Keskiviikkona suuntasimme rautateitä pitkin kohti pohjoista. Matkaseuraamme siivitti kaksi juoppoa, eriaikoina kylläkin, sekä taas sama hevosen kokoinen koira ja vähemmän älykäs omistaja, joka ei ymmärtänyt kieltoani päästä koiransa meidän "reviirillemme". Kärsin sitten loppumatkan silmien kirvelystä ja aivastelusta. Tällä matkalla sain vuorostaan pelätä itseni puolesta, kun ennen on saanut pelätä koiran puolesta. Oli sen verran sekavaa sakkia siellä vaunussa. Yksi kerrallaan, onneksi, häipyi matkanvarrella.
Eilinen päivä oli hermoja raastavaa kidutusta. Saimme kirurgian numerot, mutta olin saanut hylätyn. En voinut sitä mitenkään käsittää, ja vaivuin itseni syyttelemänä maanrakoon. Olin lukenut tenttiin todella paljon ja maanantaina saamiemme vastausten perusteella uskoin, päässeeni tentistä läpi. Niinpä lähetin ystäväni ja äidin kehottamana opettajalle sähköpostin. Ilta oli kuitenkin jo pilalla, joten lukemisesta eikä mistään muustakaan tullut mitään. Tänään sain tietää, että hän oli laskenut pisteeni väärin ja en todellakaan ollut saanut hylättyä. Inhimillisiä virheitä sattuu kaikille, mutta kärsimys tästä oli henkisesti raskas, varsinkin kaiken muun stressin keskellä.
Eiliseen päivään sisältyi myös rutkasti positiivisuutta, nimittäin koiran epäilty kasvain oli hävinnyt ja niinpä tassuttelija saa jatkaa vauhdikasta taivaltaan toivon mukaan terveenä vielä pitkään!
Viikonlopun suunnitelmissa on lukemista ja lukemista. Yritän kyllä nähdä perhettä ja ystäviä, jos johonkin väliin saan aikaa. Ainakin käyn näytelmän äidin kanssa katsomassa. Potilaan tutkimisen siivissä aion nakittaa jonkun koekaniinikseni. Varokaa naapurit ja tuttavat, ovienne takana saattaa koputella tuleva terkkari!
P.S. Lisään kuvat tähän myöhemmin, koska äidin kone ei niitä suostu lataamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti