Kuukausi on mennyt nopeaa ja vaihtelevin ajatuksin. Ollaan ulkoiltu ja nautittu ruskasta. Töissä on stressiä, vaikkei siis koronaa lukuunottamatta mitään normaalista poikkeavaa. Rakas ystävä oli onneksi meillä kotona seurana ja apuna melkein viikon. Pyörähdin päivystyksessä lepäilemässä muutaman tunnin epäselvän migreenin vuoksi, mutta siitä selvittiin.
Pentu on ollut varsinainen riesa viimeisen kuukauden ajan. Kuulemma murrosikää. Minä nimeän tuon kyllä tasmanian tuholaiseksi joka ei opi mitään. Kotiin tullessa on täällä ollut matot syötynä ja nyt viimeisimpänä sohvantyynyt (ne selkänojat) tuhottuna. Eikä se opi. Matot piti käydä kaikki läpi. Niihin onneksi auttoi valkopippuri. Mutta miten sinä sohvan kuorrutat pippurilla? Alkaa keinot loppumaan. Mustista ja Mirristä haettiin jotain puremista estävää suihketta. No eipä ole vaikutusta.
Sisaruspennuilla näyttää olevan samoja vinkeitä. Hermoon ottaa tämä tuhoamisvaihe. Odotan vaan että tuo kasvaisi ja viisastuisi. Kooltaan on jo iso, mutta aivoista en olisi niin varma. Jospa sieltä pääkopasta semmoiset löytyy kun kyllä tuo osaa käyttäytyäkin toisinaan. Että ensi vuotta odotellessa.
