Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Etelän reissu

Sain vaihdettua vuoroja ja pääsimme neljäksi päiväksi etelään kyläilemään. Maanantai päivä meni autoillessa yli 700 kilometriä, samoin meni torstai takaisin päin. Tiistaina nähtiin sukulaisia sekä hevosia ja keskiviikkona oli jokavuotiset hippokisat. Meidän suvun perinteenä on ollut pitää mitalijuhlat kisojen jälkeen. Tänä vuonna saatiinkin useampi voittaja ja juhlijoitakin riitti. Veljenpoikakin voitti komeasti oman eränsä ja ikäryhmässänsä sai hopeaa! 

Minulle tuli riittämiin maalla elämistä tälle kesälle. Sisävessa on hämähäkki/ötökkä kammoiselle elinehto! Tai sitten pitäisi vaan minun siivota ne huussit ötököistä. Onneksi mummolla oli kätevä sähkösisävessa. Nukkuminen vanhassa ja kylmässä mutta tietysti komeassa talossa ei meinannut onnistua tällä palelijalla. Eikä edellisen parin yön huonot unet auttaneet yhtään. No tulipahan kotona nukuttua kertaakaan heräämättä lähes 10 tuntia. Mutta tuliaisena tullut kurkkukipu iski aamulla kunnolla. 

Nyt olen siis flunssassa ja töissä pitäisi vielä jaksaa neljä päivää ennen yhden päivän vapaata. Kolme päivää olen jo särkylääkkeen voimin hoitanut hommani, mutta nyt täytyy sanoa että mitään ylimäärästä ei tarvitse tulla reissu ja työ väsymyksen sekä flunssan lisäksi.

Pääasia että lapset oli melkein enkeleitä matkan ajan (menomatka meni paremmin, tulomatkalla takapenkillä olikin kaksi pirua.) Oli ihana nähdä taas sukulaisia, kun kerran vuodessa vaan ehditään näkemään. Ensivuoden hippokisoihin täytyy ehdottomasti lähteä! Nyt on jo kolmet kisat takana. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti