Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuu sin carne

Mielenkiintoinen mutta jokseenkin rankka viikko takana. Paljon sitä ehtii asioita aikatauluttaa yhteen viikkoon. Harjoittelussakin tunnit hipoo ihan älyttömiä lukemia kun opiskelijoilla ei vissiinkään ole muuta kuin aikaa niin on ihan ok tehdä yli 41 tuntia viikossa. Nyt saan onneksi vihdoin nauttia vapaapäivän rauhasta. Aluksi suunnittelin lähteväni kaupungille, mutta sitten tajusin etten tarvitse sieltä mitään, joten en mene yhtikäs minnekään. Kotihommiakin on ihan riittämiin ja tietotaitoakin voisi lisätä kirjallisuudella. 

Tänään vietetään maailman kasvisruokapäivää, joka avaa myös lihattoman lokakuun! Kaikki vaan mukaan kokeilemaan omia rajojaan ja makuaisteja. Maukkaita lihattomia reseptejä löytyy aivan älyttömästi. Esimerkiksi chocochili blogista löytyy kutkuttavan upeita ruokia ja leivonnaisia.

Minun ruokavalio oli paljon kapeutuneempi ollessani sekasyöjä, sillä kasvissyönnin myötä olen löytänyt niin monia uusia herkullisia reseptejä. En koskaan uskonut, että vegaani ruoka voi olla niin superhyvää! Minulla on usein vaikeuksia päättää mitä syön, koska mahdollisuuksia on paljon enemmän kuin sekasyöjä aikana. 

Tänään tein helpon lounaan: peruna-kasvissuikaleet mausteiden, öljyn ja liemen kanssa uuniin noin tunniksi. Sitten paistetaan maustettua (tomaatti-basilika) tofua (jonka kuivaan ensin ihan vaan talouspaperilla ja rouhin haarukalla murusiksi) juoksevassa margariinissa pannulla. Lisään tofun valmiiseen vuokaan ja sekoitus. Niin hyvää ja helppoa! 

Sekasyöjille vinkkejä:
-aloita miettimään mitä laitat ruoaksi niin päin että mietit mitä kasviksia sekä lisäkettä haluat syödä eikä niin päin että mitä teet lihan seuraksi
-korvaa jauheliha soijarouheella
-korvaa kana soijapaloilla tai suikaleilla
-tee herkullisia kasvissosekeittoja
-maista monenlaisia valmiita kasvispyöryköitä tai tee itse
-hernekeiton saa purkista kasvisversionakin
-kokeile valmista härkäpapu valmistetta esim. makaronilaatikossa tai lihakastikkeen tavoin
-kokeile lihan sijaan hummusta tai erilaisia kasviksia leivän päällä
-vaihda rasvat kasvisrasvoihin (esim. leivän päälle Keiju laktoositon/oliivi/dha/alentaja tai Flora laktoositon (Täältä lisää vaihtoehtoja: http://www.vegaanituotteet.net/perusruuat/margariinit/ )
-vaihda muutkin tuotteet edelleen tuttuihin mutta eläin-ja ympäristöystävällisimpiin (http://www.vegaanituotteet.net)
-monet leivonnaiset ovat suoraan vegaanisia tai voi tehdä vegaanisiksi etsimällä oikeanlaisen reseptin
-tutustu herkullisiin papuihin sekä linsseihin ja unohda ennakkoluulot
-hae vinkkejä lukuisista resepteistä ja muokkaa tarvittaessa niitä mieluisiksi
-herkuttele liivatteettomilla (gelatiini=liivate) karkeilla! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti