Lukuvuosi on lopussa. Minun kohdallani se on tänä vuonna ollut hyvin erilainen. Toivon että voisin jo huokaista helpotuksesta, mutta vielä on matkaa jäljellä. Nyt keskityn asunnon vaihtamiseen. Jospa sitten olisi aika levähtää, ainakin käytännön asioista.
Opinnäytetyö on tehty erinomaisin arvosanoin. Täytyy kyllä sanoa, että paras ryhmä kenen kanssa olen mitään työtä ikinä tehnyt. Meillä yhteistyö toimi tosi hyvin. Jotenkin ihmeellistä miten ollaan niin samanhenkisiä. Saan olla kiitollinen tällaisista ystävistä. Haasteita oli paljon. Siitä koen syyllisyyttä, mutta toisaalta yritän ajatella että kaikella oli tarkoituksensa. Eikä elämää voi ennustaa.
Jotenkin sitä kateellisena katsoo muita ihmisiä ja heidän kesäfiilistään. Minä taas mietin että kunpa tulisi syksy. En vaan ole kesäihminen. Toisaalta osaan nauttia auringostakin. Silloin kun on lomaa ja sen voi viettää jossain rauhallisessa luonnon läheisessä paikassa eikä ole ötököitä. Tai silloin kun olen Välimeren maisemissa. Nautin kuitenkin myös Suomen luonnon kesäisyydestä: lämpimästä tuulesta, vedestä, puiden lehdistä ja ruohon tuoksusta sekä tietysti siitä että ihmiset ovat niin iloisia.
Kaiken kaaoksen keskellä olen silti onnellinen. Siitä että saan elää ja että minulla on koti, läheiset ja ystävät sekä opiskelut ja töitäkin. Sitten kun niiden aika taas on. Nyt jatkan pakkailua, kiitän tästä päivästä ja toivon parempaa huomista. Puhallan ja toivon, kuten Albert Espinosa opettaa kirjassaan Keltainen maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti