Kaikkea, mitä olen aikonut kirjoittaa, en tietystikään enää
muista, mutta parhaani yritän. (Toisin sanoen lyhyt tiivistelmä kuluneista
viikoista, yksityiskohdat saatte jättää mielikuvituksen varaan.) Tentit ovat
nyt siis onnellisesti ja hyvin arvosanoin ohi. Olen ylpeä itsestäni ja
kuluneesta syksystä. Selvisin vaikka välillä tekikin tiukkaa.
Joulukuun alussa kävin mutkan kylpylässä juhlimassa
synttäreitä ja itsenäisyyspäivää. Tosin sielläkin aina hyvän hetken löytäessäni
karkasin tentti kirjojen luo. Viikonloppu oli kuitenkin ihana ja jää monella
tapaa mieleeni. (Opiskelijalle aamiaisbuffet on paratiisi!)
Sitten oli edessä viimeiset puristukset, jolloin kuitenkin
oli mitä kamalimmat ilmat kahdestakymmenestä pakkasasteesta nolla keliin.
Kouluun kulkeminen oli yhtä tuskaa. Joka päivä sai arvailla että millainen
matka on edessä. Mieleen jäi myös kävelylenkki jolloin luistimet olisivat
olleet paljon kätevämmät kuin kengät. Kaiken lisäksi oli pimeää, kuitenkin taivas
oli aivan selkeä ja tähdet näkyivät kauniisti. Oli ainakin hauskaa.
Pari viikkoa meni onneksi nopeaa ja vihdoinkin istuin
viimeisessä tentissä. Sen tehtyäni suuntasin onnellisena kaverin luokse ja
illalla elokuviin. Oli aivan mahtavaa viettää aikaa rauhassa ilman kiirettä
lukemaan, Kiitos vielä J!
Perjantaina suuntasin pohjoiseen. Pysähdyksen jälkeen matka
jatkui kotiin. Matka meni hyvin ja
hyvässä seurassa. Nyt olen taas saanut sopeutua täällä oloon ja stressittömään elämään, mikä ei ole ollut niin yksinkertaista kuin uskoisi.
Joulu meni rauhallisesti. Syötiin riisipuuroa ja kuunneltiin joulurauhan julistusta, lapset odottivat maltamattomina pukkia, katsottiin elokuvia (missä kaikki hyvät jouluelokuvat?), pukki tuli, avattiin lahjoja (Kiitos ihanista lahjoista!), täti pakotettiin leikkimään uusilla leluilla, syötiin, pelattiin porukalla ja nautittiin yhdessä olosta. Tänään sain migreenin joka kyllä tuli yllättävän hellänä. (Jos noin voi sanoa, odotin pahempaa.) Se kuitenkin pakotti minut sohvan pohjalle ja olenkin tämän päivän ottanut aivan rennosti. Jouluperinteeseen kuuluen olen lukenut ylpeyttä ja ennakkoluuloa.
“They walked on, without knowing in what direction. There was too much to be thought, and felt, and said, for attention to any other objects.” ― Jane Austen, Pride and Prejudice
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti