Eikä se ole vielä alkanutkaan kun se jo minun puolesta saisi loppua; kesä. Vuodenajat ovat rikkaus, joo joo, mutta minä vihaan niitä jotka kuuluvat kesän pakettiin eli ötökät. En tiedä mitä inhoaisin niin paljon, ja kyllä, tiedän kuinka naurettavalta se kuulostaa mutta se on vain tosiasia.
Toisekseen jos olisin vähänkään positiivisella tuulella kertoisin kuinka mukavaa on kun liioitellusti joka tunnin välein vaihtuu ilma vesisateesta auringonpaisteeseen ja kylmään tuuleen. Enkä jaksa enää yhdenkään mummon kanssa keskustella siitä milloin se kesä nyt oikeasti tulee! Katsokaa ulos! Miltä siellä teistä näyttää? Minusta siellä näyttää kesältä.
Nyt sen tiedän, minä pidän pimeästä. Olen kaikkea muuta kuin kesä-ihminen. Kärsin selvästi kesän valoisuudesta (Alkoi sen jälkeen kun olin Espanjassa ensimmäisen kerran pitempään kesällä.) En saa kesästä pätkääkään energiaa, päinvastoin se vie energiani.
Inhottaa ajatuskin hellepäivästä ja paarmoista, tai lämpimästä päivästä ja huitomisesta, silloin on sitä paitsi vähintäänkin yhtä kuuma kun hellepäivänä ja lisäksi pistoja enemmän kuin akupunktiossa käydessä.
En sopeudu suurinpaan osaan Suomen väestöstä, tiedetään! Minulle pelkkä ajatus syksyn värikkyydestä, talven pakkasista ja sisäisestä lämmöstä tai kevätauringosta saa sielun lepäämään. Ei kesä ja sen vihreys. Olen sitä paitsi aina inhonnut vihreää väriä. (Ötökät pitää vihreästä.)
Nyt riittää tämä kesähössötys. Tule jo syksy ja raikas pakkasaamu. Tai sitten ihan oikeesti muutan kesäksi eteläeurooppaan, sillä Suomen kesä ei todellakaan ole minua varten.
P.S. Teksti kirjoitettu pienessä negatiivisuuden aallossa, älkää siis tuomitko silmieni sumua tälle ihanalle Suomen kesälle. (Ja pah.) Tosin on yksi asia jota kesässä rakastan; vettä. Mitä tahansa upeaa vesinäkymää ja veden liplatusta, sitä ihanaa harmoniaa.
P.P.S. Siinä teille kesäkuva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti