Kunnianhimoinen

Vihaan tuota sanaa. Minä en himoitse kunniaa. Kunnioitan kyllä muita ihmisiä ja sitä odotan myös muilta minua kohtaan. Virheitä sattuu kaikille ja ne ovat hyväksyttäviä, lukuun ottamatta hoitotyötä, tai ylipäätään työtä jossa on kyse toisen ihmisen hengestä.

Minä aloitin tällä viikolla työt. Toisin sanoen minulla oli ensimmäinen keikka. En voi(halua) sanoa mitä työtä teen, mutta se on sellaista mitä arvostan erittäin paljon ja jonka koen hyvin tärkeäksi tälle yhteiskunnalle. Tästä asiasta olen ollut innoissani enkä ole sitä vielä paljastanutkaan monelle. Saan tehdä sellaista työtä mistä opin huimasti ja missä voin hyödyntää jo oppimaani. Tietouteni myös kasvaa opiskelujen edetessä. Puhumattakaan siitä miten hyödyn siitä sitten, kun on aika hakea töitä valmistuttua. 

Tällä viikolla tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Sain sähköpostin, joka muuttaa minun tämän hetkisen elämän täysin. Haluan ottaa sen avosylin vastaan, mutta silti saan vihat omaan niskaani. En minä ole tehnyt mitään väärin, koska joskus elämä osaa yllättää eikä kaikkeen voi varautua. 

Viime aikoina olen ollut, kuten ystäväni sanoi, tunteiden sekamelskaa täynnä. Yhtenä hetkenä olen niin onnellinen kun voi olla ja toisen hetken murskaa pienen ihmisen hänen mielestään harmiton asia. Milloin mikäkin. Ystäväni puhui totta kun sanoi että minulla on liian monta rautaa tulessa. Stressi on yllättävästi päässyt hivuttautumaan pääkoppaani ja tuhoamaan mielihyvän asioista. (Luulen sen kuitenkin helpottavan ensiviikon jälkeen kun pääsen tenteistä eroon.) 

Ei ole helppoa tulla uuteen ympäristöön kun pitää pyristellä itsensä ulos kuin tipu munan kuoresta. Kaikki asiat pitää hoitaa itse. Opiskelu asioita tukitaan joka luukusta, mitä minun pitäisi tehdä NYT mielellään. Ja minähän teen, koska olen liian ankara itselleni/ kiltti muille sanoakseni EI. Huono puoli jonka olen äidiltäni perinyt. ”Pääsisitkö kuitenkin tulemaan vaikka on merkitty että et pääse?” Totta kai, järjestän asian ja pian huomaan olevani entistä suuremmassa solmussa. 

Ilmoittauduin jopa kansainvälisyys toimintaan jostain päähän pistosta alkusyksystä. Siellä piti sitten eilen käydä. (Huom. PITI käydä.) Sen tarkoitus oli olla mukava tapa pitää kielitaitoa yllä ja tutustuttaa ystävä Lappiin. Pakko sanoa, vaikka eilen sinne mennessä mietin miksi tuppaudun juuri tänä syksynä joka asiaan, kun olisi muutakin tekemistä, että oli erittäin mukavaa ja toivottavasti sain hänestä elämänmittaisen ystävän.  Sitä paitsi sainhan ilmaisen pullan ja juotavaa.

Hyvää viikonloppua!

P.S. Tämän tekstin tarkoitus oli olla iloinen uutinen, joka vahvasti vaikuttaa päinvastaiselta.
P.P.S. Keskiviikkona satoi ensilumi

Pisaroita

Kommelluksia oli täynnä koko viime viikko, vaikken paljoakaan tehnyt. Lääkelasku-episodi oli oma lukunsa. Nyt voin vain tyytyväisenä sanoa päässeeni ne läpi, mutkien kautta, mutta läpi kuitenkin! Autonrengas päätti aloittaa myös temppuilunsa. Onnellisesti päästiin kuiten perille.

Näin vanhaa hyvää ystävääni, reissukaveriani tosi pitkästä aikaa. Muistelimme Malagaa ja söimme tietysti paellaa. Perehdyin myös uuteen työhöni, ennen kuin suuntasimme kotia kohti.

Naapurin "siskoni" oli tullut myös maisemiin ja vietimme perjantaita päärynäpiirakan, herkkujen ja mutakakun parissa sekä tietysti katsoimme Vain elämää aloitusjakson. Eikä pidä unohtaa lenkkeilyä ruska maisemissa ja lasten hakemista ip:stä.

Puut olivat vielä upeampia mökkimatkalla. Ulkoiltiin veljenlasten kanssa. Nautittiin raikkaasta syysilmasta ja kävin tapaamassa tätiäni. N otti tehtäväkseen häätää kaikki pikkulinnut talon ympäriltä.

Olen pistänyt joka paikan kirjaimellisesti sekaisin, käymällä kotona kaikki kaapit läpi. Tavaraa lähti paljon pois. Osa kaapeista on nyt siis syyssiivottu. Kävin myös kälyni vaatekaapin yhdessä hänen kanssaan ronskilla kädellä läpi. Samalla pakattiin heidän Floridan reissulleen vaatteet minun toimiessa makutuomarina.

En ole siis koulua edes ajatellut ja lukemista olen lahjakkaasti vältellyt. Se kyllä kostautuu ehdottomasti tällä viikolla kun pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Pitäisi palauttaa enkun referaatti, tehdä ruotsin referaatti, lukea ruotsia ja naisten terveyttä sekä kymmennen muuta asiaa pitäisi muistaa. Se vaan tuppaa olemaan niin, että sitä löytää liian helposti epäoleellista tekemistä kun täytyisi keskittyä opiskeluun.

Olen kuitenkin kotikotona vähän odotettua pidempään ellei töistä ilmoiteta. Nautin ruskasta sekä vesisateesta täysin rinnoin ennen kuin syystalven synkkyys ja loska saavuttavat meidät.

Lappi runo

Lappi on rakkaus

Se on kuin kipinöivä sielu

Se kestää eikä koskaan katoa

Kuin tunne ilman sanoja

Ja vain aitoa Lappilaista,

vihloo lähtiessä kaipuu

Lappi on värikäs

Se on maisemien loistoa

Poroja ilman suuntaa

Tähtiä ja revontulia ilman pilviä

Luonnon läheisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa

Paikka, jossa kaikki on kaukana, mutta niin lähellä

Lappi on ihmisiä

Se on aito, sisukas ja välitön

Huumoria ja rentoutta

Velvollisuutta ilman kiirettä

Vapautta ilman ajan kulua

Rakkauden eloa

Lappi on koti, joka ei koskaan katoa

8

Yli kahdeksan päivää myöhemmin ja kahdentoistatunnin yö unien jälkeen en vieläkään ole kotona. Tai no olen mutten omassa kodissani. Viime viikon perjantaina lähdin ystäväni luo Ouluun ja oli kyllä aivan ihanan mahtava viikonloppu.

Katsottiin elokuva, kävin toisen kaverin kanssa syömässä, pyörittiin kaupungilla ja palelin taas kylmästä, tehtiin yllätys yllätys pinaattilettuja. Sainkohan tämänkin ystäväiseni koukkuun niihin? Puhuttiin paljon ja paljosta. Vähän rankemmistakin aiheista mistä kirjoittelen sitten blogissa myöhemmin lisää. Lauantai-ilta päättyi ilotulitteisiin ja poliiseihin. Siitä ei sen enempää. Sanotaanko vain että kumpikaan ei ollut meidän vuoksemme. Sunnuntaina 20 minuutin matka muuttui 40 minuutiksi ja pieni rauhallinen tila nauruksi. Hetkeksi sai kuitenkin rauhoittua. Matka jatkui junalle, josta suunta kohti seuraavaa pysäkkiä.

Yhtä pitkän kävely matkan jälkeen (oi tätä opiskelija elämää.) saavuimme ystäväni ja hänen avokkinsa luo. Pari päivää meni liian nopeaa, mutta oli ihana olla ystäväni luona piitkästä aikaa! Katsoimme saman elokuvan, minkä me olimme toisen ystäväni kanssa katsoneet jo Oulussa. Minä kylläkin leivoin samaan aikaan suklaakakkua. Kävimme myös tapaamassa kälyäni, kun oma veli loisti poissa olollaan jossain huus kuusessa etelässä. 

Oli ihana nähdä ihania ystäviäni, mutta vielä enemmän odotin mummoni näkemistä pitkästä aikaa. Niinpä junan keula kohti etelää. Mummin luona ehdittiin tehdä kaikenlaista ja nähdä sukulaisia, mutta mikä parasta, oli huomata se, että pystyin hetkeksi unohtamaan opiskelut ja olla vain. Se oli pieni hetki, mutta reissu tuli tarpeeseen, vaikka loppu kuu eletäänkin sitten näkkäriä syöden. Ei vaineskaan rahaa meni, enkä tällä kertaa edes halua tietää paljonko, ”mitään” en nimittäin ostanut. Paitsi että löysin juuri sellaisen takin mitä olen jo kohta kaksi vuotta ainakin etsinyt kirpputorilta 3,5€. Todellinen löytö siis! Tapasin myös julkkiksen! Ja ajelimme taksilla ympäri kaupunkia enemmän kuin koskaan. 

Eilen aamulla heräsin ennen ihmisten aikaa ja hyppäsimme autoon kohti pohjoista. Matka oli tuskastuttavan pitkä tarkalleen 11,5 tuntia. Matka meni kyllä yllättävän nopeaa, johtuikohan siitä, että suurimman osan matkasta nukuin, matkapahoinvointi tabletin ansiosta. Pysähtyessämmekin tuntui että kävelin mutta nukuin. Kiitos vielä kyydistä!

Vauhdikas viikko on takana ainakin melkein. (Suunta vielä mökkiä kohti ennen kuin suuntaamme omaan kotiin.) Vauhtia, naurua, kävelemistä ja tilanteita on riittänyt. Kunhan saan silmäni kunnolla auki, aloitan postaaman ideoista, joita matkalla syntyi. Nyt joudutte tyytymään suppeaan matkakertomukseen, mistä ei saa melkein mitään irti edes rivien välistä! Kiitos kaikille kestinneille!

P.S. kuvasaldo jäi naurettavan pieneksi tällä kertaa.