Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

torstai 29. lokakuuta 2015

Aikataulutus



Tämä syksy on ollut yhtä aikataulujen sovittamista. Tänään saatiin vielä yksi isompi tehtävä ja vielä moniammatillisesti, joten aikataulut tulee olemaan tiukilla tulevan harjoittelun vuoksi. Tehtävä on silti mielenkiintoinen ja odotan sitä jopa innolla. 

Harjoittelu alkaa alle kahden viikon päästä. Siihen mennessä pitäisi olla oparisuunnitelma esiteltynä, meille suunnitelmat selvinä miten jatkamme ja kyselyn toteutus. Tenttikin pitäisi tehdä ja tietysti lukea siihen jossain vaiheessa. Sen lisäksi on moniammatillinen tehtävä ja havainnointia opariin liittyen, jonka vuoksi täytyy tulla käymään täällä 100 kilometrin päässä harjoittelupaikasta iltaisin. Voi kun vielä voisi vaihtaa harjoittelupaikkaa, niin tämä toteuttaminen olisi helpompaa. Siihen samaan syssyyn pitää opinnäytetyön edistyä koko ajan ja harjoittelun itsenäiset tehtävät sekä rokotuskoulutus olla tehtynä. 

Toitotan itselleni että tykkään haasteista. Enkä luovuta. Tämä syksy mennään nyt näin, vaikka se vähän raskaampaa onkin. Suorittaja ei lykkää asioita. Ne tehdään silloin kun pitää, vaikka siitä oma elämä vähän kärsisikin. Antakaa siis anteeksi jos en ole paras mahdollinen ystävä, tytär, täti ym. tänä syksynä. Lupaan parantaa ensi keväänä. (Toiveajattelua helpommasta keväästä.) Sitä paitsi sain juuri tänään (moniammatillisen tehtävän ansiosta) kolme päivää pitemmän joululoman, sen voimalla siis eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti