Vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi 2019 on ollut hyvin
kuormittava, vaikka siihen on mahtunut iloa. Ilo on ollut muutoksia. Muutoksia
hyvään ja pahaan. Tammi ja helmikuussa etsittiin omaa kotia. Samaan aikaan minä
kuljin hoidoissa. Taistelin taas kerran kehoni kanssa. Maaliskuu toi aurinkoa
elämään. Vointi parani. Kävin loppuun lisäopintoja.
Hain töitä ja sain vakipaikan. Mies sai myös omat erikoistumisopinnot käytyä
loppuun rankan työvuoden ohella.
Löydettiin oma koti. Pääsiäisenä perinteisesti muutettiin
taas. Muuttoviikonlopun jälkeen veljenpoika sairastui. Vointi oli hyvin heikko
ja kiirehdin saattelemaan hänet ambulanssin kyytiin keskussairaalalta Oysiin
teholle. Kotiin päästyä revin tapetit seinästä, käsillä tekeminen toi lohtua.
Huoli pojasta oli suuri. Parin notkahduksen jälkeen vointi alkoi hiljalleen
kohenemaan ja vappuna käytiin vierailemassa Oysin lastenosastolla sairaalasängyssä
makaavan kuihtuneen pojan luona. Sitä ennen jouduttiin hyvästelemään rakkaampaa
rakkaampi pappakoiramme. Tasan 14 vuotta sai hän elää. Loppuajat alkoivat
voimat jo hiipua sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Valkoinen pumpuliturkkinen koiramme valaisee
taivaalla tuikkivana tähtenä edelleen arkeamme.
Kesän kynnyksellä alkoi vuorotyö viedä voimia
epäergonomisten työvuorojen vuoksi. Samaan aikaan remontoimme asuntoa
maalaamalla ja ulkotöillä kuten aidan rakennuksella ja maanmuokkauksella. Tehtiin
ihana kasvi- ja marjamaa. Syksyllä voimat hupenivat jo niin vuorotyön vuoksi,
että päädyin ottamaan ison askeleen ja etsimään unelmatyöpaikkaa päivätyössä.
Työtä, joka yhdistäisi sairaanhoidon, terveydenhoidon ja asiakirjatyön. Kahden haastattelun
jälkeen sain työpaikan. Siitä seurasi muutto uudelle paikkakunnalle ja siten rakkaan
kaupunkimme jättämistä taakse. Samaan aikaan mies oli vaihtanut työpaikkaa
vanhalla paikkakunnalla.
Kaiken tämän keskellä olimme yli vuoden suunnitelleet häitä
salaa. Lokakuu läheni koko ajan ja samaan aikaan minun täytyi etsiä asunto
uudelta paikkakunnalta, muuttaa, aloittaa uusi työ, suunnitella häävalmistelut
loppuun ja ikävöidä omaa perhettä. Mies hoiti kotona arjen omien töiden ohella.
Lokakuussa lähdimme häämatkalle eli menimme häämatkalla naimisiin kahdestaan.
Ainoastaan muutama hyvä ystäväni tiesivät, jotka olivat olleet apuna häämekon
hankinnassa. Häistä kerron myöhemmin lisää.
Häistä palattiin arkeen. Nautin uudesta työstä, mutta
epävarmuus tulevasta raastoi sisältä. Työssäni saan tehdä päivystystä, toimenpiteiden
avustamista, terveystarkastuksia, mielenterveystyötä, kriisityötä,
vastaanottoa, pieniä hoitotoimia, tutkimuksia, raportteja, lausuntoja,
suunnitelmia, laskutusta ja asiakkuuksien hoitamista. Tahti on hyvin kiireinen ja
tekemistä on paljon. Unettomia öitäkin on ollut, mutta uskon kaiken tasaantuvan
ajan kanssa. Täytyy suhtauttaa tämä kaikki vuoden sisällä tapahtuneeksi, mikä
monella vaatii useamman vuoden ajanjakson. Täyttäessäni vuosia jouduin toteamaan
kokeneeni kohtuuttoman paljon pahaa pieneen ikääni nähden. Onneksi hyviä
asioita on vastapainona sekä voimavarana. Traumoista, sairauksista ja kolhuista
on selvitty ja tullaan selviämään sisukkuudella ja uskolla elämän hyvyyteen. Kun
kaikki on joskus viety ja palaset täytynyt koota uudelleen ei ole enää mitään
menetettävää kuin läheisten rakkaus.
Osan haaveista olemme joutuneet unohtamaan, kuten
vapaaehtoistyön tai sivutyön lasten hyväksi. Lisäksi aivan liian vähän aikaa
olen saanut viettää kummitytön tai oikeastaan tyttöjen sekä veljenpojan kanssa.
Meidän perromme sen sijaan on kasvanut tänä vuonna fiksuudessaan ja on perheen
kantava voima kaiken tämän keskellä. Onneksi perhe ja ystävät tukivat.
Erityisesti Johanna on ollut korvaamaton tuki ja apu kaiken keskellä.
Unohtamatta äitiä ja isää, jotka jaksavat tukea ja auttaa aina kun tarvitsemme
ja pyytämättäkin. Ihmisissä eniten arvostettavaa on läheisten rakkaus, se rakkaus
näkyy teoissa.
Kuka tietää missä ensi vuonna olemme tai mitä teemme, mutta
se mitä vastaan tulee, tulkoon. Ollaan valmiina.
