Dia 10

Eilinen ilta meni tosi hyvin. Katsottiin elokuvaa ja leikittiin. Tämä aamu meni myös hyvin melkein ilman itkupotku raivareita (jotka yleensä johtuu siitä, että minun pitää pukea heille vaatteet äidin ja isän sijasta. Tämä pukeminen on lähinnä ainoa ongelma näitten lasten ja minun välillä.). Vietiin lapset hoitoon ja sitten minut junalle.

Laittakaa ensikertalainen yksin keskelle Madridia. Tässä on tulos:

Lähdin siis läheisestä kylästä junalla kielikoululle. Perillä pääsin hyvin ja koulunkin löysin sattumalta. Kävin koululla ja tein testin. Mikä meni paremmin kuin odotin. Johtunee varmaan siitä että ymmärrän reilusti paremmin kuin puhun, perheen äitikin yllättyi tuloksesta. Koulu alkaa siis ensimmäinen päivä ja näillä näkymin olen siellä kaksi tuntia päivässä. Testin jälkeen lähdin kauppoihin. Niitä nimittäin riitti ja ne olivat aivan jättikokoisia. H&M muistutti enemmän kartanoa kuin kauppaa, mutta siellä oli liian kuuma, joten en viihtynyt kauaa. Käveleskelin kaupasta kauppaan ja tutustuin niihin, jotta tiedän missä on mitäkin myöhemmin.

Kaupoissa kiertelyn tuloksena kadotin olinpaikkani. Minä, joka yleensä olen aina kartalla. Suuntasin turisti-infoon ja kysyin miten pääsen kylään. Kaikkien, joilta kysyin neuvoa, ensimmäinen reaktio oli että se on kylä. Kai sinä tiedät sen? Joo kyllä minä tiedän sen, asun siellä nykyään. Virkailija neuvoi minut oikealle metrolle ja metro aseman löydettyä ei ollut vaikeaa jatkaa matkaa. Kun olin tullut pysäkille, jossa minun täytyi jäädä, olin aivan hukassa. Seuraavaksi piti ottaa linja-auto. Kävelin ulos maan alta, katselin ympärilleni ja kysyin kenkäkauppiaalta neuvoa. Hän käski kysyä bussikuskilta. Bussikuski käski mennä takasin maan alle. Maan alla olin taas hukassa, joten kysyin metrotyöntekijältä, joka käski kysyä linja-auto virkailijalta, joten ei muuta kun takasin ylös. Linja-auto virkailija neuvoi minut jonnekin ihme tunneliin ja ottamaan linjan 3. Menin tunneliin. Minun päähäni vaan ei mahtunut ajatus siitä että linja-autot lähtee maan alta. Maan alla olin taas aivan hukassa. Menin portaita alas ja taas ylös ja lopulta meinasin jo luovuttaa. Sitten löysin ihan mahtavan infotaulun jossa oli linja-autojen numerot ja lähtöpaikat. Lopulta löysin linja-autoon ja kysyin, että onhan se oikea. Sain huokaista helpotuksesta ja puolen tunnin matka kotiin alkoi. Kun alettiin lähestyä kylää aloin miettiä että missähän minun pitää jäädä pois. Ensimmäinen pysäkki, jossa minun olisi pitänyt jäädä meni ohi. Sitten iski taas paniikki. Eikö tämä pysähdykään enää? Kuski kuitenkin muisti minut ja pysähtyi tien varteen. Sen jälkeen kävelin vielä 10 minuuttia ylämäkeä kotiin. Oli ihanaa olla onnellisesti perillä. Tässä päivässä oli kyllä seikkailua vähäksi aikaa.

Linja-autossa katselin näitä upeita maisemia ja otin aika paljon kuvia. Mutta vaikka kuinka yrittäisin ottaa hyvän kuvan ei näitä maisemia voi nähdä samalla tavalla kuin paikanpäällä näkee. Korkeuserot ovat ihan valtavia ja usein menevät korvat lukkoon kun ajetaan paikasta toiseen.

                                          On täälläkin metsää ja jättikokoisia puita.

                                         Pyörätie.

                                         Kävelijöien silta.

Täällä on satanut koko aamun/yön kaatamalla ja nyt sataa taas, mutta kun minä olin kävelemässä kotiin paistoi aurinko ja oli niin lämmin, että piti ottaa takki pois. Aurinko suosii ihan selvästi minua.