Työ loma

Itsenäisen opiskelun viikko on taatusti keksitty, jotta ihmiset pääsevät "työn turvin" lomailemaan. Harmi vaan, että minulle kyseinen itsenäisen opiskelun viikko tarkoittaa juuri sitä, minkä nimikin kertoo; opiskelua. Minun kunnianhimoinen tavoitteeni oli saada tehtävät tämän viikonlopun aikana tehtyä, jotta saan rauhassa lomailla ja tehdä töitä. Katsotaan mitä tulevan pitää, sillä olen nyt jo poikki pelkästä tiedon katselusta, saatika sitten kun pitäisi rustata reilusti yli kymmenen sivua tekstiä.

Tuli mitä tuli pyrin myös ulkoilemaan, leipomaan, kokeilemaan reseptejä, vierailemaan, kutsumaan vieraita, kulttuuripiristyskin olisi paikallaan ja pitkäaikainen haave olisi hakea kotoa kutomistarvikkeet ja neuloa jotain. Tekemistä ja tekemisen halua siis riittää.

Tämän aamun lenkki oli koiran kanssa varsin viihdyttävä. Hesburgerin pussi oli mainio leikkikaveri, ettei sen ohi meinannut matka jatkua millään. Sitten kun päästiin jatkamaan matkaa niin keksi herra kaikkea muuta tekemistä. Oli mukava huomata ettei sitä aina tarvitse mennää kauheeta vauhtia eteenpäin vaan siitä reitistä voi nauttia ja ihastella vähän ympäristöä. 

Voiko ihanampaa edes olla?

Pinta raapaisuja

Neljän tunnin luento yli kolmen kuukauden jälkeen tuntui ihmeen hyvältä ja huomasin kuinka kynä sauhusi ja korvat kuuntelivat ainakin lähes koko luennon ajan. Aihe on todella mielenkiintoinen mutta se jäi taas liian pinnalliseksi. Harmittaa että opiskelusta on tullut tällaista. Tunti ei monestikaan ala ilman opettajan kommenttia ”meillä ei nyt ole niin paljon aikaa käydä tätä…”. Mihin meillä sitten on aikaa?

Opiskella kotona. Siihen on aikaa. Kuinka moni vaan oikeasti jaksaa yhtä paljon panostaa opiskeluun kotona mitä koulussa saisi hyvältä luennolta irti? Kotona on paljon muutakin tekemistä. Minä kyllä saan itseni lukemaan, opiskelemaan ja tekemään tehtäviä, mutta vasta sen jälkeen kun olen tehnyt kaikkea muuta kuin opiskellut. Ensinnäkin minulle ns. etäpäivä kotona tarkoittaa työpäivää töissä. 

Toisaalta ihanaa että on mahdollisuus tehdä töitä ja että on vapaampaa kuin istua koulussa koko päivä. Se on sitä asioiden organisointia. Minulla toimiikin parhaiten vapaat aamut, koska silloin saan paljon enemmän tehtyä kuin neljän jälkeen illalla koulun väsyttämänä. Kukin tavallaan. 

Juuri kun pääsin haukkumaan kiirettä, jouduin itse sen keskelle. Työkeikka venyi vähän pitemmäksi mikä tarkoitti minulle pahempaa ruuhkaa ja kiirettä päästä koululle sekä alkavalle tunnille. Huolimattomasti peruuttamisen tuloksena sai auto osumaa. Lommosta huolimatta ehdin juuri ja juuri pari minuuttia ennen tuntia koululle. Pian tajusin, ettei luokassa ole ketään. Sähköposti tarkistuksen jälkeen tajusin että tuntia on siirretty ja viesti tullut vain vähän ennen kun tunti olisi alkanut. Voitte vaan kuvitella tuntemukseni...

Vahinkoja sattuu ja seuraavalla kerralla menen mieluummin myöhässä tai en ollenkaan kun kiirehdin. Jos tästä jotain positiivista täytyy hakea, niin huomasin naapurin autossa (ennen ollut ehjä) isomman lommon, kuin minun auton pieni pintaraapaisu. 

Vielä on vähän auki ensiviikon ”loma” suunnitelmat (tehtävien tekoa ja sitä niin kutsutta opiskelua) ainakin töitä on. Te jotka olette kyselleet perääni, niin nähdään ehdottomasti täällä tai kotikotona. Ilmoitelkaa itsestänne ja olin paikastanne!

MLL

Jokaisella meillä on joskus ollut lapsena tai nuorena saati sitten vanhempana hankalaa. Toisilla enemmän kuin toisilla. Mistä sitä apua sitten saa? Kasvaminen tai kasvattaminen kun ei ole niin yksinkertainen juttu. Kuka elämän tuomissa mutkissa on mukana vaikkei hankaluuksia olisikaan. Sitä tekee MLL:ä, mutta miten tämä kaikki on mahdollista? Siihen tarvitaan teitä!

Jos nimi ei sano mitään niin pyydän silti ystävällisesti lukemaan ainakin miksi liittyä jäseneksi kohdan. Mll eli ”Mannerheimin lastensuojeluliitto on avoin ja valtakunnallinen kansalaisjärjestö, johon kaikki uudet jäsenet ovat tervetulleita. MLL:n päätehtävä on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.” MLL perustettiin 4.10.1920.

Itse olen aina tiennyt mitä MLL tarkoittaa jo pienestä asti, lähinnä äitini työn kautta. Se on ollut mukava asia ja olen tiennyt sen liittyvän lapsiin. Tiesin että se on paljolti vapaaehtoista toimintaa. Sitä en kuitenkaan uskonut että itse voisin olla osana Mll:ää tulevaisuudessa.

Yritän tiivistää sanomiseni lyhyeksi. Nyt erityisesti kaikki ei jäsenet kuulolle! Mannerheimin lastensuojeluliitto toimii lähinnä teidän lahjoitusten ja jäsenyyksien sekä uusien jäsenyyksien varassa. Ei valtion leivässä niin kuin moni luulee. 

Tärkeimpiä syitä liittyä on tukea MLL:n tekemää hyvää työtä, se että kokee lasten ja lapsiperheiden asiat yhteiskunnallisesti tärkeiksi, MLL tarjoaa mielenkiintosista toimintaa ja tapahtumia, järjestää harrastusmahdollisuuksia, halu tehdä vapaaehtoistyötä ja olla avuksi muille ihmisille, vaikuttamisen halu. 

MLL tarjoaa useita palveluita lapsille, nuorille ja vanhemmille. Vanhempainnetti ja puhelin tarjoavat paljon tietoa vanhemmille lasten kasvatukseen sekä vertaistukea. Niiden lisäksi on mm. perhekahviloita, kerhoja, muskareita, tapahtumia ja paljon muuta. Nuorille on nuortennetti sekä puhelin, paljon tietoa ja tukea kasvuun lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi. Sen lisäksi on tukioppilastoimintaa, koulukiusaamisvastaista toimintaa ym. Internetsivuilta löytyy myös paljon tietoa kouluille ja kasvattajille. 

MIKSI SIIS LIITTYÄ JÄSENEKSI?

Jäsenyys on kannanotto MLL:n arvojen ja periaatteiden puolesta, se mahdollistaa MLL:n toiminnan, omalla liittymiselläsi tuet ja autat apua tarvitsevia, saat lukuisia etuja ja alennuksia esim. ilmaisen lehden neljästi vuodessa, avokätisiä alennuksia hotelleista ja majoituksista ympäri suomea, risteilyistä, autovuokrauksista ja tuotteista kuten Instrumentariumilta. Näiden lisäksi ovat paikallisyhdistyksien edut. 

MIEHET HOX MLL:n jäsenistä suurin osa on naisia, mutta myös miehet ovat tärkeä osa toimintaa! Liittykää siis mukaan teidän apuannekin tarvitaan.

Pieni apu sinulta mahdollistaa meidän auttajien tehdä arvokasta työtämme lasten ja perheiden eteen. Hinta on vain 2€ kuukaudessa, jonka saa helposti opiskelijakin kasaan. (Hinta riippuu paikallisyhdistyksestä ja maksu peritään kerran vuodessa noin 20-25€) 

Astu siis askel eteenpäin ja auta! Liittyminen jäseneksi on helppoa internetsivuilla https://liityjaseneksi.mll.fi/

KIITOS!

P.S. Postaus on tehty täysin minun vapaasta tahdostani saada lisää jäseniä ja siten tukea MLL:n toimintaa

Vive tus sueños

Elän unelmaani ainakin melkein. Opiskelen ja teen töitä. Töistä en kyllä ole unelmoinut, mutta se oli mukava lisä ja upeaa kokemusta tulevaa työtä varten. Toisinaan opiskelu hirvittää. Se vaatii ja ottaa päästä, mutta se myös antaa. Ilman sitä en olisi käynyt Espanjassa. En olisi oppinut yhtään mitään ammatista jota todella haluan tehdä.

Missä olisin ilman kaikkea tätä? Nyt kuitenkin huomaan sen vieneen osansa. Aikaa ei enää riitä kaikkeen. Mikä on ihan normaalia. Se minun tulisi vaan vielä käsittää. Kaikkea ei tarvitse ehtiä tekemään tai kokemaan. Tämä on vain yksi vaihe elämää.

Eniten kuitenkin harmittaa kuinka vähän ystäviin ehtii pitää yhteyttä. Keskustelimme yläaste aikaisen ystäväni kanssa puhelimessa kuten pyrimme tasaisin aika välein tekemään. Keskustelimme yhteydenpidosta vanhoihin ystäviin ja haukuimme somea, joka vie aikaa ihmisten tapaamiselta kasvokkain. Vaikka kuinka sen tahtoisin estää, toiset ystävät jäävät vähemmälle. Pitää kuitenkin muistaa, että kyllä he siellä ovat, vaikken näekään. Ystäväni myös muistutti että jos en tartu tilaisuuteen hukkaan sen. Pitäisi kuunnella sydäntä ja tehdä sen mukaan välittämättä muista.

Ihmettelen tätä kiirettä mikä kaikilla on. Mihin tässä elämässä on kiire? Tästä olen tainnut ennekin mainita. Tehkää sitä mikä tuntuu hyvältä ja niin että se tuntuu hyvältä. Minua harmittaa, että näen edelleen perhettäni vähemmän mitä aikaisemmin vaikka nyt asunkin lähempänä. Olen myös alkanut pohtimaan koirani kohtaloa. Onko sen oikein hyppiä paikasta toiseen vain koska minun ns. kiireinen elämä sen vaatii?

Veljentyttäreni kummihirviöiseni kyselee aina milloin tulen leikkimään. Milloin vihdoin tulen yöksi niin kuin olen joskus luvannut. Matkaakin on vain alle 100 kilometriä kotiin. Silti aina on jotain puolin jos toisin. Inhoan antaa itsestäni vain 50% läsnäolon ja tiedän että lapset tai ystävät sen huomaavat. Aina ei tarvitse olla läsnä, mutta silloin kun siihen olisi mahdollisuus, on turhuutta hukata se. 

En halua sättiä elämääni. Nautin tästä. Pidän siitä että on tekemistä ja menoa. Uskon myös että tasapainottelu niin ystävien, koulun kuin kodinkin välillä tasoittuu kun vihdoin aloitan kunnolla opiskelun kaiken syksyn hässäkän jälkeen. Ehkä jopa vähän pelkään että siitä tulee liian arkista. Mutta kuka tietää mitä tulevan pitää? 

 

Gustavo Adolfo Bécquer

Tervettä laskiaista

Seuraava pysäkki oli hyvän ystävän luona entisessä opiskelijakaupungissa. Tarkoituksena oli viettää laskiaista projektiporukalla. Suunnitelmia muokkasi vähän flunssa aalto joka pyyhkäisi kolme läpi, katsotaan miten kahdelle muulle kävi. 

Päivä oli rento ja hauska. Ruoka ei minun osaltani oikein maistunut miltään, mutta pyykinpesijä, joka nyt sai uuden nimen iltapalatyttönä (ei siitä sen enempää), söi minunkin edestäni muiden ihmetykseksi. Ilma olisi suosinut pulkan laskuun, mutta sairaat eivät sitä suosineet. Iltaa viihdyttivät skeittaavat poliisit sekä elokuva, josta olin melkein ainakin perillä. 

Ei pidä unohtaa laskiaispullia. Niitä oli kahta sorttia. Toinen oli aito pulla ja toinen jotakin siihen suuntaan. En voi niistä epäaidoista arviota antaa, kun en maistanut mutta niiden, jotka siihen uskaltautuivat, kommentit olivat ainakin hyvin esitettyjä, jos ei aitoja. Kuitenkin iltapalatytön leivontataidot tuntien uskon niiden olleen vähintään yhtä hyviä kuin oikeiden laskiaispullien.

 

Juttua riitti niin, että niitä varmasti muistellaan vielä monet kerrat. Oikeastaan ihmisen perustarpeisiin tulisi kuulua pitkät syvälliset keskustelut hyvän ystävän kanssa ilman kiirettä mihinkään. Kiitos siis niistä ystäville sekä muutenkin mukavista päivistä, yösijasta ja seurasta kaikille!

Liian pian tuli kotiin lähtö. Toisaalta ihana olla kotona toisaalta ei huvita alkava kouluviikko. Juna matka oli taas kerran omanlaisensa. Tällä kertaa varsin viihdyttävä. Uskomatonta kuinka paljon ihmisistä saa irti lyhyenkin matkan aikana. Eräs mummo oli varsin puheliaalla tuulella ja sen kuulivat kyllä koko vaunun väki. Eniten huomiota sai noin 25-vuotias mies, jonka viereen mummo istuutui. Näiden kahden tuttavuus soi tällekin salakuuntelijalle mahdollisuuden päästä jyvälle heidän elämäntarinoistaan. Mummolla ei neuvot loppuneet ja tälle eroa suunnittelevalle tuli varmasti paljon pohdittavaa. Elämänkokemus on jotain mitä monen tulisi arvostaa enemmän.

P.S. Sain terveisiä espanjasta ja ovat kuulemma kaivanneet minua!

Raiteita ja runoja

Jottei kotona tulisi vietettyä liikaa aikaa lähdin käymään kauan luvatulla reissulla ystävien luona. Junalla kulkeminen oli taas vaihteen vuoksi ihan siedettävää ja pakko myöntää että tuli vähän ikävä viime vuoden matkustamista (mutta vain vähän). 

Koska suunnitelmat eivät koskaan ota minun osaltaan onnistuakseen tulin eilen sairaaksi. Ehdimme sitä ennen käydä shoppailemassa ja tietysti ikeassa. Linja-auto pysäkillä odotettiin sattuneista syistä vähän kauemmin, mutta mikäs onkaan ihanampaa kuin ihailla aamupäivä aurinkoa kirkkaalta taivaalta. 

Ystävänpäivää vietimme vähän rauhallisemmissa tunnelmissa toisin sanoen apteekkireissulla ja sohvan pohjalla. Vaikka ulkona ei käytykään syömässä, nautimme hyvästä ruoasta ja huonoista jutuista sekä elokuvasta. 

Seuraava pysäkki odottaa pian kunhan tästä nyt edes vähän voimistuisi ja astman saisi aisoihin. Aivan ihanaa ystävänpäivää kaikille näin jälkikäteen!

Hyvä olo

Perjantai oli kommelluksia täynnä. Selvisin kuitenkin hukkuneista avaimista ja lumihangista huolimatta omalle asunnolle neljän aikaan. Täällä riittikin puuhaa moneksi tunniksi. Siivoukseen jälkeen suuntasin vielä kotikotiin koiraa hakemaan. Lauantai meni pyykkiä pestessä ja kälyn sekä kummitytön kanssa messuillessa. Piipahdettiin myös mökillä ihastelemassa lumen määrää.

Sunnuntaina sama porukka suuntasi seurakseni kantamaan tavaroita takaisin omaan osoitteeseeni. Ensimmäinen pikku muutto jo tälle vuodelle. (Viime vuoden saldo taisi olla melkein neljä.) Töitä kävin myös tekemässä ja oli ihana keikka!

Ikeasta kotiutuneet, vihdoin pitkän harkinnan jälkeen, hankitut huonekalutkin sain koottua. Eteisen pöytään meni alle pari tuntia ja piironkiin kolme ja puoli tuntia. Mihin niitä miehiä tarvitaan? Kun minä en edes porakonetta tarvinut, isän työkaluja kylläkin. Kädet on haavoilla ja rakoilla, mutta se oli sen arvoista.

Pidemmittä puheitta tervetuloa kurkistamaan uuden muuton uudistuneeseen ilmeeseen! 

P.S. En voi sanoin kuvailla kuinka ihanaa on olla kotona!

Pian

Kohta alkaa viimeinen harjoitteluviikko, joten odotan vain että olisi perjantai. Hirvittävä halu on jo omaan kotiin. Sitä ei helpottanut yhtään että kävimme (taas) Ikeassa ja nyt vihdoin, pitkään harkittuani, ostin huonekalun josta olen haaveillut. Mukaan tarttui tällä kertaa kyllä muutakin. Niistä sitten lisää kun ne saadaan paikoilleen ja asuntoa vähän parempaan sisustukseen. En voi edes sanoin kuvata kuinka ihanaa on viikon päästä olla yli kolmen kuukauden pitkän reissaamisen jälkeen vihdoin kotona. Saan viimeinkin karvapalleroni seuraani ja oman ihanan ympäristön, rutiinit ja koulun. (Viimeistä saatan katua myöhemmin että sanoin.) 

Harjoittelu vaati paljon enemmän kuin pelkkä koulu. Siitä on ollut samaa mieltä kaikki jotka joskus ovat harjoittelussa olleet. Skarppina pitää olla koko päivä ja sen lisäksi pitkä päivä jatkuu vielä useamman tunnin ajan tehden montaa eri tehtävää. Joskus sitä pohtii että minkä takia pitää tuupata niin täyteen nämä harjoittelutkin. Minusta pääasia on kuitenkin oppiminen ja käytännön kokemuksen saaminen. Tehtävät antaa ohjausta oppimiseen myönnän sen. Mutta silti liika on liikaa. Harjoittelusta katoaa into jo vähintään toisen viikon kohdalla kun tajuaa mitä kaikkea pitäisi tehdä. Sen lisäksi koko ajan pitää olla korvat höröllään että saa harjoittelusta mahdollisimman paljon irti oppia. 

Kaikilla asiat ei tietysti ole näin. Eikä paras tarvitse olla. Siellä ollaan oppimassa, ei näyttämässä osaamistaan vaikka sitäkin tietysti tulee olla, osaamista siis. Minua tympii eniten hoitotyön harjoittelussa se, että joka harjoittelupaikassa on omat tapansa tehdä asiat. Koulussa näytetään miten se tehdään oikein mutta hankala sitä on toteuttaa jos harjoittelupaikasta kuulee jatkuvasti sanottavan ”meillä tehdään näin.” Siihen kun vielä lisätään se, että jokainen hoitaja kaiken lisäksi tekee ”omalla tavallaan” asiat. Harjoittelija jää sivusta kärsijäksi ja kuulee aivan liian usein ”ei noin, mieluummin näin.” 

Jäävuoren huippu on vielä se että nykyisessä harjoittelupaikassa ohjaaja vaihtuu tiheämpää kuin potilaat. Jolloin olen päättänyt tyytyä siihen että kysyn ensin ja teen sitten. Mikä taas on johtanut siihen etten kuulemma ole tarpeeksi oma-aloitteinen. On tyhmää sanoa niin, jos ei niitä monia asioita, mitä teen huomata ollenkaan ilman että tuon niitä itse esiin. Ohjaus on siis puutteellista. 

Opiskelijalle tämä kaikki on raskasta lisää harjoitteluun. Eikä harjoittelijan kehitystä voi muut huomata kun ihminen vaihtuu koko ajan. Palautteesta saa lukea kopioita edelliseltä ja aina edelliseltä, koska aikaa arvioon ja oppimisen tukemiseen on niin vähän, ettei omaa päätä opiskelijan arviointiin ole mahdollista käyttää. Tästä tullaan siihen tulokseen, että liian suuri vastuu jää opiskelijalle. Jos joku, joka ei pidä puoliaan, joutuisi samaan tilanteeseen, en usko että harjoittelu olisi onnistunut. Päästäänpähän jo näin harjoitteluaikana oppimaan kiireeseen, asioiden priorisointiin (fb) ja rahaan. Pitäisi pohtia mihin hoitotyöstä katoaa yksilöllisyys ja lähtötilanne myös opiskelijoiden kohdalla. 

 

Viimeisestä viikosta aion ottaa kaikki irti ja palautteeseen sanoa sanottavani. Levähdys tauko odottaa kuuden päivän päässä. Tavarat on jo pakattuna, väliasunto siivottu ja jalka on jo oven välissä. Kohta.