Lunta

Nyt sitä sitten vihdoin on. Mutta missä on se lapsenmielinen iloisuus tästä valkoisesta, ja joka vuosi niin ihmeellisestä ja ihanasta asiasta on? Onko minusta tullut tylsä aikuinen, jolla ei ole aikaa iloita lumesta. Ensimmäiset ajatukset kun ensilumi tuli: (istuin silloin luennolla ja meillä oli tauko) EI! ei ei ei lunta, koska se tarkoittaa auton putsaamista ja liukasta tietä, olihan syysloman alkuun enää pari päivää. Sitten aloin miettimään jokavuotista ainakin puolivuotta kestävää pukemista ja koko ajan saa olla lisäämässä vaatetta. Kylmä.

Luennosta seuraavana aamuna lähdin koiran kanssa ulos ja tällä kertaa lunta oli satanut ihan kunnolla, sitä oli maassa ainakin viisi senttiä. Koira katsoi innoissaan ulos jo käytävässä ja voi sitä riemua kun se ulos asti pääsi. Häntä heilui niin vimmatusti ja kuono heitteli lunta ilmaan. Meidän koira on aina rakastanut talvea ja sinä hetkenä minäkään en voinut muuta kuin hymyillä.

Nyt kun katson ikkunasta ulos, olen aika iloinen. Siellä näyttää kauniilta. Mieleen hiipii pieni ajatus, sisäinen minä hihkuu onnesta; kohta on JOULU! Lumi tietää aina sitä, että joulu on koko ajan lähempänä. Ja myös sitä että kohta on uusi loma, joululoma.