Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

perjantai 2. elokuuta 2013

Meillä leikitään koirankarvoilla



Minä kävin viime viikolla katsomassa asuntoa ja edessä on muutto omaan asuntoon ja opiskelemaan ihan uudelle paikkakunnalle. Muutto on parin viikon päässä, joten olen juossut paikasta toiseen ja hoidellut asioita. Nyt alkaisi kaikki olla selvänä, joten voin rauhallisin mielin levätä. Vai voinko? Nythän se kaikki vasta alkaa kun pitää alkaa muuttamaan ja tutustumaan uuteen kaupunkiin ja ihmisiin. Koiran mukautuminen uuteen paikkaan jännittää paljon ja toivon sen sopeutuvan ettei se hanki meille häätöä heti ensimmäisen viikon jälkeen.


Olen ollut kolme viikkoa lomalla mutten vieläkään ole ehtinyt hengähtää ja olla tekemättä mitään? Ehkä olisi jo syytä. Migreeni nimittäin on näyttäytynyt jo aivan liian usein. Tänään hain taas ihanat veljenlapseni hoitoon. Poika oli känkkäränkkäisempi kuin koskaan. Tyttö nyt muuten vaan kokeili kummitätinsä rajoja. Isälle soittamisen ja kotia hakemisen uhan jälkeen molemmat kuitenkin rauhoittuivat ja vietimme todella mukavan päivän pitkään aikaan! Aivan ja kun olin suunnitellut leikkaavani koiran turkin, päätin sen lapsista huolimatta tehdä. Pienempi sitten keksikin että koiran karvoilla on monia käyttötapoja. Karvoja olikin leikin jälkeen kirjaimellisesti joka paikassa. No nyt ainakin on hyvä syy siivota koko kämppä. 


Tämä täti kuittaa ja lähtee katsomaan leffaa hyvässä seurassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti