Luminen viikko ja huonot tiet eivät helpottaneet yhtään kiirettä ja stressiä joka jostain syystä on tullut ilmi viime päivinä tavallista voimakkaampana. Tiistaina ja keskiviikkona kävin koulussa ja käytin ystäväni vieraanvaraisuutta hyväksi. Hän antoi kyllä paljon enemmän kuin vain sohvan yösijaksi. Sain pohdittua taas uudestaan lähiaikojeni suunnitelmat. Päädyin siis siihen, että olen hullu jos lähden takaisin Espanjaan vain siksi että koulu niin sanoo. Vai kuinka monen mielestä on järkevää mennä tekemään äitiys-ja lapsiperheen hoitotyön harjoittelu ilman äitejä ja lapsia?
Aikani tapeltua ja stressattua enemmän seuraavista viikoista
kuin saman päivän tentistä, (joka itse asiassa meni tosi hyvin ajatellen, etten
ehtinyt tämän kaiken keskellä uhrata siihen kuin pari päivää) sain pettyneitä
katseita, mutta niiden jälkeen ymmärrystä ja kunnioitusta päätökselleni.
Lopulta kaikki (opettajat) myönsivät, vaikka ensin protokollan mukaan sanoivat
vastaan, että olen aivan oikeassa ja rohkea taistellakseni oman ammattitaitoni
ja tulevaisuuteni puolesta. Ensimmäinen kommentti kun oli ollut että tee
harjoittelu sitten myöhemmin uudestaan…
Omat tunteeni ovat onnellisen helpottuneita, mistä tiedän
että tein aivan oikein. Toisaalta minua harmittaa, etten pääse takaisin, mutta
voinhan aina mennä vain lomailemaan Espanjaan mikä on sitä paitsi paljon
hauskempaa. En kuitenkaan vaihtaisi upeita ja erilaisia viikkojani sairaalassa
mihinkään. Opin aivan suunnattoman paljon ja sain jotain niin ihmeellistä
kokemusta, ettei sitä pysty edes sanoin kuvaamaan.
Uusi harjoittelupaikka tammikuulle on jo sekä muutenkin
asiat hyvällä mallilla, jotta voisin alkaa nauttimaan lomasta. Tunnen olevani
loman tarpeessa enemmän kuin koskaan. Siitä kertoo jo se, etten löydä omia
tavaroitani mistään. En pysy päivissä mukana ja arkiaskareetkin ovat rasittavia.
Eikä tämä kirjoittaminenkaan oikein suju. (Niin paljon asiaa, mutta niin vähän
aikaa ja sanoja.) Ainoa mitä nyt kaipaan ovat läheiset, loma, kirjat ja lepo.
Rakas kummityttöni kuitenkin päätti, ettei tädillä vielä ala
loma vaan hoitaminen jatkuu lomallakin. Useasti ruoka toiveita kysyessäni olen
saanut mielenkiintoisia vastauksia, mutta eilinen vastaus oli kyllä ensimmäistä
luokkaansa ja toivon mukaan viimeistä. Ilta meni keittiötä, vessaa ja
olohuonetta siivotessa, koiraa kiitellen ja lasta pestäessä. Ämpäri juoksi
vessan ja olohuoneen väliä ja koira vinkui ulos omassa hädässään (sen siitä saa
kun kajoaa toisten eritteisiin). Tietysti olin ainoa kotona…
Odotan jo jouluaattoa. Samalla kuitenkin toivon, että siihen
on vielä aikoo, mikäli itse joudun suuntaamaan myös petin pohjalle. Toivottavasti
minun osuuteni oli vain siivoamisessa. Lasken itseni vastustuskykyni ja
käsihygienian armoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti