Kivikko

Kaksi viikonloppua vaan meni ja siinä sivussa vappu. Tekemättömien töiden on aika ilmoittautua. Inhoan tätä kevättä ja samalla tykkään siitä niin paljon. Tykkäisin siitä jos saisi hetken vain olla. Mutta ei.

Uskon että tuhannet ja vielä tuhannet opiskelijat samaistuvat tähän tunteeseen. Tänä keväänä se vaan on vielä kaksinkertainen. Pysähdyin tällä viikolla, toisaalta en tiedä missä vaiheessa, ja tajusin että nyt on asialle tehtävä jotain. 

Tätä asiaa, mitä pohdin, on minun itsenikin hankala käsittää. Mietin monen mielestä liikaa ja hyvin monimutkaisesti asioita. Niin teenkin. Sellainen olen. Muut ihmiset vaikuttavat paljon elämääni ja olen nyt alkanut käsittämään kuinka paljon. 

Miettikää itse miltä tuntuisi jos yhtäkkiä tajuaa keskellä arjen kiireitä, että minulta on viety matto alta. En enää tiedä mitkä ovat oikeat arvoni ja periaatteeni elämälle. Toistan itseäni jo ties kuinka monennen kerran mutta tämä harjoittelu todellakin on avannut silmäni. 

Puhuttiin ystäväni kanssa kuinka elämässä käsketään elää hetkessä ja silti kuitenkin sanotaan että kyllä sitä kerkeää sitä ja tätä. Ristiriitaista sanoisinko. Minä olen ainakin ajatellut pitkään, kuten aiemminkin olen maininnut, eläväni ”sitten kun” ajattelua. Monta kertaa olen sanonut pyrkiväni siitä pois. Nyt sanon että lopetan siitä pyrkimisen pois. 

Sen sijaan että elän hetkessä, elän mieluummin hetkessä joka tulee ja otan vastaan sen sellaisena kun minä itse sen haluan. Enkä sellaisena kun minun kuuluisi se ottaa. 

P.S. Ilman ystäviä elämä olisi yhtä kivikkoa.