Sieltä se syksy tulee kun elokuu loppuu. Ruska värittää maiseman ja lehdet tippuvat puista. Vaikka tänä vuonna ei tänne kuulemma tulekaan niin kaunista ja värikästä ruskaa mutta väliäkö tuolla. Syksy on silti aina syksy.
Käveltiin aamun viileässä ja kosteassa ilmassa koiran kanssa. Vettäkin taisi pari pisaraa tipahdella nenän päälle. Silti oli jotenkin niin ihanan rauhallista ja lintujen laulu toi mieleen mökin ja heräämisen asuntovaunussa luonnon ääniin. Välillä sitä vaan kaipaa niitä ihan pieniä asioita arjessa.
Ihana pimeys ja sateen ropina. Ainoa huono puoli on se, että lenkkeilykaverini ei ole kanssani samaa mieltä sateesta, koska hänelle se tarkoittaa joka lenkin jälkeistä pesua. Pesuhan ei ole yhtään mukavaa. Tämä on kuitenkin välttämätöntä ettemme huku hiekkaan ja pesusta huolimatta saa olla imuroimassa vähintään kaksi kertaa viikossa. Toisaalta yhtä pitkille lenkeillekään ei pääse, joten tyydyn kävelemään tai juoksemaan yksin sateessa. Muuten saisin varmaan eläinrääkkäyssyytteen kun vetäisin märkää murjottavaa koiraa perässäni.
Talvi huhujen mukaan viivästyy tänä vuonna. Toivottavasti ei. En malta odottaa lunta ja sitä valkoista kauneutta joka paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti