Tunturilappia

Tunturilapin reissu on takana. Kierrettiin monta paikkaa ja nähtiin monet eri ilmat. Kolmen päivän sisään nimittäin satoi lunta, vettä ja räntää, paistoi aurinko, oli pilvistä ja tuulista. Ukkoselta sentään vältyttiin mutta muualla oli kuulemma ukkostanut. Lauantaina maa peittyi lumeen alle kolmessa tunnissa, mikä oli aivan upeaa katsottavaa. Samalla kyllä kävi mielessä auton kesärenkaat. Ihmisiä ei ollut liikkeellä kun ei ole sesonki, mutta paikallisia nähtiin ihan riittävästi. Nautittiin maisemista, hiljaisuudesta ja luonnosta, siitä että sai ajatukset levätä ja olla pois kaikesta kiireestä, hälinästä ja stressistä. Nähtiin eläimiä, erityisesti poroja, joita on kyllä ihan kotipihallakin, ettei sinänsä mitään uutta. Kuultiin susista, joka ei ollut yhtään mukavaa kun on keskellä metsää ja sataa kaatamalla vettä. Lyhyt, mutta hauska ja rentouttava lomareissu leppoisassa seurassa. Matkalta tarttui mukaan paljon ihania kuvia, tässä muutama!

Ennen lumisadetta

Lumisateen jälkeen

Ennen

Jälkeen

Kesä alkaa jäätelöstä

Nopea käänne

Eilen oli viimeinen tentti tälle keväälle ja olen todella onnellinen siitä. Se oli paritentti ja minun sekä parini mielestä se meni todella hyvin. Hyvää arvosanaa siis odotellaan. Sain myös palautettua kaikki kevään tehtävät, viimeisimmän tänään. Enää on jäljellä perjantai päivä koulussa. Sitten suuntaammekin siskon kanssa jylhiä maisemia kohti, viikonlopun ja ansaitun loman viettoon.

Eilen sain ihanalta vuokranantajaltani puhelun, jonka tiivistän lyhyesti näin: Ei tarvitse maksaa kesä eikä heinäkuulta vuokraa ja elokuussa odottaa uudistunut asunto. Voisiko olla mukavampaa uutista? Sen vuoksi nousi matkakuumeeni kovasti. Pitää pohtia jos vielä toisen reissun tälle kesällä voisi jonnekin päin tehdä, tämän viikonloppureissun lisäksi. Viikonloppua odotan paljon jo sen vuoksi, että pääsee vähäksi aikaa ihan eri maisemiin ja toivon mukaan saan nollattua ajatuksia. Tämä alku vuosi on kuitenkin taas ollut sellaista menoa että pieni paussi ennen kesän töitä on ihan paikallaan. 

Huonopuoli tässä vaan on se, että TAAS pitää pakata tavarat kasaan ja raahata ne pois. Olen kehunut että pidän muuttamisesta, mutta nyt kun itse on totaalisen uupunut ja tämä on jo KUUDES kerta vuoden sisään kun siirrän tavaroita paikasta toiseen, niin alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään ja paljon. Kaikki kynnelle kykenevät siis saavat tulla ensi viikolla ilostuttamaan pelkällä läsnäolollaan tai sitten toivon mukaan käsiparillaan (riskeillä sellaisilla), sillä sitä tavaraa riittää. 

Keskustelimme veljeni kanssa siitä kuinka sitä tavaraa vaan kertyy eikä sitä periaatteessa todellakaan tarvitsisi niin paljon. Vähemmälläkin pärjäisi. Asuin kolme kuukautta muualla pelkän matkalaukullisen kanssa tavaraa ja hyvin pärjäsin. Enkä muuten kaivannut esimerkiksi sitä vanhaa rääsyä joka edelleen on kaapin pohjalla ”jos sitä joskus vielä tarvii”. Nyt on luvassa siis taas kerran tavaroiden läpi käyntiä ja nyt rankalla kädellä niitä vähemmäksi. Lahjoitan niille jotka oikeasti niitä tarvitsevat tai myyn eteenpäin. Kesällä on hyvin aikaan käydä kaappeja läpi! Samalla muistui mieleen että kuvat pitäisi myös käydä läpi ja tehdä pari kuvakirjaa.

Aamuihminen?

Lauantai illan suuret suunnitelmat: "Tää pupu menee tänne piiloon ja sit se ei löytäs tätä." Ahaa ovelaa. Kuinka voi niin helposti vaan heittäytyä johonkin? Alan kadottaa sen taidon. Läsnäolosta pidän silti kiinni, jos leikitään niin silloin kans leikitään eikä (soimata itseä siitä etten taaskaan ole saanut mitään koulujuttuja tehdyksi ja) leijailla ihan muissa ajatuksissa.

Pohdintaa iltapalan äärellä. Näillä on aina taka-ajatuksia kun kysyvät jotain. Esim. syökö koira kaikkia ruokia? (kun kurkku ei oikein maistunut pirpanalle itselleen) ja niin paljon oman koiran vinguntaa että täti viimein lupasi ostaa karvaturrin kun tyttö on käynyt rippikoulun. Ja jos oikein hyvin käyttäytyy seuraavat neljä vuotta niin 10-vuotis lahjaksi aikaisintaan. 

Aamulla on ihan ok herätä klo 4.25 ja ilmoittaa ettei muuten nukuta enää. Sepäs hauskaa, minua kyllä nukutti. 10 minuutin sepostukset miksi pitäisi vielä nukkua: "Edes mummi ei herää näin aikaisin." Luovutan ja käsken mennä leikkimään ja antaa koiralle samalla ruokaa (joka heräsi innoissaan nuolemaan jalkoja kun kuuli keskustelumme). Pirpana poistuu naaman nuolijan kanssa mutta palaa juuri kun olen sulkenut silmäni ja siirtynyt unien lepoisaan maailmaan. "Koira pitää viedä ulos." Nyrpistynyt ilme naamallani yritän palata hereille "Ei, ei tarvitse viedä ulos viideltä aamulla." Ainakin viiden tälläisen käynnin jälkeen luovutan ja nousen väärällä jalalla ylös. 

Paria tuntia myöhemmin käytävässä: kova ääninen pirpana yrittää herättää koko talon. Hän vastaa "hiljaa" käskyihini kysymällä: "Nukkuuko ihmiset vielä?" No nukkuu! Tähän aikaan ei normaalisti ole syöty edes aamupalaa. Pirpana jatkaa iloista hyppelyä ja huutelua portaat alas. Anteeksi naapurit. Toivottavasti nukuitte sikeästi ettekä kuulleet kun meillä lähdettiin käyttämään koiraa ulkona vesisateessa ennen kukonlaulua. 

Ai olenko aamuihminen? No en taatusti jos herätys on puoli viideltä. Laatuaikaa silti, laatuaikaa. 

Hetken vapaus

Kahleet irti. Tai ainakin melkein. Kahdentoista tunnin yöunet. Siltikin sai vielä heräillä painajaisiin. 

Mutta nyt se on ohi! Harjoittelu ohi, suullinen näyttö ohi, vielä tentti, pari tehtävää ja viimeiset päivät. 

Ihana olla kotona yli viiden viikon jälkeen. Nautin vesisateesta, peltisistä ikkunalaudoista ja synkkyydestä. Rauhasta ja hiljaisuudesta. Ilman sidoksia. 

Sillä kohta on kesä ja työt. Ei lomaa muttei kouluakaan. Eikä onneksi montaa asiaa kerrallaan. Parasta siinä on se ettei kotiin tultua tarvitse enää ajatella. Saa vain nauttia kesästä. Se on ainakin tavoite.

Sidoksista puheen ollen ruskea silmäinen söpöys pitää kyllä liikkeellä ja muistuttaa säännöllisesti olemassa olostaan. On sitä kaivattukin. Koira tekee talosta kodin!

Keväinen jälkiruoka

Katsoin eilen prisma dokumentin nimeltään rasva vastaan sokeri. Siinä selvisi vastoin lääkäreiden ja muiden olettamuksia että rasva ja sokeri yhdessä ovat koukuttavampia kuin pelkästään sokeri tai rasva, jotka erikseen syötyinä saivat yllättäviä tuloksi esiin koehenkilöissä. Rasva ja sokeri yhdistelmähän on ihmisen keksimä eikä sitä löydy mistään luonnosta. Eniten koukuttavin on esimerkiksi leivos, jossa on saman verran sokeria kuin rasvaa. Sen vuoksi suklaa on hyvinkin koukuttavaa. Jottei kuitenkaan vielä sokeri rasva koukusta pääsisi eroon esittelen keväisen jälkiruokareseptin, jossa rasva ja sokeri pitoisuudet ovat kohdillaan!

Keväinen omenakauraherkku

-3 omenaa

-3 dl kaurahiutaleita

-½ dl sokeria

-50 g kasvisöljyvalmistetta

-kanelia

Kuori ja pilko omenat kuutioiksi. Sekoita keskenään kaneli, sokeri ja rasva. Laita omenat uunivuokaan ja kaada seos päälle. 

Paista 200 asteessa keskitasolla noin 25 minuuttia kunnes kaurahiutaleet ovat kullanruskeita. 

Tarjoa jäätelön kera.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Kivikko

Kaksi viikonloppua vaan meni ja siinä sivussa vappu. Tekemättömien töiden on aika ilmoittautua. Inhoan tätä kevättä ja samalla tykkään siitä niin paljon. Tykkäisin siitä jos saisi hetken vain olla. Mutta ei.

Uskon että tuhannet ja vielä tuhannet opiskelijat samaistuvat tähän tunteeseen. Tänä keväänä se vaan on vielä kaksinkertainen. Pysähdyin tällä viikolla, toisaalta en tiedä missä vaiheessa, ja tajusin että nyt on asialle tehtävä jotain. 

Tätä asiaa, mitä pohdin, on minun itsenikin hankala käsittää. Mietin monen mielestä liikaa ja hyvin monimutkaisesti asioita. Niin teenkin. Sellainen olen. Muut ihmiset vaikuttavat paljon elämääni ja olen nyt alkanut käsittämään kuinka paljon. 

Miettikää itse miltä tuntuisi jos yhtäkkiä tajuaa keskellä arjen kiireitä, että minulta on viety matto alta. En enää tiedä mitkä ovat oikeat arvoni ja periaatteeni elämälle. Toistan itseäni jo ties kuinka monennen kerran mutta tämä harjoittelu todellakin on avannut silmäni. 

Puhuttiin ystäväni kanssa kuinka elämässä käsketään elää hetkessä ja silti kuitenkin sanotaan että kyllä sitä kerkeää sitä ja tätä. Ristiriitaista sanoisinko. Minä olen ainakin ajatellut pitkään, kuten aiemminkin olen maininnut, eläväni ”sitten kun” ajattelua. Monta kertaa olen sanonut pyrkiväni siitä pois. Nyt sanon että lopetan siitä pyrkimisen pois. 

Sen sijaan että elän hetkessä, elän mieluummin hetkessä joka tulee ja otan vastaan sen sellaisena kun minä itse sen haluan. Enkä sellaisena kun minun kuuluisi se ottaa. 

P.S. Ilman ystäviä elämä olisi yhtä kivikkoa.