Ei voi muuta kuin hymyillä. Silti sisällä on pieni mietteliäs aate. Se on totta että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, mutta suru vain puolitettu jaettuna. Näinä kahtena viikkona on aivot raksuttaneet enemmän kuin missään ennen. Sitä ei voi käsittää ennen kuin se osuu kohdalle, kuinka paljon pahaa tähän maailmaan mahtuu.
Minä en tiedä missä olisin ilman minun huippu hyvää
ohjaajaani. Minulla
toisesta harjoittelusta jäänyt muisto alkoi kolkuttamaan mielessä, koska
kukaan ei sitä käsitellyt kanssani missään. Tänään koin kuinka paljon auttaminen toiselle
ihmiselle antaa. Miten upeaa on nähdä se hymy ja nauru sen kaiken huonon
keskellä. Se tarttuu. Olla läsnä läheisen
elämässä aidosti, eikä vaan kadota silloin kun on ongelmia.
Saan olla onnellinen siitä mitä minulla on. Niistä haluan
myös pitää kiinni. Vaikka on raskasta ja vaikka stressaan jo ensi syksyn
taakkaa (nimeltä opinnäytetyö), niin silti olen onnellinen tästä hetkestä ja
siitä mitä kaikkea hyvää tulevat hetket tuovat tullessaan. Ei elämän kuulu olla
tasapaksua, siihen kuuluu ne pienet mäet ylös ja alas. Minä myös uskon siihen
että kaikella on tarkoituksensa.
P.S. Tieto veronpalautuksesta tuli juuri oikealla hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti