Suomalaiset tunnetusti valittaa säästä satoi tai paistoi. Minua ei haittaa lämpö (+33) ulkona, mutta Suomen asuntoja ei ole luotu viileiksi. Meillä kahdeksannessa kerroksessa on jo neljättä viikkoa kuin saunassa ja nyt alkaa minullekin riittää. Enemmän olen silti huolissani kaikista niistä eläimistä, jotka eivät kykene samalla tavalla viilentämään itseään kuin ihminen. Koira ei hikoile. Kaiken lisäksi asfaltti on polttavan kuuma. Ulkona ei voi käydä kuin kääntymässä. Meidän juuri vuoden täyttänyt neiti leikkii kaikella kylmällä ja saa kylmiä suihkuja useampia päivässä. Uimaan en ole voinut viedä kun sinne täytyisi kävellä asfalttia pitkin ja lisäksi vesi on lämmintä.
Kuumuus onneksi turruttaa ajattelua. Meillä kun on elämä aivan myllerryksessä taas kerran. Stressi on korkeampi kuin mitä mitata voi, myös koiralla. Viikot ollaan neidin kanssa kahdestaan ja viikonloppuisin suuntaamme kolmistaan milloin minnekin. Tällä hetkellä elämä pyörii neljän paikkakunnan välillä, mutta toivon mukaan se muuttuu hyvin pian. Yksi paikka vähenee kuun lopulla kun meistä tulee taas lappilaisia! Siitä olen onnellinen. Silti mielessä raastaa monia kysymyksiä.
Kaikki oleellisin on silti edelleen tässä; Siinä, että ollaan kaikki elossa. Hymyillen kohti tulevaa. Vaikka elämä heittelee milloin mitäkin esteitä eteen. Haluan taas kerran kiittää ihania ystäviä ja läheisiä, jotka jaksavat olla tukena ja auttavat.
