Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kultaa kotiin

Reissu on reissattu ja kisat on kisattu. Kotiin lähdettiin yhden kultaisen mitalin ja hymyilevän pojan kera. Juoksukisat meni erinomaisesti. Veljentyttökin yllätti kaikki ja juoksi tosi hyvin, vaikkei mitaleille tällä kertaa yltänytkään. Sukuun tuli muistaakseni kuusi mitalia ja niitähän täytyi juhlia perinteiseen tapaan mitalijuhlilla serkun mökillä. Porukkaa oli yli 30 henkeä. Lapset uskaltautuivat uimaankin vaikka sää ei suosinut kisapäivää. Onneksi ei sentään vettä satanut kuten viime vuonna. 



Eilen lähdettiin aamusta ajamaan kotiin ja aika tarkalleen meni 12 tuntia matkaan, useamman pysähdyksen kanssa. Emme jääneet leirintäalueelle yöksi huonon ilman vuoksi. Matka meni  kyllä tosi hyvin, vaikka lisäsivupeili tippuikin matkalla. Pitää toivoa ettei se mennyt rikki. En halua 7 vuoden epäonnea meille. Tuntuu että takaisin tulomatka on aina nopeampi.


Nyt nautin kotikotona hiljaisuudesta ja pyykinpesusta. Mietin mihin suuntaan seuraavaksi. Aamulla sain vähän myös opiskeltua, mutta kyllä tuo matka vei aikalailla voimia. 


Muistoihin jää: raaka mandariini, siro perhonen, sisilisko, juoksukisat, patteri, espanjan kieli, galleria, Aku ankka, korvakynttilä, kesäsiivous, käsidesi, vesimeloni, sukulaisten tapaaminen, vesisade, vuotava katto, leirintäalue, lintukirja, la familia telerin, kinat ja leikit. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti