Meillä on kohta 15 yhteistä vuotta takana. Historiamme alkaa synnytysosastolta, jossa tapasimme (molemmat kylläkin mahassa vielä). Myöhemmin ikäeroksi on sanottu kolme päivää. Neljän vuoden jälkeen tapasimme jälleen, hänen muuttaessa samaan taloon. Äiti kysyi häneltä "Tuletko käymään kylässä, meillä on saman ikäinen tyttö". Hän vastasi "En, kun minä olen jo käynyt siellä". Eipä toteutunut tämä vaan melkein siitä asti olimme erottamattomia ystäviä. Kävimme saman ala-asteen, yläasteen ja lukion. Kaikki paitsi ykkös ja kakkosluokan olimme samalla luokalla. Tuntuu että vuosi vuodelta kasvoimme läheisimmiksi ja hän on aina ollut minulle kuin sisko. Olemme olleet toinen toisemme tukipilarina. Olemme kokeneet ja nähneet kaikkea yhdessä. Olemme reissanneet ja lomailleet paljon. Meillä on upeita ja ihania muistoja vuosien varrelta.
Meidän ei tarvitse puhua, jotta tietäisimme mitä toinen tarkoittaa. Tiedämme etukäteen mitä toinen ajattelee. Tunnemme toisemme perinpohjaisesti. Mikä tahansa ongelma on se ratkeaa toisen avulla. Kaikesta voimme puhua eikä mikään tunnu mahdottomalta. Riitelemme kuin siskot ja varsinkin nyt kun välimatka on kasvanut aina ensimmäisenä on sota pystyssä ja sitten todetaan että eiköhän tämä ollut tässä ja jatkamme normaalia pöljäilyä. Puhetta, itkua, naurua, sarkasmia, huumoria ja toteutumattomia sekä toteutuneita suunnitelmia ei koskaan ole puuttunut. Ystävyytemme ei koskaan lakkaa. En voi olla muuta kuin onnellinen että minulla on sisko, jota en koskaan olisi uskonut saavani.
Paljon rakkaita terveisiä siskoni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti