Meidän perro

Pentu on jo yli puolivuotias. Paljon on pikkupentuajoista kasvettu niin kooltaan, kuin kehityksessäkin menty eteenpäin. Olen niin iloinen, että jatkuva ulkona käyminen on ohi. Joka päivä opitaan jotain uutta. Nyt meillä harjoitellaan intensiivisesti yksinoloa, koska meidän molempien ollessa vielä kotona, on tämän taidon harjoittelu jäänyt vähemmälle tai lyhyelle ajalle päivässä. Pieniä tuhoja on tullut lähinnä tapettien ja listojen syömisestä. Tällä viikolla on kuitenkin puulatikkoa ja sanomalehteä lukuunottamatta mennyt tosi hyvin. Apuna ovat yksinollessa kongi ja aktivointipallo sekä erilaiset herkut, jotta pennulla on tylsistyessään muuta tekemistä kuin seinien syöminen. Minä vaan pahoin pelkään, että pentu haukkuu yksinollessaan, koska kotiin tullessamme läähättää se vimmatusti ja nukkuu seuraavat tunnit sikiunta. Toisaalta olen miettinyt, josko se on keksinyt itsekseen jotain ilkityötä, jota en vain ole vielä huomannut. Niinpä tämä epäluuloinen emäntä tutkii joka nurkan kotiin tullessa.

Kotoa lähtiessä ja tullessa pidämme aina matalaa profiilia emmekä huomioi suuremmin koiraa. Muutenkin pentu saa huomiota vain tehdessään jotain mitä pyydämme, eikä omasta tahdostaan. Jos haluamme rapsutella koiraa, kutsumme sen luokse ennen huomiota tai käskemme istua. Isäni ihmetteli kun pentu ei kerjää keittiössä muiden syödessä tai laittaessa ruokaa, ei tietenkään, kun se ei ole koskaan keittiöstä saanut mitään ylimääräisiä herkkupaloja.

Perustaidot on hyvin hallussa ainakin vielä, katsotaan mitä murrosikä tuo tullessaan. Rutiinitkin ovat kohdallaan ja ulkona käydään 3-4 kertaa päivässä. Vapaana juoksu on pennulle parhainta liikuntaa ja sitä meillä luonnossa harrastetaankin. Lauantaina kävimme jäällä juoksemassa kelkan jälkiä pitkin ja samalla harjoiteltiin luoksetuloa sekä huomion ottamista.

Meidän pennun mörköjä ovat pikkupentuaikana saatu varautuneisuus ihmisiä kohtaan ja pelko koiran haukunnasta. Varautuneisuus ihmisiä kohtaan tuli täysin yhtäkkiä erään mökki tapaamisen jälkeen. Olen hyvin surullinen, etten tilanteessa tajunnut suojella pentua. Nyt olemme siis vieraiden kanssa toteuttaneet hidasta lähestymistä. Vieraat eivät koskaan (muutenkaan koiraa kohdatessa) saa kumartua pentua kohti eikä missään nimessä koskettaa päätä. Vieraat antavat koiralle herkkuja mutteivat sen kummemmin kiinnitä pentuun huomiota, vaan se tutustuu omassa tahdissaan ihmisiin. Pentu meneekin nopeasti ihmisten luokse, jotka selvästi koiria osaavat käsitellä, muttei anna ihmisten koskea. Silti se nuolee ja tekee tuttavuutta säilyttäen etäisyyttä. Tuttujen kanssa taas ollaan niin riemuissaan kun nähdään. 

Tämän asian kanssa olen siis melko luottavaisin mielin. Harjoitusta vaatii myös vieraiden kotiin tulo. Haluan että koira odottaa ja istuu paikallaan kunnes sisääntulija on riisunut ulkovaatteensa ja tervehtinyt ihmisiä. Turhaa haukuntaa emme myöskään hyväksy. Toisten koirien haukunta pelon kanssa, olen mennyt omalla painollaan. En kiinnitä pennun pelkoon mitään huomiota, mutta pikkuhiljaa siedätämme, sitä olemalla pennulle tukena näitä tilanteita kohdatessamme.

Meidän pentu on matkustamisen mestari. Niin monessa paikassa olemme kulkeneet. Autoilu sujuu erinomaisesti niin häkissä kuin takapenkilläkin. Kylässä osataan käyttäytyä ja onneksi myös rauhoittua. Perroilla kun on taipumusta ylienergisyyteen. Monia paikkoja olemme yhdessä nähneet. Myös autojen ohitus lenkillä sujuu huomaamatta. Hihnakävelykin onnistuu kun olemme ilman koiraseuraa lenkillä. Tämä vaatii kuitenkin vielä harjoittelua seuraamistaidon ja pikkuhihnan kanssa kävelyn osalta.

Kaikin puolin meillä menee tosi hyvin enkä voi olla onnellisempi meidän pikku ilopilleristä. Rotu on mitä parhain niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Kynsien leikkuu, korvien puhdistus ja nypintä sekä turkin leikkuukin menee aivan rutiinilla. Ja minä niin nautin, ettei tarvitse päivittäin tarttua koiran harjaan! Vaikka nekin hetket on, toisen koiran, vanhan herran, kanssa korvaamattomia. Kaikella on puolensa. Katsotaan minkälaisia uusia taitoja ja haasteita tulevaisuus tuo tullessaan!