Kun koira sairastaa

Se on kaukana kivasta. Vietän puolet päivästä siivoten lattiaa. En tiedä mikä sillä on kun se ei osaa puhua. Voin vaan parhaani mukaan kiikuttaa sitä ulos vähän väliä. 

Onneksi tätä tapahtuu vain harvoin. Silti se raastaa sydäntä kun ei tiedä, mikä toisella on. Hyvä että se osaa ilmoittaa kun pitää päästä ulos. 

Itseäni se rajoittaa niin, ettei pääse yhtään mihinkään. Minä en ainakaan uskalla jättää koiraa yksin pahimmassa vaiheessa tätä vatsatautia. 

Se vie myös yöunet. Viime yönä oli kaunis täysikuu, joka valaisi pimeät kadut. Mutta oli siellä kylmä! Ja juuri kun olin nukahtamassa uudestaan niin täytyi lähteä ulos...

Toivottavasti tämä loppuu tähän päivään, sillä huomenna en voi olla koulusta pois. Katotaan pysyykö riisi sisällä, muuta ruokaa en antanut. Jos ei helpota niin on mentävä eläinlääkäriin. 

Syyssade

Sieltä se syksy tulee kun elokuu loppuu. Ruska värittää maiseman ja lehdet tippuvat puista. Vaikka tänä vuonna ei tänne kuulemma tulekaan niin kaunista ja värikästä ruskaa mutta väliäkö tuolla. Syksy on silti aina syksy. 

Käveltiin aamun viileässä ja kosteassa ilmassa koiran kanssa. Vettäkin taisi pari pisaraa tipahdella nenän päälle. Silti oli jotenkin niin ihanan rauhallista ja lintujen laulu toi mieleen mökin ja heräämisen asuntovaunussa luonnon ääniin. Välillä sitä vaan kaipaa niitä ihan pieniä asioita arjessa.

Ihana pimeys ja sateen ropina. Ainoa huono puoli on se, että lenkkeilykaverini ei ole kanssani samaa mieltä sateesta, koska hänelle se tarkoittaa joka lenkin jälkeistä pesua. Pesuhan ei ole yhtään mukavaa. Tämä on kuitenkin välttämätöntä ettemme huku hiekkaan ja pesusta huolimatta saa olla imuroimassa vähintään kaksi kertaa viikossa. Toisaalta yhtä pitkille lenkeillekään ei pääse, joten tyydyn kävelemään tai juoksemaan yksin sateessa. Muuten saisin varmaan eläinrääkkäyssyytteen kun vetäisin märkää murjottavaa koiraa perässäni.

Talvi huhujen mukaan viivästyy tänä vuonna. Toivottavasti ei. En malta odottaa lunta ja sitä valkoista kauneutta joka paikassa. 

Kysymyksiä ja vastauksia

Tekisi niin mieli purkaa tänne kaikki se turhautuminen jota sisälläni kannan, mutta kun se ei lukijakunnan vuoksi ole täysin mahdollista, niin sivuutan asiaa julkiselta kannalta. Hyvä jos itsekään ymmärrän mistä puhun, saatika mitä haluan sanoa. 

Kysymyksiä siis. No niitähän on monenlaisia ja jos jonkin niin sen olen oppinut koulussa, että miten tulee kysyä, jotta vastaus olisi kattava. Tiedän myös, että yhteen kysymykseen voi vastata monella tavalla jos kysymys on tietynlainen ja olla silti tekemättä mitään väärin. 

Moni muukin tietää tämän asian. Kysyminen on aika tärkeä asia. Luulisin myös että lähes jokainen meistä tekee sitä päivittäin. Kuinka moni kuitenkaan kiinnittää vastaukseen oikeasti huomiota? Siinäkin oli taas kysymys. 

Eräs vieras ihminen ei kuullut minun vastauksiani, tai haluan ajatella niin että hänellä oli omia asioita, jotka estivät vastauksieni aidon kuulemisen. Tätähän voi tietysti sattua missä vain, esimerkiksi kaupassa mutta yleensä myyjät kyllä hoitavat asiansa erinomaisesti, koska onhan tässä tapauksessa kyselijänä asiakas ja vastaajana myyjä. 

Miten se vaikuttaakaan millaiset roolit missäkin tilanteessa on. Täytyy minunkin myöntää, etten aina kuule vastausta vaikka olen itse esittänyt kysymyksen. Sitä yritän kyllä välttää parhaani mukaan. 

Ehkä yritän vain tällä kaikella sanoa että kuunnelkaa ihmiset! Varsinkin niitä lapsia, joille se kuulluksi tuleminen on todella tärkeää ja siten katkaistaan tämä kuuntelemattomuuden kierre. Mutta myös vastatkaa niin että itsekin kuulette vastauksenne.

P.S. Tekstissä ei ole kyse äänen volyymista vaan aidosta läsnäolosta. Ei muuta asiaa tällä kertaa.

Mikä siinä on etten osaa pysyä paikoillani?

Matkustamisen huono puoli on se, että kun matkalta pääsee kotiin on ihana olla kotona, mutta sitä ihanaa oloa kestää tasan kolme päivää, korkeintaan pari viikkoa. Minusta tuntuu ettei täällä ole minulle enää mitään, vaikka olen aina liputtanut tämän paikkakunnan puolesta. Edelleenkin ajattelen että täällä haluaisin asua, mutta kuitenkin kaikki negatiiviset puolet puskee esiin ihmisten puheista. "Eihän siellä ole mitään, talvi on niin pitkä ja pimeä, ei ole töitä, matkustaminen on hankalaa...jne." 

Osa nuista asioista pitääkin paikkansa mutten tiedä onko se lainkaan negatiivista että on pitkä talvi ja onhan täällä vaikka mitä. Paljon matkailua, kulttuuria ja vaikka mitä tekemistä. Silti tuntuu etten minä vaan ole niissä mukana. En vielä oikein kuulu tänne.

Toisekseen kaipaan paljon ystäviäni. Täällä on jotenkin niin autiolta, vaikka ympärillä on monta tuhatta ihmistä. Suurin osa ihmisistä on seuraavaksi lähimmässä suuressa kaupungissa, missä voisi olla mukava asua, mutta viihtyisinkö sielläkään loppujen lopuksi? 

Ehkä olen vaan luonteeltani sellainen, etten voi olla samassa paikassa kauaa tai sitten se on vain kausiluonteista mielialan vaihtelua. Jokatapauksessa en osaa olla paikallani. Reissukohteita kyllä riittäisi mutta kun tuo opiskelijan budjetti pistää vastaan. 

Opiskelu motivaatiokin on jossain lomilla vielä. Ei auta kuin olla kärsivällinen ja elää päivä kerrallaan, vaikka tällä hetkellä olen yhtä hukassa kuin neula pellossa. 

Barcelona 🌴

Barcelona jäi taakse. Tänään oli kesän jälkeen ensimmäinen koulupäivä. Ihan hyvin meni vaikka univelkaa on rutkasti vielä jäljellä. Opinnäytetyön tekemiseen keskitytään nyt tämä syksy ja kevät. Rinnalla on myös pari opintojaksoa. 

Heti siis saatiin tekemistä eikä minulla huvittaisi muuta kuin nukkua. Ehdin vähän aikaa nukahtaa ja sitten olen touhunnut kaikkea pientä mitä on ollut tekemättä. Äitikin käväsi kylässä ja toi koiran mukanaan. 

Barcelonan matka oli aivan ihana ja tuli kyllä tarpeeseen. Toivottavasti sillä aurinko määrällä jaksaa tulevan talven. Käveltiin todella paljon ja nähtiin ihania paikkoja. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja niitä ihmisiä oli paljon! 

Eräs mummo oli kyllä kaikkein mukavin tapaamamme ihminen. Keskiviikkona (jos oikein muistan) menimme läheiseen kylään junalla. (Barcelonan juna ja metro järjestelmä on kuitenkin paljon hankalampi tajuta kuin esimerkiksi Madridin. Tai sitten vaan ongelma oli meissä, jotka matkusti.) Kuitenkin kun vihdoin löysimme mahdollisen junan päätin tarkistaa, joltain paikalliselta ihmiseltä pääsisikö sillä perille asti. Istuuduin tämän 84-vuotiaan katalonialaisen mummon viereen ja kysyin neuvoa espanjaksi. Hän vastasi katalaaniksi. Sanoin etten ymmärrä ja hän vaihtoi ystävällisesti kielen espanjaksi ja kertoi myös olevansa menossa kyseiseen kylään. Hän kehotti meidän seuraamaan häntä niin pääsisimme perille. Niinpä pääsimmekin helposti perille tämän todella ystävällisen ja sympaattisen rouvan avulla, jota ilman olisimme todennäköisesti joutuneet jonnekin ihan muualle. Sain myös jutella espanjaksi hänen kanssaan enemmän kuin vain jokapäiväistä sanastoa ravintolassa. Iso kiitos hänelle! 

Kaupungissa kävelyyn sisältyi myös nähtävyydet joista kerron ehkä myöhemmin lisää sekä kauppakeskukset ja ne lukuisat kerrat kun etsimme ruokapaikkoja. Silti juurikin se kävely oli aivan ihanaa. Vaikka välillä oli paahtavan kuuma ja varsinkin tunkkaisissa saunan kaltaisissa metrotunneleissa ollessa toivoin olevani mielummin Suomen kylmässä pakkasessa, enkä uskonut koskaan kaipaavani sitä kuumuutta. Mutta älä koskaan sano koskaan koska heti kun pääsimme Suomeen väsyneinä ja riutuneina yölennosta, olimme jäätyä kuoliaaksi kylmällä kentällä, puhumattakaan yöjunasta! 

Täydellinen reissu takana ja olen onnellinen että se tuli tehtyä! Kiitos rakkaille ystäville vielä seurasta ja kaikesta! 

P.S. Anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. 

Matkalla jo

Keskiviikko toi mukanaan vieraita. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin raapustaa vähän opinnäytetyötä alulle luokkakaverin kanssa. Ihan hyvin saatiin tulevaa aihetta rajattua.

Ystävien kanssa, jotka olivat saapuneet kylään, käytiin kaupoissa ja illemmalla ulkona. Perjantaina kävimme katsomassa ystäväni veljen valaa. Paljon siellä ainakin ihmisiä riitti. Sitten ystävä lähti kauemmas kotiinsa ja minä pyöräilin vesisateessa kotiin. Korjaan kaatosateessa. Mutta täytyyhän sitä kerran kesässä kunnolla kastua ja kun ei uimaankaan ole oikein ilmojen vuoksi päässyt. 

Nyt olen junassa matkalla kohti lämpimämpiä ilmoja ja komeampia nähtävyyksiä sekä tietysti tärkein eli pääsen puhumaan espanjaa. Matkaseurakin on ihan parasta. Pieniä kommelluksia on jo matkaan tullut muttei mitään mikä ei naurattaisi, ainakaan vielä. Kaikki hyvin ja neljätoista tuntia vielä matkaa jäljellä. 

Kodin muodonmuutos

Erityisesti keittiö on kokenut huiman muutoksen. Olen siihen niin tyytyväinen että voisin viettää kaiken aikani siellä. Ruoanlaitto on nyt ihan unelmaa! Enkä aio muuttaa täältä ainakaan kahteen vuoteen mihinkään!