Töitä

Harjoittelu loppui jo yli viikko sitten. Tässä on vain ollut kaikenlaista puuhaa että blogi on nyt selvästi jäänyt kesällä taka-alalle. Lupaan parantaa kirjoittamis tahtia kun syksy koittaa. Olen viikon ollut päiväkodissa töissä. Se on ehdottomasti hauskin kesätyö ja jossa saa myös toteuttaa itseään. Lasten kanssa on piristävää touhuta, ja vaikka rutiinit on joka päivä samat, on se nyt hektisen harjoittelun jälkeen ihan rauhoittavaa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Olin harjoitteluajan tekemisissä vaikka minkä infektion ja sairauden kanssa, mutta pysyin terveenä. Ehdin olla päiväkodissa pari päivää ja olin jo sairas. Ehkä ero on huonommassa käsihygieniassa ja siinä, ettei akuutilla potilaat roikkuneet kaulassani kiinni tai aivastelleet ja yskineet huomaamatta päälleni. Nyt kuitenkin olen flunssassa ja viikonlopun lepäilen.

Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu

Valtasin isoimman sängyn kotoamme ja kaukosäätimen. Nostin jalkani ylös ja huokaisin syvään. Vieressäni espanjalaiset herkut ja televisiosta tallennettu jalkapallon maailmanmestaruuskisat 2010, tietysti Espanjan peli. 

Seitsemän päivän työputken jälkeen olen oikeutettu lepoon. Se oli raskas, mutta aivan mahtava harjoitteluviikko tähän mennessä. Olen ollut tosi tyytyväinen sisätautien harjoitteluuni. Tavoitteeni ovat olleet realistiset ja olen oppinut tosi paljon. Ja mikä tässä kaikessa on parasta, on se että viihdyn tosi hyvin siellä ja tiedän että teen sitä mistä olen aina haaveillut. Totta kai työ on fyysisesti ja henkisesti raskasta, mutta se mitä työstä saa, jättää rasituksen huomiotta. 

Minulla oli ohjaajieni kanssa palautekeskustelu eilen. Jännitin sitä paljon ja tunsin kuinka tuskan hiki valui otsaani pitkin ja kuinka jalkani tömisivät rauhattomasti. Onneksi ohjaajani ovat olleet parhaimmasta päästä. Palaute yllätti minut todella positiivisesti. Olen heidän mukaansa todella omatoiminen, rauhallinen ja täsmällinen. Huomaan asioita, joita minun ei vielä edes tarvitsisi huolehtia. Olen kätevä ja minulla on laajakuva asioista. Mikä parasta potilaat kuulemma tykkäävät minusta hirmuisesti rauhallisen, luonnollisen ja kunnioittavan lähestymistapani vuoksi. 

Olen ällikällä lyöty. En ikinä odottanut, että saisin niinkin hyvää palautetta. Johtuu varmasti osittain siitä että olen itselleni liian ankara ja asetan odotukseni tiukoiksi. Moni hoitaja on luullut minun olevan viimeisen vuoden opiskelija ja he ovat ihmetelleet kun olen vastannut, etten edes ole lähihoitaja vaan ensimmäisen vuoden opiskelija. Minun vain pitäisi se itsekin muistaa eikä odottaa liikoja itseltäni ja asettaa rimaa liian korkealle. Toisaalta olen saavuttanut todella paljon sillä asenteella. 

Kaikista tärkeintä ovat potilaat ja siitä lähden liikkeelle; se että heillä on paras mahdollinen olotila ja että heitä kuunnellaan. Eräs pappa vastasi, kun kysyin miten hän voi, että paljon paremmin nyt kun sinä valaisit päiväni. Varoittelen usein potilaita kylmistä käsistäni eräs päivä kuulin ihanan lausahduksen kun sanoin, että minulla on kylmät kädet, ”Niin mutta sinulla on lämmin sydän.” Tänään sain poskisuudelman eräältä potilaalta. Tällaiset hetket tekevät työstäni entistä tärkeämpää. Tärkeintä on vilpitön lähestyminen ja kaikkien kohteleminen yhdenvertaisesti ja yksilöllisesti, ihmisenä.

Ulkona on satanut vettä koko päivän. Nyt siellä ei enää näytä satavan, harmi, sillä rakastan ääntä kun vesisade ropisee ikkunaan. Toisaalta hyvä niin, sillä melkein kaikki tutut ovat tällä hetkellä festareilla ja toivon mukaan kuivina, kun minä tyytyväisenä ja erittäin levollisin mielin rentoudun makoillen sängyllä ja pohdin kuinka ihanaa elämä on.