Viime vuosi oli täynnä muutoksia. Muutoksia näyttää tuovan myös uusi vuosikymmen. Minä muutin viime vuoden lopulla töiden perässä uuteen kaupunkiin ja mies seurasi perässä kuukauden kuluttua. Alkuun kaikki tuntui hyvälle, niin kuin huumaan kuuluu. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Työstä nautin edelleen, mutta kaupunki hiertää meitä. Olimme jo kuukauden jälkeen nähneet kaiken. Toki hyviä puoliakin on, mutta lähinnä ne rajoittuvat akselille "mukava käydä, en asuisi pidempään". Sielu kaipaa takaisin Pohjoiseen. Tämä tosin oli tiedossa. Osasin sen aavistaa jo muuttaessa. Olen kuitenkin hyvä uskottelemaan itselleni uutuuden viehätyksessä kaiken olevan hyvin.
Tosin tämähän piti olla väliaikainen ratkaisu jo alusta alkaen, ja sitä se edelleen on. Nyt vastaan on kuitenkin tullut painavia asioita ja nopeampaa muutosta tarvitaan. Nykyinen vuokra-asunto ei ole terve. Lisäksi mies sai opiskelupaikkoja pari kerrallaan ja harjoittelujen vuoksi olisi hyvä olla siellä minne haluammekin jäädä. Vielä on paljon pohdittavaa.
Nämä asiat ovat hyvin raskaita kantaa. Pelissä on työelämät, opiskelut, terveys ja hyvinvointi. Päätöksiä täytyisi tehdä. Uskon osaltaan kohtaloon ja osaltaan kohtalon ivaan. Jospa se aurinko vielä paistaisi meidänkin ikkunoista.
Kaiken keskellä kantaa myös rakas koira. Sydäntä raastaa, että hänkin sairastui asuinpaikan vuoksi osaltaan. Onneksi pääsimme viikonloppuna viettämään pientä lepolomaa, siellä missä voi hengittää ja olla kotonaan. Kiitos rakkaat läheiset kun olette tukena.
Eteenpäin sano mummo lumessa! Ja nyt sitä lunta taas riittää, onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti