyvät vielä uunissa. 
-Ota makaroneista noin 2 dl kasvislientä ja lisää se soijarouheeseen. Lisää joukkoon myös mausteet ja 2 rkl öljyä. 
-Ota talteen kasvisliemi ja kaada sitten makaronit sekä soijarouhe uunivuokaan. Sekoita ja lisää joukkoon paseerattu tomaatti sekä soijamaitoa niin, että makaronit lähes peittyvät.
-Lisää 2 rkl öljyä pinnalle ja ripottele korppujauhoja sekä seesaminsiemeniä päälle.
-Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.


tiistai 30. elokuuta 2016

Oppimisen stressi

Pidän hyvästä stressistä. Minusta on ihana pakottaa itseni aikataulun mukaiseen lukemiseen tai tehtävän tekemiseen, joka päätyy tenttiin tai tehtävän palautukseen. Siinä on selkeä välitavoite, tavoite ja päämäärä. Päämäärä ei ole tentin tekeminen vaan opittu tieto. Tavoite on tentin tekeminen ja välitavoite lukeminen. 

Tentin jälkeen on ihanan vapauttava olo. Uurastus on ohi ja olen entistä rikkaampi kaikesta opitusta. Lisäksi olen askeleen lähempänä valmistumista. Myös tiedonhalu kasvaa mitä enemmän oppii. (Välillä se kyllä kieltämättä tuskastuttaa.)

Oppimista ei kuitenkaan tue se, jos on liikaa opittavaa ja liian vähän aikaa sekä, valitettavasti, huono opetussisältö. Asioihin ei ehdi paneutua ja tieto jää pinnalliseksi pänttäämiseksi, jolloin tentin jälkeen päntätty tieto haihtuu savuna ilmaan. Tämä on hyvin valitettava tilanne meidän koulussa nykyisin. Minusta on hyvä, että oppimisen vastuu on siirretty opiskelijalle itselleen, mutta jos siihen ei anneta työkaluja eikä oppilailta vaadita mitään, ei siitä myöskään tule toivottuja tuloksia (En tarkoita arvosanoja.) ainakaan kaikilla. Se taas lisää eriarvoisuutta oppilaiden kesken. Jotkut on ns. vapaamatkustajia. 

Erityisesti meidän alalla käytäntö ja asiantuntijoiden arvokas tieto on pohja oppimiselle siinä missä kirjallisuuden lukeminenkin. Pelkällä kirjallisuudella ja ryhmäoppimisella jää asiantuntijoiden arvokas hiljainen tieto pois. Tällöin asioista on vaikea saada kasaan kokonaisvaltaista ymmärrystä. Jokainen on myös erilainen oppija. Toiset taas voi olla muun elämän kuormittavuuden vuoksi hälläväliä -asenteella opiskelemassa. Millaisia ammattilaisia heistä syntyy? 

Opetustason lasku ei ole opettajista kiinni vaan kyllä ne ongelmat ovat siellä ylemmällä taholla. Toisaalta tätäkin asiaa hallitsee raha tai pikemminkin sen puute. En tiedä mikä tilanne muilla aloilla on, mutta meillä koulutus on kyllä tosi huonolla tasolla, enkä kyllä voisi suositella kellekään kouluamme. Ehkä myös opetussuunnitelman muutoksilla on vaikutuksensa. Me olemme saaneet usein kuulla: "Tätä nyt kokeillaan ensimmäistä kertaa" ja se kyllä näkyy. 

On niitä hyviäkin puolia. Viime aikoina on vaan turhauttanut tämä meidän oppilaiden väheksyntä. Sanonpahan vaan että meissä ja tulevissa sukupolvissa on se tulevaisuus. Kannattaisikohan siihen panostaa? Palautetta on kyllä annettu.


Eilen illalla pyöräillessä kotiin tentin jälkeen, oli ihana taas (monen lukupäivän jälkeen) pysähtyä huomaamaan, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu ja olemaan läsnä siinä hetkessä. Huonosta stressistä en pidä. Sitä en osaa hallita, vaan se hallitsee liikaa minua. Olen huolehtija. Toisaalta pienissä asioissa osaan ottaa rennosti ja etsiä asioiden positiivisia puolia. Huomaan myös oppivani huonosta stressistä pikku hiljaa eroon. Hyvästä stressistä pidän silti kiinni. Siitä saa niin paljon positiivista energiaa! 

Nyt siis kahden tentin jälkeen alkaa valmistautuminen kolmanteen, mutta sitä ennen täytyy varmaan alkaa stressaamaan hääjärjestelyistä! Viikonloppuna juhlitaan!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Pinaattiohukaiset

Pinaattilettutaikina ja sen paistaminen vaatii harjottelua. Olen itse huomannut että jos hommaan keskittyy saa aikaan paljon maukkaampia lettuja kuin kiireessä väsätyt letut. Pinaattilettujen makuun vaikuttaa taikinan koostumus ja paistaminen. Taikinan on hyvä antaa tekeytyä puoli tuntia ennen paistamista. Paistinpannu vaikuttaa paljon, koska huono pannu soveltuu vain Pikku myylle Nipsun jahtaamiseen. Tässä on perusohje, josta voi varioida mielialan ja jääkaapin sisällön mukaan, vaikka mitä herkullista. 


Pinaattiohukaiset (vegaaniset) n. 45 kpl 

150g pakaste pinaattia
5 dl (soija)maitoa
2 dl grahamjauhoja
2 rkl öljyä
1 tl suolaa

-Sulata pinaatti ja sekoita sen joukkoon maito, suola ja öljy.
-Lisää joukkoon jauhot koko ajan hyvin sekoittaen. Anna tekeytyä n. 1/2h.
-Paista hyvällä pannulla.



Ruokavaihtoehtoja:
-Pinaattiohukaiset ja peruna puolukkahillon kera.
-Pinaattirullat kesäkurpitsa-porkkanaraasteella sekä keitetyillä perunoilla. (Paista isoja lettuja, muussaa peruna haarukalla, raasta kesäkurpitsa ja porkkana. Täytä letut ja rullaa.)
-Pinaattiohukaiset ja kuutioperunat
-Pinaattilettu ja ruokaisa salaatti (papuja, salaattia ym.)

lauantai 27. elokuuta 2016

Tofukasvisvuoka

Edelleenkään tofu ei kuulu laisinkaan lempiaineksiini ruoanlaitossa. Marinoitu ja valmiiksi rapeutettu tofu on kuitenkin välillä helppoa ruokaa ja koostumus on siedettävä. Toisin kuin esimerkiksi ruokaloiden tofuruoissa. 

n. 500g peruna- ja kasvissuikaleita
herne-maissi-paprika seosta
marinoitua tofua (so fine tofu a la minute)
paseerattua tomaattia
kasvisrasvakermaa

Ainekset uunivuokaan ja vuoka uuniin. Kypsennä 200 asteessa n. 1h ja jälkilämmöllä niin kauan kunnes perunat ovat kypsiä. (Minä otan peruna-ja kasvissuikaleet ajoissa huoneenlämpöön sulamaan, jolloin ruoan valmistusaika lyhenee.)


perjantai 26. elokuuta 2016

Herkullinen perjantai

Perjantai tarkoittaa monelle herkuttelupäivää. Ennen se oli minullekin se pakollinen makean nälän helpottamisen päivä. Olin monen muun tavoin koukussa sokeriin. Viikolla haaveilin viikonlopun lempikarkeista. Harvoin söinkään vaan muutamaa karkkia, vaan mielummin sen pussin yhdessä illassa ja aina se piti perustella "ansaittuna palkintona rankasta viikosta ym.". Opettelin kuitenkin makeasta eroon ja olo parani monella tavalla. Enää ei tee mieli syödä makeaa, jos syön niin siitä tulee helposti huono olo ja usein migreeni. Suolaisten herkkujen ystävä taas en ole koskaan ollutkaan. Keholle parasta onkin ravitseva ja maistuva ruoka. 

Makeat ja herkut eivät ole onneksi ihmiselle välttämättömiä, mutta on niitä joskus ihan mukava vähän syödä. Mieluiten tietysti itse leivottuja. Kaupan tuotteista suosin vegaanisia herkkuja. Vegaanituotteissa ei ole liivatteen, maidon ja kananmunan lisäksi karmiinia E120, sellakkaa E904 ja mehiläisvahaa E901.

Listasin minun lempi vegaanisia tuotteita:
(Parhaat on merkattu <3:llä)


Karkit
-fazer lakritsipatukka
-fazer lakritsi smooth salmiak
-halva salmiakki-/ lakritsimatto
-kouvolan/ porvoon/ rainbown lakritsi
-makulaku luomulakritsit
-panda original/natural lakupala
-panda pepe lakupatukat original/choco/perry <3
-van slooten salt trucks, täytesalmiakki
-fazer vihreä kuula (jouluna)
-fazer ässämix salmiakki

Irtokarkit:
(S-ryhmä)
-lumipantteri salmiakki-vanilja <3, tuttifrutti ocean mix (fazer)
-vaahtomustekalat <3! vadelmalakuvaahtokallot (bubs)
-panda choco
(Candy King)
-suolaiset autot, screech lakritsi
(Karkkikatu)
-jumbo laku, lakupuikko (panda)
-persikat <3, isot mansikat, vaniljapisara, twins aakkoset (cloetta)
-salmiakkipommi (candywell)
-vaahtokiekko (bubs)


Suklaa
-fazer marianne <3
-pirkka dark mint täytesuklaa <3
-anthon berg fairtrade salmiak/ mint
-panda suomi suklaarakeet
-panda sydän vadelmamarmeladikonvehdit (joulun suosikki) <3!
-ichoc valkosuklaa white nougat crisp

Keksit ja valmisleivonnaiset (ei ole minun lemppari makea leivonnainen, mutta kylässä saatan syödä)
-annas piparit <3
-ballerina vadelma
-kantolan kulta marie keksit
-vegaaniset digestive keksit
-vegaaniset leivonnaiset

www.vegaanituotteet.net sivustolta löytyy kattava kuvallinen tuotelista vegaanisista kauppojen tuotteista. Muun muassa jäätelöt, pataruoat, purkat, välipalat, margariinit jne.

Herkullista perjantaita kaikille!

perjantai 19. elokuuta 2016

Myllerryksessä

Paljon on tullut taas kirjoitettua asiaa ympäristö ja ruokavalio asioista. Olen saanut yllättävän paljon hyvää palautetta, kiitos siitä! Haluan myös muistuttaa, ettei kaikkia muutoksia tarvitse tehdä kerralla. Muutos on aina aluksi vaikeaa. Se vie aikaa ja energiaa. Niin myös ruokatottumusten muuttaminen, oli sitten syy mikä tahansa. Hesarissa Satu Vasantola sanoi hyvin, että ympäristön kuormittuminen vähenisi helposti kun kokkien ja keittäjien koulutusta parannettaisiin, jotta he osaisivat tehdä hyvää kasvisruokaa. Näin kouluissa ja ruokaloissa voitaisiin kaikille tarjota useasti viikossa kasvisruokaa. Kun kasvisruoka on hyvää, ei lihaa enää kaivata. Tällöin ihmiset voisivat oppia myös kotona laittamaan hyvää kasvisruokaa. Esimerkiksi tällaiset muutokset vaikuttavat positiivisesti myös yksilötasolla ja lähes huomaamatta. Tästä aiheesta lisää Yle puheen lisäksi tässä artikkelissa: Linkki

Yksilötasolla jo pienet asiat arjessa kuten kananmunien vaihtaminen eettisesti parempaan vaihtoehtoon on jo iso muutos. Kaikkien ei myöskään tarvitse muuttaa mitään, jos asiat ovat omasta mielestä kohdillaan. Hyvä on kuitenkin pohtia asioita ajoittain ja nostaa esille erilaisia aiheita. Niitä kun tässä maailmassa riittää! Olemme kaikki erilaisia. Lisäksi myös ympäristöt ja tilanteet vaihtelevat. Teoriat ja opit ovat parhaimmillaan kun niitä sovelletaan käytäntöön arkijärjellä ja omiin tuntemuksiin luottaen. Loppujen lopuksi nämä on hyvin yksinkertaisia asioita, joita vaan käsitellään monimutkaisella tavalla. 

Kuva täältä

Tiivistelmä viime postauksista:

-Jokainen valinta jonka teet on merkityksellinen. Jokainen voi vaikuttaa.

-Vähennä lihan (sis. myös kalan ja siipikarjan) syöntiä ja miellellään lopeta tehotuotetun eläintuotteiden syöminen. Se tuhoaa maapallon ja lopulta tappaa ihmiset sen sijaan, että ruokkisi. 

-Kaloista suosikaa suomalaisia järvikaloja. Jos täytyy saada muualta pyydystettyä kalaa niin ehdottomasti niiden tulee olla msc-sertifioituja. Kalat WWF:n kalaoppaan vihreän listan mukaan.

-Kananmunista ei tehotuotettuja, mutta kun se on käytännössä mahdotonta, jos naapurissa ei ole pienkanalaa niin edes ulkokanan tai luomukanan munia. 

-Kaupan vihanneksista, juureksista, hedelmistä ja marjoista suosikaa satokausia, luomua ja avomaalla kasvatettuja. Mielummin tietysti itse kasvatettuja tai poimittuja.

-Terveyttä ajatellen kaikkea kohtuudella on hyvä perussääntö.

-Hae tietoa luotettavista lähteistä. Ole kiinnostunut kaikesta. Sovella tietoa omaan elämään. 

-Nauti hyvästä ruoasta ja hyvistä valinnoista lautasella!

Vegaaniksiko?

Tutustuessani vegetaristisuuteen mietin kuinka vaikeaa sen aloittaminen olisi, ja mitä kaikkea pitäisi osata ruokavaliosta. Lisäksi mietin olisiko se terveellistä. Halusin olla varma päätöksestäni, joten ahmin tietoa eläinten, ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista. Aluksi tietysti keskityin eläinten eettiseen kohteluun ja oikeuksiin, koska siitä löytyy paljon tietoa. Sen myötä en voinut enää lihaa syödä. Seinä tuli vastaan. En ollut ymmärtänyt toimineeni täysin arvojani vastaan. Minua järkytti kaiken sen tiedon todellisuus, siitä miten pahoin eläimet voivat. Olin luullut sitä aktivistien liioitteluksi enkä uskonut sellaisen olevan Suomessa mahdollista. Samoin en ollut koskaan tiennyt kuinka suuri merkitys eläintuotannolla on ilmastonmuutokselle ja ympäristölle. Olin kuvitellut liikenteen ym. olevan pahimpia saastuttajioita maailmassa.

Lisäksi halusin tietää kasvisruokavalion vaikutuksesta terveyteen. Mietin paljon voiko se olla kaikin puolin ravinteikasta. En ole uskonut siihen, että se olisi terveellisempää kuin sekaruokavalio, koska uskon että kummatkin ruokavaliot voivat olla terveellisiä oikein toteutettuina. Järkytyin kuitenkin siitä kuinka paljon mm. ympäristömyrkkyjä eläintuotteet sisältävät. 

Kasvisruokavalio vaatii enemmän työtä alussa, jotta se todella olisi ravinteikasta. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, miten paljon myös vegaaniruokavalion toteuttamisen mahdollisuudet ovat parantuneet. Aikoinaan, kun yläasteella olin semivegetaristi, oli jo sen toteuttaminen välillä haasteellista. Nykyään veganismi on todella helppoa toteuttaa. Varmaankin, koska vegaanien määrä kasvaa koko ajan. Totta kai sen toteuttaminen vaatii enemmän vaivaa, niin kuin jokainen muutos aluksi. 

Olenko vegaani jos en ole ehdoton päätöksissäni? Mitä jos syönkin mehiläisvahaa sisältävän ruoan? Tuomitsenko sekasyöjät?

Kesän aikana ajatukseni ovat vain vahvistuneet. Nykyään pyrin veganismiin omassa elämässä. Se on hyvä lähtökohta. Minulla painaa taustalla ympäristösyyt ja eläinten hyvinvointi. Totta kai pitää myös ajatella omaa terveyttä. Näiden vuoksi ei mielestäni voi olla ehdoton ajatuksissaan. Sovellan veganismia omaan elämääni niin kuin se on järkevintä toteuttaa. 

Maailma muuttuu niin minäkin. Haluan pysyä mukana ja toimia niin että tulevillakin sukupolvilla on paikka, jossa asua ja elää hyvinvoivina. Edelleen haen mielelläni tietoa ympäristön tilanteesta, ruoasta ja eläinten sekä ihmisten hyvinvoinnista ja koko ajan olen varmempi elämäntavoistani. Uudesta muutoksesta olen koko ajan onnellisempi. 

Sitten niitä ajatuksia...

Minä en tuomitse sekasyöjiä. En vaan voi hyväksyä tehotuotannon vaikutuksia eläinten hyvinvointiin, ympäristöön ja ihmisten terveyteen. Joudun yhä uudelleen järkyttymään, miten välinpitämättömiä me ihmiset olemme olleet ja olemme edelleen. Miksi asiat nähdään niin suppeasti? Onko mielikuvat esteenä todellisuuden näkemiselle? Jokainen sikafarmarihan tuntee nimeltään possunsa ja kalastaja kalastaa omin käsin kalansa. Haloo?! Tervetuloa 2000-luvulle. Asiat eivät ole enää niin kuin joskus. Maailma on muuttunut. 

Koirat on lemmikkejä, rakastettuja ja hyvin huolehdittuja. Miksei yhtä älykäs possu voi makoilla uunin vierellä rapsuteltavana kuten lemmikkikoira? Miksi possu makaa uunissa? Ennen on syöty sitä mitä on saatu ruoaksi. Se on ollut selviytymistä. Mistä nyt selviydytään? 

Millä oikeudella eläimet saa kärsiä? Minusta jokainen jonka mielestä tehotuotetun eläimen elämä on elämisen arvoinen, voisi mennä kokeilemaan itse elää sellaisissa oloissa. Eläimet on älykkäitä ja ymmärtävät paljon enemmän kuin luulemmekaan. Radikaali esimerkki: Äiti synnyttää suloisen vauvan, joka nostetaan rinnalle imemään maitoa, mutta vain hetkeksi, koska sitten äiti pitää kytkeä rintapumppulaitteeseen. Vauva viedään hoidettavaksi muualle, jossa sitä pulloruokitaan korvikemaidolla kun äitin maito annetaan lehmille... Vai mitenköhän se meneekään?

Suomi on pienimaa, mutta kirinyt hyvin tehotuotannon mukaan. Ennen eläinten hyvinvoinnissa olimme kärkimaissa. Tehotuotannon myötä sekin on tippunut. Miksi ME kasvatetaan eläimiä luonnottoman nopeaa vauhtia ruoaksi tai ruoan saanti välineeksi? Siksi käytän ME- muotoa, että jokainen joka nostaa haarukallisen karjatalouden tuotetta suuhunsa on tehnyt valinnan. Valinnan jatkaa tätä tuhoon johtavaa tietä. 

Tämä on yhtä paskaa. Kirjaimellisesti. Koska eläimen paskahan se on mikä saastuttaa ilmakehää. Tietysti myös veden kulutus ja niille kasvatettu ruoka, jota ne luonnostaan eivät söisi vaikuttaa ilmastoon. Tämä kaikki saastuttaa enemmän kuin liikenne. Miettikää nyt!? Enemmän kuin lentäminen. Sitä moni välttää ympäristövaikutusten vuoksi, (Mikä sinänsä hyvä asia sekin.) mutta lihaa tapetaan lautaselle.

Mikä tähän kaikkeen on ratkaisu? Vähennetään tehotuotettujen eläintuotteiden syöntiä! Niitä ovat lähes poikkeuksetta kaikki kaupassa oleva tuotantoeläinten tuotteet mm. liha, maito ja munat.

Sekasyöjiä en edelleenkään tuomitse sen enempää kuin muitakaan. Tiedän myös, että tarvitaan isompia muutoksia kuten poliittisia päätöksiä, jotta saataisiin parempi maapallo. Tulevillakin sukupolvilla täytyy olla mahdollisuus elää hyvinvoivina. 

Olen vegetaristi, mutta haluan elää vegaanisti, niissä asioissa millä koen voivani vaikuttaa. Ainakin niin kauan kunnes tämän maailman ruoantuotanto muuttaa suuntaansa. Kaikki kunnia niille tiloille, joilla asiat ovat kunnossa (käytännössä niitä ei ole montaa) ja itse ruokansa kasvattajille. Siihen meidän pitäisi pyrkiä takaisin.  

Cowspiracy

1 hampurilainen=35 suihkua.

Cowspiracy dokumentti avaa monelle silmiä maailman ympäristö tilanteesta. Meillä ei riitä kohta enää ruokaa. Meiltä loppuu luonnonvarat. Pian esimerkiksi maat hukkuvat veden alle kun merenpinta nousee. Merestä loppuu kalat jos kalastusta jatketaan samalla tavalla. Yhden eläimen kasvattaminen vie enemmän luonnonvaroja kuin liikenne. Karjantuotanto aiheuttaa vakavia päästöjä, kuluttaa makean veden ja viimeisetkin kasvualustat. Myös Suomessa! Tätä on ehkä vaikea käsittää kun meillä on Suomessa niin paljon luontoa ja asiat päällisinpuolin hyvin. Toisaalta ehkä emme halua täysin ymmärtää, koska minulla ainakin se raastaa pahasti sydäntä, etten voi tehdä asian eteen juurikaan enempää kuin mitä jo nyt teen. Kaikesta tärkein asia mitä voit tehdä on vähentää lihansyöntiä! Yhden lihahampurilaisen tekemiseen tarvitaan 35 suihkussa käynnin verran vettä!

Tässä on dokumentista lyhyt tiivistetty versio: https://www.youtube.com/watch?v=dSjE8xw_-Dg
Varsinkin lopusta kannattaa katsoa jos ei ole aikaa katsoa koko tiivistelmää.



torstai 18. elokuuta 2016

Neljäs vuosi jo

Ensimmäinen opiskeluviikko neljännen vuoden opiskelijana alkaa olla ohi. Täytyy sanoa, että on aivan mahtavaa taas opiskella. Olen hurjan kiitollinen menneistä opiskeluvuosista ja tahdon saada tästäkin vuodesta mahdollisimman paljon irti. Myönnän silti odottavani jo valmistumista ja eräänlaista vapautta. 


Tunteja ei mitenkään mahdottomasti ole, mikä on toisaalta mukava koska tykkään mielummin opiskella itsenäisesti. Toisaalta käytäntöön kaipaisi enemmän opetusta, mutta kun kaikesta säästetään, niin myös tunneista. Harjoittelupaikkoja on tänä vuonna vaikeampi saada, joten täytyy vaan toivoa parasta, että saisin kaikki harjoittelut ajallaan suoritettua. 

Kaikki ei ole ollut niin itsestäänselvää. Nyt kun kaiken pitäisi olla hyvin, olen onnellinen että voin opiskella. Jotenkin sitä arvostaa asioita eritavalla. Myös kokemukset kasvattaa paljon ja huomaan näkökulmien laajentuneen valtavasti. 


Kiireinen syksy on edessä, mutten anna sen haitata. Vaikka tykkään kyllä hyvästä stressistä. Se antaa energiaa opiskeluun ja sen jälkeen fiilis on mahtava. Kyllä sitä silti huomaa tarvitsevansa tukea. Yhdessä selviää mistä vaan!

Kiitos läheisille!  

tiistai 16. elokuuta 2016

Ei ole tarpeeksi sanoja, on paljon ajatuksia

"Taas tuommosta löpinää. En halua kuulla. Nuo on nuita liioiteltuja tarinoita. Se on vaan tommonen vaihe, kyllä se menee sillä ohi. En halua tietää." Ai miksi et halua tietää? Oletko miettinyt sitä?

Pyrin veganismiin aina kun se on vaihtoehto. En halua syödä mitään eläintuotannon tuottamaa ruokaa. Kaikenlainen eläinten syöminen tukee epäsuorasti tehotuotantoa lisäämällä lihan kysyntää ja karjatalouden tuotantoa. 

Jossain oloissa voisin lihaa syödä, mutta haluan olla varma eläimen eettisestä, luonnonmukaisesta (koska en haluaa enää yhtään antibiootti resistenssistä mikrobia maailmaan enkä toisaalta kehooni myrkkyjä) ja ekologisesta elämästä alusta loppuun. Eläintuotannon nykyinen ja tuleva todellisuus on kuitenkin niin huolestuttava asia, etten voi olla osallisena siinä. Tämä päätös on ollut valtava helpotus. Saan siitä älyttömästi energiaa ja hyvää oloa kun tiedän toimivani arvojeni mukaan. En halua osallistua väkivaltaan. En halua tuhota tätä maapalloa.

Lihansyönnissä ei ole mitään väärin, eläintuotannossa on. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi välttämättä syötävä eläimiä. Tehotuotanto vie eläimiltä onnen. On luotava vaihtoehtoja ja tuettava niitä. Vaatia eläinten hyvinvointia, päästöjen vähennystä, ihmisten terveyttä. 

Mikäli ihmisten on ehdottoman välttämätöntä syödä eläimiä, on niitä syötävä inhimillisesti, muita luomakunnanolentoja kunnioittaen. Ei saa tuottaa syötäville eläimille kärsimystä niiden eläessä tai niitä teurastaessa. Myösään eläimiä, joilta saamme ruokaa ei saa kohdella niin että niille aiheutuu elämisestä kärsimystä. Katsokaa eläimiä silmiin. Millaiseen elämään ne ovat oikeutettuja? 

Maataloustuet, jotka ovat edistäneet tehotuotantoa käy kestämättömiksi. Tehotuotanto syntyi vaan rahan kasvattamiseksi ei nälkäisten ruokkimiseksi. Ihmisten ruokkiminen on sivuseikka, eläimet vielä vähemmän. Jätteetkin jäävät yhteiskunnan eli meidän maksettavaksi. Ei niiden, jotka tekee itsensä rikkaaksi eläinten, ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin kustannuksella. Ympäristö kustannukset eivät näy tuotteessa. Millä tavalla tälläinen toiminta on kannattavaa? Järkevintä olisi lopettaa tehotuotanto ja suosia laidunkarjaa sekä pientä maataloutta.

Pelkät yksittäiset ostovalinnat eivät riitä muuttamaan koko maailman hyvinvointia. Mukaan tarvitaan lakien uudistusta ja poliittisia päätöksiä. Asenteiden on muututtava. Koko yhteiskuntaan voi parhaiten vaikuttaa juurikin poliittisten valintojen kautta.

Eläintuotanto käyttää 800 miljoonaa tonnia ruokaa eläinten ruokkimiseen joka vuosi, kun samaan aikaan ihmiset näkee nälkää. Sillä määrällä ruokkisi kaikki ihmiset köyhyydessä
Meidän pitäisi pyrkiä luonnolliseen ekosysteemiin eikä sen tuhoamiseen. 

Isoin ongelma on ihmisten välinpitämättömyys. Jokainen joka syö tehotuotettua lihaa hyväksyy väkivaltaisuuden. Mikä on syy olla lopettamatta tehotuotetun lihansyömistä? Raha? Maku? Välinpitämättömyys? Tietämättömyys? Se ettei halua kohdata todellisuutta, koska silloin joutuisi muuttamaan jotain. Kyllä niitä syitä varmasti löytyy. Mutta jokainen joka vähänkään välittää voi tehdä muutoksia. Jokaisella on elämässään omat huolensa ja syynsä mutta tämä on meidän kaikkien yhteinen huoli!