Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Herkutteluhetki

Energiapommi, monen pahe, taivaallinen herkku, se joka huutaa kaupassa sinua, lohdutus, juhlien pöytäkoriste, se jonka jaat, josta nautit, johon liittyy muisto, se jota kaipaat. Mikä onkaan sen parempaa kuin jäätelö kuumana kesäpäivänä, karkkipussi leffailtana, tai luokseen kutsuva suklaalla kuorrutettu sisältä mehevä kakku?


Asiaa perjantai-iltojen sohvakavereista sekä jääkaapin makoisista piilottelijoista. Sokerista ja makeutusaineista. Kumpi kunniaan?



Sokeri

Puhuttaessa puhdistetusta sokerista eli taloussokerista tai hedelmäsokerista ei päivässä pitäisi ylittää 40-60g saantia, mikä vastaa esimerkiksi kourallista irtokarkkeja tai puoli litraa sokeroitua virvoitusjuomaa. 200g:ssa karkkeja on jo 170g sokeria. Sen vuoksi sokerin päivittäinen maximi määrä ylittyy helposti herkutellessa, ja mikäli tämä herkuttelu on toistuvaa, ei mene kauaakaan kun se näkyy vartalossa. Vuosien päästä se näkyy myös suurentuneena riskinä useisiin sairauksiin.



Piilosokeria on paljon myös monissa hyvinä pidetyissä tuotteissa. Esimerkiksi 2dl:n hedelmä/marja jogurtti purkissa on jo kolmannes päivittäisestä enimmäismäärästä 15g, tai makeuttamattomat tuore- ja täysmehut sisältää sokeria, vaikka toisin luullaan. Hedelmän oma sokeri on kuitenkin samaa sokeria kuin puhdistettu sokeri. Muita esimerkkejä: 2dl pillimehu n.20g, iso jäätelötuutti n.40g, 5dl sokeroitua virvoitusjuomaa n.50g, suklaalevy (200g) n. 80g sokeria.

Makeutusaineet

Sokerin sijasta voi hyvin käyttää makeutusaineita. Ne ovat kalorittomia, jolloin energiamäärä ei ylity kuten sokerissa. Myös luonnosta saatavia kuten sokeri. Esimerkkejä makeutusaineista ovat aspartaami, asesulfaami K, sukraloosi ja steviaglykosidi. On kuitenkin hyvä muistaa, että tietää mitä suuhunsa laittaa esimerkiksi steviaa mainostetaan luonnollisuudellaan, mutta senkin valmistuksessa käytetään kemikaaleja. Myös makeutusaineilla on kattorajansa. Ne ovat kuitenkin paljon kauempana kuin sokerissa. Aspartaamissa raja on suuri kun taas steviassa raja on pienempi. Makeutusaineilla on myös omat sivumakunsa, joista moni ei pidä. Niihin kuitenkin tottuu ajankanssa.



Makeutusaineet vs. sokeri


Olen sitä mieltä että sokeria voi käyttää kohtuudella, koska esimerkiksi kaikki leipominen ei onnistu makeutusaineella. Virvoitusjuomissa on hyvä muistaa, että vaikka se olisi makeutettu makeutusaineella, on se silti hampaille happamaa. Makeutusaineita suosittelen käyttämään esimerkiksi kahvin/ teen makeuttamisessa sokerin sijasta. Jos elintarvikkeen voi valita sokerin tai makeutusaineen perusteella valitsisin makeutusaineen. Tarkistaen kuitenkin ettei se sisällä ns. piilosokeria.
 
Harkittu herkuttelu on sallittua. Mieluiten niin, että viikossa on yksi päivä, jolloin on lupa nauttia herkuista. On kuitenkin hyvä muistaa ettei ns. napostelu ole hampaillekaan hyväksi. Herkuttelu onkin järkevintä kerralla ei kuitenkaan suuria määriä vaan esim. puolikas suklaalevy, jonka jälkeen pureskellaan täysksylitolipurukumia. Mikäli itseltään kieltää koko sokerin voi se johtaa jopa ahmintakohtauksiin sen vuoksi on hyvä sallia pienet herkkuhetket. Juhlissakaan ei kannata nipottaa vaan nauttia yhteisestä herkutteluhetkestä, muistaa vaan huolehtia hampaista ja kunhan juhlia ei ole jatkuvasti. Edelleen kaikkea kohtuudella ja kunnia herkutteluhetkille!


Lähteet:

Kuvat: www.fazer.fi 
P.S jos selviää Fazerin upeista kuvista lähtemättä heti kauppaan herkkuostoksille tai omalle kaapille hakemaan sokeria niin onnitelkaa itseänne. Nimittäin nuo kuvat todella koettelevat. Seuraavia juhlia suunnitellessa suuntaan Fazerin sivuille! Aivan ihania respetejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti