Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Sunnuntain haaveiluja

Marraskuinen sunnuntai on hyvinkin surkea kun katsoo ikkunasta ulos. Siksipä ajauduin haaveilemaan erilaisista maisemista. Pimeänä ja lumettomana vuodenaikana kaipaan eniten ulkomaille. Haaveilen kyllä kaupunki- ja rantalomista. Mutta eniten innostaisi lähteä johonkin rauhalliseen pikku kylään välimeren lähettyville. Eikä niin väliksi onko lämmin. Tärkeintä on ne ihmiset, maisemat, kulttuuri ja se tunnelma.


Toisaalta tekisi mieli mennä jonnekin oikeen lämpimään ja elää vain hetkessä, kaukana maailman kiireiltä. Rentoutua ja joogata hiljaisuudessa. 

 
Haaveilen myös jo tulevista työkuvioista. Hyvästä terveydestä ja siten mahdollisuudesta auttaa muita. Varsinkin niitä, jotka ovat hädässä. Haluan tehdä parhaani muiden hyväksi. 


Näitä asioita ennen yritän keskittyä tähän hetkeen. Odotan valtavasti lunta! Ja tietysti joulua, sitä kauneutta ja lämpöä, jonka joulu ja yhdessä olo tuovat tullessaan. Nyt nautin siitä, että saan olla kotona. Lukea valloittavia kirjoja ja kuunnella koiran tuhinaa sen nukkuessa sylissäni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti