Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Nyhtökauraa

Sain viimein käsiini paketin, paljon puhuttua, suomalaista ja kasviperäistä proteiininlähdettä. Hinta oli Prismassa 3,89€, K-supermarketissa olisi ollut hintaan 4,99€ jo aikaisemmin. Minulla ei kuitenkaan ollut mikään kiire ostaa nyhtökauraa, odotin että kiireisimmät saavat ensin. Hinta on mielestäni vielä melko korkea ainakin jos tätä päivittäiseen käyttöön haluaisi. Toisaalta tuote on täysin suomalainen innovaatio, josta annan kyllä isot plussat. Rasiasta riittää kuulemma neljälle ruokailijalle. (250g/ rasia)


Ostin maustamatonta nyhtökauraa. Paketista löytyi monta herkulliselta vaikuttavaa ohjetta. Minua kuitenkin lappilaisena houkutteli eniten "poroton käristys", joka osottautui todella maukkaaksi. Tuote on suoraan käyttövalmis eikä sitä välttämättä tarvitse edes lämmittää. Oli kyllä oikein maukas lauantain lounas: perunamuusi porkkana vivahteella nyhtökauran, kukkakaalin (maukas satokausituote, jonka keitin kasvisliemessä) ja salaatin kera.


Koostumukseltaan nyhtökaura muistuttaa lihaa, mikä hämää paljon ja täytyy myöntää, ettei se aluksi minua kasvissyöjänä kovin houkuttanut. Toisaalta maku on kyllä mahtava ja vaikuttaa lihamaisen murealta (paljon parempaa kylläkin, kun ei ole jänteitä ym.), eli luulen että lihansyöjätkin tykkäävät. Vaikkeivat valmistajat sanomansa mukaan hakeneet lihamaista koostumusta. 


Ravintoarvoltaan nyhtökaura on eläinperäisiä tuotteita parempi. Se sisältää kaikkia tarvittavia proteiineja, on kuitupitoista ja rasvat ovat pehmeitä. Nyhtökaura koostuu muun muassa kaurasta, herne- ja härkäpapuproteiinista ja rypsiöljystä eikä se sisällä lisäaineita. Kaiken lisäksi se on ekologinen tuote! Maku vaihtoehtoja ovat maustamaton tai kaffirlime- seesaminsiemen- inkivääri tai tomaatti- savupaprika- lehtipersilja.


Mielestäni siis varsin erinomainen tuote maukkaudeltaan, ravintoarvoltaan, ympäristöystävällisyydeltään ja erityisesti siksi, että se on heti käyttövalmis ja säilyy pitkään. Kunhan se vielä tulee pysyvästi kauppojen valikoimaan. 


Nyhtökaura sopii muun muassa kasviskäristykseen, tortillaan, makaronilaatikkoon, salaattiin, pastan kanssa, lasagneen, leivän väliin. Toisin sanoen kaikkeen mihin liha/ kasvisvaihtoehdotkin. Nyt vegepäivän viettäminen ei voi enää helpommaksi muuttua. Vaikeinta on reseptin valinta, koska ne ovat niin herkullisia! 

Täältä löytyy reseptejä: http://www.vegepaiva.fi
Lisätietoa nyhtökaurasta: http://www.goldandgreenfoods.com/fi/

Kuvat: 1. Oma 2. ja 3. G&G foods 4. Ruoka.fi 5. Feelgoodkitchen.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti