Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet


Uusi vuosi vaihtui ystävieni kanssa. Vietimme iltaa syöden paellaa, pelaillen, höpöttäen ja hölmöillen, elokuvaa sekä raketteja katsellen ja uuden vuoden taikoja tehden. Taisimme myös pyörähtää ihmisten ilmoillakin. Hauskaa oli ja seura ihan parasta!

Uuden vuoden taikoja aloitellessa

Espanjalaisen perinteen mukaan syötiin 12 viinirypälettä kellon lyödessä 12 kertaa


  
Uuden vuoden jälkeen olen nukkunut, käynyt autokoulun kakkosvaiheen, viettänyt aikaa läheisten kanssa, kyläillyt, yökyläillyt, liikkunut ja käynyt jopa vilkaisemassa kelkkoja ja mikä pahinta stressannut jo tulevaa vuotta ihan liikaa.

Tuntuu että aika loppuu taas kesken. En kerkeä ja ahdistaa. Taas tämä sama alkaa. Paniikki siitä, ettei aika riitä. Sitten rakas ystäväni sanoi minulle: ”Mieti mitä Sinä haluat”. Tunteet purkautuivat ja asiat selkeytyivät päässäni. Minä elän tätä elämää eivät muut ihmiset. ”Laita muitten asettamat paineet pois ja kuuntele itseäsi. Muiden aiheuttamat paineet aiheuttavat itsellesi paineita.” Tuppaan ajattelemaan liikaa mitä muut (mm. yhteiskunta) minulta haluavat ja miten miellytän heitä, enkä sitä mitä minä itse haluan. Loppuloma on siis minulle! Suuntaan positiivisin mielin kohti tulevia haasteita.



Näissä tunnelmissa loppuloman viettoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti