Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

maanantai 30. lokakuuta 2017

Talvi tuli kerrasta

Viikonloppu vietettiin laatuaikaa, että jaksaa taas viikon odottaa seuraavaan viikonloppuun. Viime viikolla pennulta lähti turkki ja nyt viikonloppuna tulikin jo talvi. Turkin trimmaus sujui yllättävän hyvin. Lopussa alkoi pennun voimat vaan hiipua. Aamupäivä oltiinkin oltu jo pentutreffeillä. Tavattiin labratorinnoutaja pentu. Kotona tuumattiinkin sitten trimmauksen jälkeen, että taisi saada pentu vaikutteita Manu pennusta kun ulkomuoto muuttui samanlaiseksi. Keskiviikkona treffattiin taas toista espanjanvesikoira pentua. Oli tosi kylmä tuuli koirapuistossa, ettei kauaa lyhyellä karvalla tarennut telmiä.
Pörröinen alkutilanne
Puoliväli
Lopputilanne
Viikonloppuna suuntasimme Pohjanmaalle. Siellä tyttö heti kotiutui reippaasti. Lauantai aamuna saatiin herätä valkeaan loisteeseen. Talvi tuli kerrasta. Eikä pennun riemulla ollut rajaa kun tutustui valkoiseen pehmeyteen. Iltapäivästä vierailtiin taas uudella paikalla ja sielläkin tuli kaikki hyvin tutuiksi alku kiertelyn jälkeen. Molemmissa paikoissa pentu alkoi aina vinkumaan, kun halusi päästä ulos. Nyt pitää toivoa, että sama jatkuu kotona. Tänään onkin sitten lepopäivä matkan jälkeen. Illasta tietysti pientä virikettä ja tekemistä.


Talven ensimmäinen lumiukko

1 kommentti:

  1. Fine way of telling, and nice article to obtain facts regarding
    my presentation topic, which i am going to present in academy.

    VastaaPoista