Rainy days

Riiviö on ollut meillä jo kohta kuusi viikkoa. Miksihän se toisaalta kuulostaa niin lyhyeltä ajalta, kun tuntuu, että pentu olisi ollut jo paljon pidempään kotona. Hän on saanut uuden kutsumanimen - riiviö. Siis ihmisten kesken. Joka päivä mietin, että voi kunpa tämä aika menisi jo ohi. Pennussa nimittäin riittää työtä. Onneksi olen siihen varautunut. Tämän hetkinen elämäntilanteeni mahdollistaa lähes tyhjän kalenterin ja mahdollisuudet mihin vain. 

Sosiaalistamista on tullut paljon ja hyvä niin. Silti pari viikkoa sitten alkoi valtava vierastaminen. Joka nyttemmin on vähän hellittänyt, mutta edelleen vieraat saavat koskea pentuun vasta pidemmän ajan jälkeen. Hyvinkin tutuksi tullaan kuitenkin pidemmän vierailun aikana. Ulkoilu sujuu hyvin ja välillä tietysti vähän liian vauhdikkaasti. Sisäsiisteyskasvatus on ollut vähän liian tehokasta ja nyt pitäisi ulkoilu välejä alkaa reilummin pidentämään. Tuttu kertoi käyvänsä pentunsa kanssa vain kolmen tunnin välein. Minusta tuntuu, että käymme edelleen jatkuvasti ulkona. Lenkkeily matkoja olemme nyt alkaneet kyllä laajentamaan viime viikkoisten rokotusten jälkeen. Kolmisen viikkoa sitten pentu alkoi vasta haistelemaan ympäristöä. Voi sitä aikaa, kun pelkkä kävely riitti ja asiat hoituivat. Viime viikolla hän oppi kävelemään kerrostalon portaat ylös. Onneksi vapaana pentu ei lähde mihinkään. Kaikki koiran haukunta edelleen pelottaa. Minkä vuoksi minä pelkään sen menevän vaarallisiin paikkoihin, mikäli jotakin ulkona säikähtää. Arkuutta kun vielä löytyy ja niitä pelottavia asioita. Silti vapaana saa tämä neiti tallustaa aina kun siihen on mahdollisuus.

Yksinolo sujuu autossa erinomaisesti. Kotona, noh vaihdellen. Pääasiassa kuitenkin hyvin, mutta tiedän että se tarvitsisi enemmän harjoitusta. Siinä mielessä on huono puoli, että olen koko ajan kotona, kun tulevaisuudessa en välttämättä olekaan. Sitten se kaikista kamalin asia pentuajassa – pureminen. Sitä on koko ajan ja aivan kaikkea ja kaikkia kohtaan. Se ei näytä helpottavan yhtään vaan pahenee koko ajan. (Tai sitten se on vain aivojen luoma uskomus, kun olemme niin kyllästyneitä tähän.) Huonekaluvaurioita ei vielä ole tullut, mutta listat ovat saaneet kyytiä. Samoin pieni pala tapettia. Leluista puhumattakaan. Kaikki aikanaan… Siihen asti meillä istutaan jalat ylhäällä. 

Kasvu on ollut hyvää. Siitä olen ajoittain huolta kantanut. Ruokakupilla täytyy olla aina joku seurana, että riiviö malttaa syödä. Hoitotoimenpiteet sujuvat erinomaisesti (mitä nyt välineiden pureminen aina kun niihin pääsee käsiksi.) Hampaiden purennassa on kuitenkin pientä haastetta ja nyt onkin palloleikit eläinlääkärin määräyksestä ykkösleikkinä. Hakuleikit ovatkin se tärkein juttu riiviölle. Herkut kelpaavat vaan vaihdellen, mutta koulutus onnistuu silti erinomaisesti. Emäntäänsä omistautuva rotu tämä kyllä on ja se sopii minulle hyvin. Toisaalta kun minä en ole kotona niin viihtyy muidenkin kanssa. Mutta voi sitä itkua, kun tietää minun olevan samassa huushollissa, muttei pääse luokseni. Työstämistä riittää jokaiselle päivälle. Pentukavereita ollaan tavattu ja voi sitä yhteistä riemua kun päästään riehumaan.

Kaikesta huolimatta odotan innolla tulevia haasteita yhdessä. 

Kuvan koiralla voi olla osuutensa tekstiin