Pyöräillen

Miksi pitää aina odottaa siihen asti että jotain tapahtuu ja sitten mietitään että olisi pitänyt... Tuuli yritti päättää minun päiväni heittämällä minut autotielle (kaiken lisäksi junaristeyksessä ja vilkkaalla tiellä), mutta minä olin nokkelampi (tai sitten en) ja painoin jarrut pohjaan, paitsi että unohdin ettei minulla ole takajarrua lähes ollenkaan (jarrupalat ON pitänyt vaihtaa). No painoin sitten etujarrun pohjaan kun ei siinä vaiheessa muutakaan mahdollisuutta oikein ollut. Kaikkihan tietää mitä tapahtuu kun painaa etujarrun pohjaan lumisessa mäessä ja kovassa vauhdissa... Nyt sitten makoillaan sohvalla ja syödään buranaa turvonneeseen polveen, jos sitä vielä joskus viisastuisi ja huoltaisi pyöränkin ajoissa! Mutta eikö se sanonta mene jotenkin niin että tekemällä oppii. Jos seuraavalla kerralla olisin viisaampi.

Toisaalta aloin miettimään ihmisiä. Monta autoa meni ohi ja näki lentoni, mutta kukaan ei pysähtynyt kysymään tai katsomaan olenko kunnossa. Kyllä minä nyt kuitenkin siellä maassa istuin hyvän tovin ennen kuin uskalsin nousta ylös. Lohdutan itseäni sillä että ihmisillä oli varmasti erityisen hyvät syyt ja kiireet. Olihan juuri pahin aamuruuhka ja pimeää. 

Tämäkin taas oli niitä monen tekijän summia. Se viima oli kyllä jotain aivan kamalaa. Siinä tien kohdassa on mutka ja sitä mutkaa ennen on rakennuksia, jotka ovat hyvä tuulensuoja, mutta kun sitten pääsin avonaiselle alueelle niin eipä siinä paljoa ehtinyt miettiä kun makasin jo maassa. Viima + huonot takajarrut= turvonnut polvi. Pääasia on ettei käynyt pahemmin.