Tällä viikolla olen kokenut tähän mennessä elämäni henkisesti raskaimmat hetket. Työ on sitä mitä tehdään siksi että saadaan rahaa mutta myös siksi että siinä toteuttaa itseään ja saa sitäkin enemmän.
Olen ollut töissä kirjaimellisesti maanantai aamusta tähän hetkeen asti ja huomenna vielä aamussa. Eilen yhteensä 13 tuntia. En ole nukkunut kunnolla moneen yöhön enkä kyllä sen pahemmin syönytkään niin pisti se nyt vihdoin miettimään.
En osaa sanoa ei. Koen hyvää mieltä siitä että autan ihmisiä. Koen itseni merkityksekkääksi. Olen suorittaja sen myönnän. En kuitenkaan voi auttaa muita jos ei itse voi hyvin. Pitäisi muistaa antaa aikaa itsellenikin.
Moni ei ymmärrä millaisten asioiden kanssa saan töissä ja harjoittelussa taistella. Ensin auttaa perhettä jotta he saisivat vielä yhdet synttärit onnellisesti. Sitten toisaalla taistellaan potilaan puolesta, että hän saisi kipulääkettä kun hoitajien ennakkoluulot vaikuttaa hoidon laatuun. Ei pitäisi tuomita ennen kuin tietää koko tarinan!
Elämä opettaa. Välillä on hyvä ottaa askelia taakse päin ja pohtia mihin suuntaan on oikeasti menossa. Mikä on se tarkoitus. Kaikella kun on tarkoituksensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti