Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

torstai 1. tammikuuta 2015

Onnellista uutta vuotta!!!


Tänä uutena vuotena jätin turhat lupaukset tekemättä ja keskityin olennaiseen. Tein yhden lupauksen. (Siitä lisää myöhemmin.) Suunnitelmia tulevalle vuodelle on sitäkin enemmän. Palataan kuitenkin vielä edelliseen vuoteen.

Vuoden 2013 tiivistin muutoksien vuodeksi. Täytyy kuitenkin todeta ettei tuo vuosi 2014 paljoakaan ollut rauhallisempi kuin 2013. Alku vuodesta olin Pohjois-Savossa kolmen ystävän kanssa pakkasessa sitten kotona harjoittelussa. Kevät olikin tiukkaa opiskelua ja pohdintoja tulevaisuuden asuinpaikasta. Mahtui sinne myös aivan ihana vappu ystävien kanssa. 

Kesän tullen jännitettiinkin taas muuttoa eri kouluun. Sinnehän se minun suuntani sitten nopeasti muuttui. Tein reissun ystäväni kanssa viimeiseen tenttiin edellisessä koulussa, jolloin pakkasimme jo auton täyteen tavaraa asunnolta. Kesken sisätautiharjoittelun kävimme hakemassa vanhempien ja setäni kanssa loput tavarat ja hyvästelin rakkaaksi tulleen asunnon. 

Kesä oli täynnä tekemistä. Ensin sisätautiharjoittelu kuusi viikkoa, jonka aikana muutto ja tavarat vanhempien luo säilytykseen. Välillä matka ystävien kanssa Ruotsin puolelle. Sitten töitä ja koko ajan samalla uuden asunnon etsimistä. Viime hetkellä onnisti ja alkoi toinen muutto lämpimässä kesäsäässä taas uuteen kaupunkiin. Pian koittikin ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Kaikki vaikutti mukavalta ja tunsin tehneeni täysin oikean ratkaisun. 

Syksyn opinnot olivat juuri sopivan rennot. Suoraan sanottuna lomailua verrattuna edelliseen kouluun. Sain vihdoin mahdollisuuden lähteä kiertämään ystävien ja mummon luona ympäri Suomea. Mikä oli erittäin onnistunut matka. Vapaan paljouden takia päätin alkaa etsiä töitä. Ihmeekseni sain parempaa työtä kuin olin hakenut. Niinpä aloitin keikkatyöt vapaapäivinäni. Parasta siinä on että se on työtä mistä todella pidän. 

Sitten suunnitelmiin tulikin muutos. Sain ehdotuksen lähteä ulkomaille. Kaiken lisäksi se tuli hyvin äkkiä. Minä kuitenkin otin haasteen mielelläni vastaan. Niinpä suuntasin (nopean lippujen oston ja viime hetkellä löydetyn asunnon jälkeen) aivan uusiin ja vähän vanhoihin maisemiin. Yllätyksekseni harjoittelu oli paljon haasteellisempi mutta myös antoisampi mitä ikinä osasin odottaa. Jotten liian kauaa viihtyisi samassa paikassa tuli pian aika lähteä takaisin kotiin. Niinpä joulukuu olikin vähän erilainen kuin ennen. Joulu meni nopeampaa kuin koskaan ja harmikseni en oikein ehtinyt nauttia siitä. Uusi vuosi myös hujahti kuin huomaamatta täysin eritavalla kuin ennen. 

Päällimmäisenä vuodesta on tietysti mielessä Espanjan harjoittelu, muita upeita asioita oli paikkakunnan vaihdos, harjoittelu, perheen kanssa vietetty aika (erityisesti rakkaat veljenlapseni) ja ystävät. Vuoteen mahtui paljon kaikkea odotettua sekä odottamatonta.

Vuodelta 2015 odotan rauhallista arkea opiskelujen ja töiden parissa unohtamatta pientä matkustelua rakkaiden luo! Sekä tietysti tekemäni lupaus, jonka ensimmäisen askeleen toteutin jo tänään. Nyt aloitan innolla ja jännityksellä tämän vuoden.

Haluan vain sanoa että unelmat on tehty toteutettaviksi ja kiittää kaikkia viime vuodesta, erityisesti läheisiä ja ystäviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti