Keittiöpyyhkeitä

Koti on paikka, jossa on turvallista olla. Ainakin teoriassa. Koti on paikka, jossa koko elämä elää. Niin hyvässä kuin pahassakin. Meidän koti on siellä missä mekin. Koti tulee meistä ja meidän tavaroista. Toki minimalistisuuden myötä olen pyrkinyt rajaamaan aineelliset esineet minimiin. Silti niihin on kietoutunut muistoja, tunnesiteitä ja toki rahaa. Ja nyt se kaikki uhkaa hajota palasiksi.

Murentua isompien kokonaisuuksien alle. 

Me ei tiedetä missä meidän tuleva koti on, mutta tarvitsemme nopeasti uuden. Tämä väliaikainen syö meitä hetki hetkeltä enemmän. Astelee immuunipuolustukseemme ja jää kodiksi. Ikuiseksi muistijäljeksi.

Ollaan paljon puhuttu siitä, miten yhdelle ihmiselle on jo riittävästi vastoinkäymisiä yhdelle elämälle. Kasvattakoon vahvuutta, mutta toivoisin todella jo toisenlaista vahvuutta. Sellaista, joka syntyisi positiivisesta ja kasvaisi sen voimasta. Ei sellaista jonka vuoksi käydään pohjalla ja noustaan vaivoin ylös. Kerätään ne rippeet ja käännetään vahvuudeksi vastaisuudessa. Osaan arvostaa jo niitä minimaalisia onnen hetkiä, joten nyt elämä kiitos riittää. Itkusta saa vaan päänsäryn.

Vielä ei heitetä pyyhettä kehään. Katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Pyyhkeitä kyllä riittää heitettäväksi, jos siihen päädytään - tuskan tuotoksena kahdeksan ommeltua keittiöpyyhettä!

Uusi vuosi ja uudet käänteet

Viime vuosi oli täynnä muutoksia. Muutoksia näyttää tuovan myös uusi vuosikymmen. Minä muutin viime vuoden lopulla töiden perässä uuteen kaupunkiin ja mies seurasi perässä kuukauden kuluttua. Alkuun kaikki tuntui hyvälle, niin kuin huumaan kuuluu. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Työstä nautin edelleen, mutta kaupunki hiertää meitä. Olimme jo kuukauden jälkeen nähneet kaiken. Toki hyviä puoliakin on, mutta lähinnä ne rajoittuvat akselille "mukava käydä, en asuisi pidempään". Sielu kaipaa takaisin Pohjoiseen. Tämä tosin oli tiedossa. Osasin sen aavistaa jo muuttaessa. Olen kuitenkin hyvä uskottelemaan itselleni uutuuden viehätyksessä kaiken olevan hyvin.

Tosin tämähän piti olla väliaikainen ratkaisu jo alusta alkaen, ja sitä se edelleen on. Nyt vastaan on kuitenkin tullut painavia asioita ja nopeampaa muutosta tarvitaan. Nykyinen vuokra-asunto ei ole terve. Lisäksi mies sai opiskelupaikkoja pari kerrallaan ja harjoittelujen vuoksi olisi hyvä olla siellä minne haluammekin jäädä. Vielä on paljon pohdittavaa.

Nämä asiat ovat hyvin raskaita kantaa. Pelissä on työelämät, opiskelut, terveys ja hyvinvointi. Päätöksiä täytyisi tehdä. Uskon osaltaan kohtaloon ja osaltaan kohtalon ivaan. Jospa se aurinko vielä paistaisi meidänkin ikkunoista.

Kaiken keskellä kantaa myös rakas koira. Sydäntä raastaa, että hänkin sairastui asuinpaikan vuoksi osaltaan. Onneksi pääsimme viikonloppuna viettämään pientä lepolomaa, siellä missä voi hengittää ja olla kotonaan. Kiitos rakkaat läheiset kun olette tukena.

Eteenpäin sano mummo lumessa! Ja nyt sitä lunta taas riittää, onneksi.

Makutestissä Dammenberg suklaakonvehdit

Ihana äiti kävi meillä torstaina kylässä ja toi tullessaan Dammenbergin suklaakonvehteja. Suklaakonvehdit eivät ole minun lempiherkkuja, mutta tummasuklaata menee meillä viikottain. Suklaasta parasta on ehdottomasti J. D. Gross 70% Caramel. Se rouskahtaa suussa kivasti ja tumman suklaan aromikkuus pehmenee caramelin makuun sopivasti. Lisäksi saman merkin appelsiinisuklaa on vertaistaan vailla. Mielenkiinnolla maistelimme myös näitä Dammenbergin vegaanisia suklaita.

Rasiasta löytyi neljää eri konvehtimakua: sitruuna tummasuklaa, appelsiini suklaa, passion tummasuklaa ja mansikka suklaa. Passion tummasuklaa kuulosti houkuttelevalta. Mansikka suklaaseen suhtauduin epäluuloisesti, koska en pidä mansikkakreemistä. Sitruuna tummasuklaan muoto ja kiilto oli kaunis, mutta sitruunan maku oli melko lattea. Enemmän suklaa maistui jotenkin kummasti lakulle. Appelsiini suklaa maistui liköörikonvehdille enkä pitänyt siitä lainkaan. Passion tummasuklaa oli niin hyvää kuin odotinkin, se sykähdytti trooppisuudellaan. Mansikka yllätti positiivisesti; maku pysäytti kesäpäivän muistoilla ja mansikkajäätelön maulla.

Kaiken kaikkiaan hyviä makuja, mutta pidättäydymme suklaakonvehti/-rasia ostoksista niiden pakkausmateriaali määrän vuoksi. Irtokarkkilinjalla ja tummalla suklaalla jatketaan. Saa mitä haluaa ja sopivia makumääriä kerralla.

Häät

Aamulla herättiin katsomatta toisia silmiin. Minä haukkasin nopsasti patonkia ja menin kampaajaa vastaan hotellin aulaan seitsemäksi. Laitettiin ensin hiukset: kiharrus, nuttura ja letti. Toinen peili puuttui mutta nykytekniikka hyödyntäen otettiin valokuva hiuksista, jotta näin miltä kampaus näytti valmiina. Sulhanen lähti aamupalalle ja palasi yhdeksän aikoihin. Vaihtoi vaatteet, (plastronin kanssa oli vähän haasteita) sormukset taskuun ja odottamaan pappia sekä valokuvaaja hotellin aulaan. Unohtuneen kukan sulhanen haki varovasti ovenraosta kampaajalta, jotta emme nähneet toisiamme puvut päällä ennen h-hetkeä. Meikissä laitettiin ensin pohjat, sitten luomivärit, rajaukset, ripsien taivutukset, ripsiväri, poskipunat, kulmat, huulet ja pito. Sen jälkeen alkoi jännittämään. Puvun vetäisin alakautta päälle ja kampaaja auttoi nyörityksissä. Hyvin saatiin nyörit piiloon (alun perin en halunnut nyörillistä mekkoa, mutta lopulta nyörit mahdollistivat oikean koon löytämisen). Valokuvaaja tuli juuri kun olin saanut mekon päälleni. Otetiin muutamia kuvia. Sillä aikaa sulhanen kävi papin kanssa läpi vihkikaavan ja valitut raamatun lauseet. Tuolloin alkoi sulhasta jännittää. He lähtivät vihkipaikalle. Me tultiin jäljestä katsottuamme parvekkeelta heidän kävelleen vihkipaikalle, joka sijaitsi aivan hotellin lähellä.

Häämekkoa aloin etsiä kuukausi kihlautumisen jälkeen. Naimisiin päätettiin mennä heti sopivan päivämäärän löydyttyä. Lopulta päivämäärä muuttui muutamalla päivällä vielä kuukausi ennen häämatkaa. Tarkoituksena oli alusta alkaen mennä kahdestaan naimisiin. Harkitsimme kyllä juhlien pitämistä vuosi häiden jälkeen, jolloin olisimme tuolloin vasta kertoneet läheisille jo olevamme naimisissa, mutta suunnitelma kuopattiin sen haasteellisen toteutuksen vuoksi. Lisäksi hyvät häät tulevat kalliiksi ja järjestelyt vaativat runsaasti aikaa. Elämänmuutosten vuoksi jouduimme hivuttamaan päivämäärä edemmäksi. Häissä kihlauksesta oli kulunut yli vuosi. Hääpaikka selkeytyi helmikuussa 2019. Pitkään pohdimme, menemmekö naimisiin lumisessa Suomessa (minä) vai lämpimässä Espanjassa (sulhanen). Päädyimme yhdistämään häämatkan ja häät eli karkasimme Espanjaan.

Lähdimme hissillä hotellin alakertaan, sieltä menimme ulos ja kävelimme rantakadulle sisäpihan kautta. Kävellessä sain useita kehuja ohikulkijoilta ja hotellin henkilökunnalta. Vihkipaikalla odotti pappi ja sulhanen. Tervehdimme ja asetuimme vihkimistä varten suotuisasti. Aamupäivän aurinko heijasti merta myöten kimallustaan. Meri kohisi ympärillä ja ohikulkijat pysähtelivät seuraamaan vihkitoimitusta. Pappi puhui pitkään kauniisti kylläkin, mutta morsiamella keskittyminen itse asiaan oli haasteellista, onneksi sulhanen pysyi kartalla. Pappi pyysi katsomaan kaukaisuuteen: mitä näkisimme yhteisessä tulevaisuudessa 10 vuoden ja 50 vuoden kuluttua. Lopulta sanottiin tahdon ja vaihdettiin sormuksia. 

Onnittelujen jälkeen jatkettiin rantaan, kallion päälle ottamaan kuvia. Morsian muisti unohtaneensa kukkapuskan hotellihuoneeseen, ilmapallot olivat kyllä mukana: sydän heliumpallo ja mr & mrs pallo. Rannalla pari koiraa kävivät kyläilemässä kuvissa, mikä oli hauskaa. Hiukan jännitys vielä välittyi kuvatessa, mutta lopulta rentouduttiin. Käveltiin takaisin hotellille. Otettiin myös portaikossa ja parvekkeella kuvia. Puhallettiin saippuakuplia. Valokuvauksen jälkeen syötiin lounasta hotellilla. Onnitteluja tuli joka puolelta ohikulkevilta ihmisiltä. Heidän vilpittömät onnittelut lämmittivät sydäntä. Samalla ilmoitettiin läheisille yllätys. 

Häistä ei ollut tarkoitus kertoa kenellekään. Lopulta se osoittautui puvun hankinnan kanssa liian haasteelliseksi, joten sovittiin että otan pari rakasta ystävää kaasoksi, jotka voisivat olla henkisenä tukena ja apuna puvun etsimisessä. Tärkeintä oli kuitenkin tuki. Oli hyvin vaikeaa jättää kertomatta muille rakkaille ystäville. Sulhanen taisi kertoa veljelleen hääpäivän aamuna. Vihkimisen jälkeen laitoimme hääkuvan meistä läheisille ja sitä kautta kerroimme. Reaktiot olivat hyvin vaihtelevia, lähinnä järkytyksistä onnitteluihin. Muistamisia olemme saaneet muutamalta ihanalta ystävältä ja vanhemmilta – Kiitos teille rakkaat! Jälkikäteen saimme myös kuulla, että vanhempani olisivat mahdollisesti kustantaneet häät, kaunis ajatus, mutta mieluummin toivon heidän käyttävän rahat omasta elämästä nauttimiseen ja matkustamiseen. Hääbudjetiksi tuli lopulta n. 2060e sisältäen lennot, hotellin merinäköalalla, juna matkat Helsinkiin, kulut Espanjassa sis. kaikki mitä ostettu matkalla(149e), hääpuvut, valokuvaus, vihkitoimitus, kampaus ja meikkaus. Isoin menoerä olivat tietysti matkat, jotka vievät budjetista n. 1300e asummehan joulupukin naapurissa. Silti täysin hintansa arvoinen hotelli ja lennot business luokassa, kiitos tarjousten.

Lounaan jälkeen juotiin sitruunajuomamalja ja jaettiin sydän (palmeritas leivos) kakku, kumpi sai isomman puolen määrää kaapin paikan eli minä! Leikattiin myös oikeasti kakku ja polkaistiin mutta tuloksesta ollaan erimielisiä. Kakun jakaminen ja häävalssi videoitiin. Häävalssi tanssittiin merinäköalassa hotellihuoneen parvekkeella. Kuunneltiin meren kohinaa ja rentouduttiin vihdoin pitkän vuoden jälkeen.

 

Hotellin valinta osoittautui haasteelliseksi, mutta erittäin onnistuneeksi. Hotellihuone oli aivan ihana, juuri sellainen kuin toivoimme. Parvekkeelta ja huoneesta oli uskomaton näkymä merelle. Hotelli oli siisti ja henkilökunta mukava. Muuten hääjärjestelyt olivat helppoja. Papin kanssa sovimme päivämäärän sähköpostitse, myös vihkikaavan kävimme sähköisesti läpi kuten myös avioliiton esteiden tutkinta tehtiin netissä(nykyaikaa). Sulhasen puku hankittiin netistä ja minun puku löytyi torista – kiitos kaasolle. Sitä ennen olimme kaasojen kanssa käyneet sovittamassa pukuja pukuliikkeissä, jotta tiesin mitä haluaisin. Pukua sovittaessa soitin videopuhelun kaasolle. Se tuntui omalta päällä ja malli oli juuri sitä mitä olin etsinyt. Siihen toi vivahteen sulhasen isävainaan osallistuminen kauppaan. Kengät ostettiin kotikaupungista, kuten myös huomenlahjat. Hunnun ompelin itse. En löytänyt mistään sopivaa kohtuu hinnalla, joten ostin harsokangasta ja hiuskamman. Leikkasin kankaan ja ompelin huntuun kiinni. Pukua sovitin yhteensä kolme kertaa ennen häitä, muutoksia ei tarvinnut tehdä, mutta hunnun sopivuutta testasin. Myös meidän arvoista ekologisuus ja taloudellisuus olivat teemana. Ei kuitenkaan rajoitteena millään tavalla. Onnistuneet valmistelut, onnistunut päivä ja onnellinen elämä. 

Meidän häät olivat meitä varten ja meidän näköiset. Tärkeintä oli ja on me kaksi.