Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lomailuviikko

Itsenäisen opiskelun viikko on melkein ohi ja pitäisi taas alkaa opiskelemaan täydellä teholla. Mutta missä on motivaatio? Se taisi jäädä matkanvarrelle. Loma tuli mielestäni vähän huonoon saumaan. Ehdimme olla vain kolme viikkoa koulussa, kun lähdimme lomalle. Juuri kun opiskelusta oli taas saanut kiinni. Uskon, että saan itseäni niskasta kiinni ja luen viimeistään huomenna kaikkea, mitä olen aikonut.


Vietimme viikon ystäväni luona. Oli todella rentouttava viikko, vaikka tekemistä riitti. Kävimme kiertelemässä kaupoissa, mistä onneksi ei tarttunut mukaan kuin uusi pipo, jonka aion duunata (siitä lisää myöhemmin) ja kaunis tarjotin. Harhailimme viisi kilometriä, minä lopen uupuneena jo päivän shoppailusta, ja hän hyvällä suuntavaistollaan (väitti tietävänsä lyhkäisimmän reitin prismaan). Positiivista oli että pääsimme lopulta perille. Ystäväni oli kuitenkin erittäin huvittunut minun turhautumisestani matkaan. Itsestä en voi sanoa samaa. Varsinkin kun kärsii vessahädästä juuri silloin, kun ei ole mitään mahdollisuutta päästä vessaan. Jollakulla olisi ollut hyvin hauskaa seuratessaan meidän matkaamme ja sananvaihtoa. Leivoin hänen luonaan sämpylöitä pakkaseen ja tein mutakakkua. Teimme yhdessä ruokaa ja maailman parhaita pinaattilettuja! Ne onnistuivat täydellisesti ja tässä on salainen resepti ystäväni sanoin, ”Ruoka maistuu parhaimmalle seurassa.” Järjestelin myös hänen uutta asuntoaan, josta sain kipinän vaihtaa järjestystä kotona. Niinpä tänään päivällä tartuin tuumasta toimeen ja pyöräytin huonekalut ympäri. 


Palautteen antaminen kannattaa aina. Valitin viime postauksessa VR:stä. Laitoin tuohtuneena sinne palautetta ja samana päivänä minulle soitettiin ja pahoiteltiin kaikkea tapahtunutta. Sain korvaukseksi etusetelin. Olen aina ollut sitä mieltä että omilla teoilla pystyy vaikuttamaan, tässä se nähtiin. 


Naistenpäivän kunniaksi nautin vielä hetken ruusuista. Laitan ne sitten kuivumaan, niin saan parvekkeelle kukkia. Hyvää naistenpäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti