Ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun tunsin polttavaa tarvetta päästä kirjoittamaan ja purkamaan ajatuksiani blogiin.Viimeaika on ollut yhtiä syviä huokauksia, ilman sitä syvyyttä. Olen järjestellyt kesän ja syksyn asioita sekä päntännyt tietysti.Tänään sain helpotuksekseni kuulla ettei sisätaudin tentti tarvitse olla läpi, jotta pääsee harjotteluun. Yksi suuri stressin aihe putosi pois.
Olen yltiö väsynyt. Illalla en nukahda ja aamulla ei jaksa nousta. Kaikenlisäksi olen silti yrittänyt hoitaa kaiken pakollisen. Eilen en päässyt sohvalta ylös, kun kurkkuun ja päähän sattui ja silmät painuivat kiinni. Ei mitään ajatustakaan lukemisesta.
Sain silti lääkelaskuja laskettua, vaikka en koe siitä olevan mitään hyötyä. Ainakaan minun tapauksessani. Se on kiinni tuurista osaanko. Karu totuus vaan on, että vaikka kuinka laskisin ei mahdollisuus virheisiin katoa mihinkään. Onhan kello silloin neljä ja levoton luokka ja liian vähän aikaa. En voi muuta kuin toivoa parasta ja luottaa suurempaan voimaan. Olen silti jo täysin valmistautunut pettymykseen; jäätelö odottaa pakkasessa.
Voimat alkaa hiipua tämän koulun kanssa eikö välimatka tee sitä yhtään helpommaksi. Tiedän että tarvisen tauon, mutta sinnikyyteni ei anna periksi. Vielä hetki, toisaalta en ole kaukana siitä että luovutan. Ihminen minäkin vain loppujen lopuksi olen. Nyt on vaan aika tehdä päätöksiä ja toimia. Tämän illan pelasti hauska keskustelu ystäväni kanssa skypessä pitkästä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti