Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuiluja

Miniloma alkoi ja yksi tentti on taas ohi. Sain toissapäivänä ensimmäisen vieraan ja siitä asti tasaisesti uudet vieraat. Eilen tuli käveltyä paljon. Ensin pyörittiin ystäväni kanssa monta tuntia kaupungilla silmäshoppaillen. Ystäväni menetti samalla reissulla kirpparineitsyyden ja minä sain ihailla aivan ihania sisustusjuttuja kaupoissa. Äidillekin olisin löytänyt vaikka mitä mökille sopivaa. Ystäväni kanssa haettiin ensin toinen ystävä junalta ja siinä välillä kerkesi koiran flexi hajota… Päästiin onneksi turvallisesti kotiin. Ei ehditty kuin hetki istahtaa niin lähdettiin toista ystävää linja-autoasemalle vastaan. Päivään mahtui myös rikkoontuneita kananmunia ja vappukukkia, joista olen hyperiloinen!


Mummi muisti merkkipäivänä ihanalla kortilla!
Vappuaattoilta kului pelaillen ja hyvästä seurasta nauttien. Myöhemmin saatoimme piipahtaa ihmisten ilmoilla vappumenoa katsomassa. 




Virkeänä ylös ja koiran kanssa pienelle juoksulenkille. Sen jälkeen alkoi vieraatkin heräillä. Tämän päivän suunnitelmina taitaa lähinnä olla ulkoilua, syömistä ja rentoutumista.

Hauskaa ja toivon mukaan aurinkoista vappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti