Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Farmaseutin kakku

Eilen saatiin juhlia ihanan, rakkaan "siskoni" valmistujaisia. Minä sain kunnian tehdä kakun. (Jota kylläkin aloin suunnitella jo vuosi sitten ja ilmoitin ajoissa tekeväni hänelle kakun oli juhlia tai ei.) Vaikka kakun tekeminen oli tänä vuonna haasteellisempaa toteuttaa, uskallan jopa sanoa olevani tyytyväinen lopputulokseen.


Täytteeksi valikoitui valkosuklaan ystävälle valkosuklaa-vanilja täyte ja päällinen valkosuklaata toffee vivahteella. Raikkautta toi mansikkasurvos pohjien päälle ja puolukkamehu kostukkeeksi pohjiin. Kakkupohjat olivat tavallisia sokerikakkupohjia. Koristeet ovat sokerimassaa. Pilleripurkissa lukee valmistuneen nimi sekä reseptin ohje eli 1 tabletti vuorokaudessa ilopillereitä asiakaspalveluun. 



Juhlat ja tarjoilut olivat ihanat sekä valmistunut farmaseutti niin kaunis ja hymyilevä. Oli aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa niin montaa ystävää yhtäaikaa! Kiitos juhlista ja onnea vielä farmaseutille! 



P.s. Illalla sain vielä viettää laatuaikaa neljän lapsen kanssa elokuvissa, nauttien uudesta Angry birds elokuvasta. Elokuvasta ei sen parempia kommentteja ole sanottavana. Pienempi väki ainakin tykkäsi. Nyt väsynyt leipuri kuittaa ja kiittää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti