Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Dia 6

Tämän päivän olen viettänyt lähinnä sängyn pohjalla. Kiitos flunssan. Järjestellyt kuvia koneella, lukenut kirjaa ja harjoitellut espanjaa. Päänsäryn sävyttämänä lähdin kuitenkin viideltä tapaamaan saksalaista au pairia. Menimme kahvilaan ja istuimme juttelemassa yli kaksi tuntia juoden pelkkää vettä, eivätkä tarjoilijat katsoneet meitä pahalla silmällä. Suomessa olisi ollut aivan toisin.


                                          Vähän kallellaan toi liikenneympyrä..

Kävelin ensimmäistä kertaa kylän keskustaan yksin. Perhe teki minulle kartan, mutta nyt kun sinne on kerran kävellyt, ei sitä ole hankala muistaa. Samalla otin vähän kuvia ympäristöstä. Kotiin tultua vietin iltaa aivan yksin, koska perhe meni isän äidin luo. Aluksi pelotti vähän, että miten koirat reagoivat kun kotona ei ole ketään, ja melkein vieras ihminen tulee taloon, mutta minua oli vastassa kaksi haukkuvaa koiraa jo ennen kuin ehdin portille. Sitten kun sitä varovasti avasin, niin sen takaa paljastui kaksi häntää heiluttavaa koiraa, jotka kyllä vesisateen vuoksi yrittävät tulla sisälle kun vihdoin sain ulko-oven auki. Ovi pitää laittaa lukkoon sisäpuolelta jotteivät koirat tule sisälle, enkä meinannut saada avainta ulkopuolelta pois. Pitkän taistelun jälkeen sain koirat ulos sisältä ja avaimen irti ja oven lukkoon. Loppu ilta menikin sitten skypessä keskustellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti