Koti on paikka, jossa on turvallista olla. Ainakin teoriassa. Koti on paikka, jossa koko elämä elää. Niin hyvässä kuin pahassakin. Meidän koti on siellä missä mekin. Koti tulee meistä ja meidän tavaroista. Toki minimalistisuuden myötä olen pyrkinyt rajaamaan aineelliset esineet minimiin. Silti niihin on kietoutunut muistoja, tunnesiteitä ja toki rahaa. Ja nyt se kaikki uhkaa hajota palasiksi.
Murentua isompien kokonaisuuksien alle.
Me ei tiedetä missä meidän tuleva koti on, mutta tarvitsemme nopeasti uuden. Tämä väliaikainen syö meitä hetki hetkeltä enemmän. Astelee immuunipuolustukseemme ja jää kodiksi. Ikuiseksi muistijäljeksi.
Ollaan paljon puhuttu siitä, miten yhdelle ihmiselle on jo riittävästi vastoinkäymisiä yhdelle elämälle. Kasvattakoon vahvuutta, mutta toivoisin todella jo toisenlaista vahvuutta. Sellaista, joka syntyisi positiivisesta ja kasvaisi sen voimasta. Ei sellaista jonka vuoksi käydään pohjalla ja noustaan vaivoin ylös. Kerätään ne rippeet ja käännetään vahvuudeksi vastaisuudessa. Osaan arvostaa jo niitä minimaalisia onnen hetkiä, joten nyt elämä kiitos riittää. Itkusta saa vaan päänsäryn.
Vielä ei heitetä pyyhettä kehään. Katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Pyyhkeitä kyllä riittää heitettäväksi, jos siihen päädytään - tuskan tuotoksena kahdeksan ommeltua keittiöpyyhettä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti